Elokuva, jolla Pontiac Firebird Trans Am tehtiin kuuluisaksi. Joidenkin mielestä ainoa oikea malli on “Se Konna ja Koukku -auto”, mutta muistaako kukaan, että sama kaaraa, joskin uudempaa mallia edusti Ritari Ässän ihmeauto K.I.T.T.
Konna ja Koukku on kaahailuelokuvien old school -klassikko, ei ehkä aivan Steve McQueenin Bullitin veroinen, (joka niin ikään nosti vastaavan vuoden Mustangin kulttiklassikoksi) mutta mitäpä sillä on väliä kunhan vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Elävästi mieleen muistuvat myös saman genren Kanuunankuularallit, joista kahta ensimmäistä Reynolds niin ikään tähditti. Aivan kuin tavan vuoksi jätti hän myös Konna ja Koukku -trilogian kolmannen osan väliin. Tätä voi jo sanoa fiksuksi vedoksi sillä sarjan osat huononevat armottomasti jakso jaksolta.
Burt Reynolds tekee huolettoman roolityön, joka ei kuitenkaan vaikuta vasemmalla kädellä huitaistulta. Jos vaikuttaa niin mitäpä tuosta, kaljaahan tässä vain kuskataan. Reynoldskaan ei olisi stetsonissaan mitään ilman hupaisaa aisapariaan, elokuvan tunnuskappaleenkin luikauttavaa kantritähti Jerry Reedia. Lupsakka semikuski ei ensin juuri jaksa haasteista kiinnostua, mutta kun hänet saa ylipuhuttua ei mustaa maantiejunaa pysäytä mikään. Sally Field on elokuvassa söpö, ’nuff said.
Konna ja Koukku jättää hyvälle tuulelle, mikäli jatko-osia ei katso samaan rykäisyyn. Oivallinen musiikki, hyvä huumori ja hienot vauhtikohtaukset, joista erityisesti rekkapiilo täydessä vauhdissa jaksaa naurattaa aina vaan. Viihdyttävä elokuva, jollaiseksi se on eittämättä tarkoitettu. “10-4.”
