1980-luku oli silkkaa toimintaelokuvien kulta-aikaa, kuten kaikki tietävät. Silloin syntyivät kaikki kyseisen genren ikivihreät klassikot, kuten [I]Missing in Action[/I],[I] Commando[/I], [I]Rambo[/I] ja [I]Die Hard[/I]. Mutta ei tule myöskään unohtaa George P. Cosmatoksen [I]Cobraa[/I], joka toimii paremmin kuin hyvin. Se loistaa niin kuvallisella kerronnallaan kuin käsikirjoituksellaan ja tuo katsojalleen suurta mielihyvää. Ja moinen seikka johtuu vain ja ainoastaan leffan sikasiististä toiminnasta, joka on niin tyypillistä kasarimeininkiä, kuin voi vaan olla; yksi mies pyssyineen vs. pahat jätkät.
Sarjamurhaaja (Thompson) tappaa ihmisiä yksi toisensa jälkeen Los Angelesissa, ja kun poliisi ei pysty tekemään mitään asian eteen, he antavan jutun Marion ”Cobra” Cobrettin (Stallone) hoidettavaksi. Samalla hänen pitää myös suojella silminnäkijää (Nielsen), joka näki syylliset itse teossa…
Alkuasetelma on kohtuu yksinkertainen, mutta jostain kummasta siitä on osattu repiä sekä täysillä tykittävä, että yllättävän jännittävä tarina, jota sävyttävät Cobran nerokkaat one-linerit sekä sumeilematon konetuliaseiden käyttö. Elokuvassa on myös jotain, josta sen tunnistaa jo ensimmäisellä katselukerralla klassikoksi: onhan siinä mukana elokuvahistorian upeimpia takaa-ajoja.
Elokuvan soundtrack ansaitsee oman kappaleensa. Ällistyttävän osuvia biisivalintoja kuunnellessaan ei voi kuin ihmetellä, miten kyseiset kappaleet on luotu. Useat niistä jumittuvat päähän pitkäksi aikaa, ja niitä tuleekin kuunneltua huomaamattaan viikkoja lopputekstien jälkeen.
Sylvester Stallone Cobrana, elokuvan mielenkiintoisimpana hahmona, vetää roolin sellaisella vimmalla, että sellaista tuskin tullaan monesti näkemään. Hän tekee yhden uransa parhaimman ja ikimuistoisimman roolin keinoja kaihtamattomana kyttänä, joka antaa rikollisille kunnon selkäsaunan. Brian Thompsonin rooliakaan ei sovi väheksyä. Hän on sarjamurhaajan roolissa juuri niin kylmäverisen oloinen kuin pitääkin olla ja eläytyy hommaan täydellä teholla.
[I]Cobra[/I] on todellinen toimintapläjäysten klassikko, siitä ei pääse yli, eikä ali, eikä edes sivusta. Sen sijaan itse elokuvaa ei kannata ollenkaan kierrellä. Joko löydät sen itse, tai annat sen löytää sinut. Oli miten oli, katsokaa tämä leffa! Se jättää lähtemättömän vaikutuksen.
