Jää valitettavan keskinkertaiseksi scifi-trilleriksi, jolla nyt kuitenkin omat hetkensä on.

4.3.2008 09:35

Arvioitu elokuva

Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Invasion
Valmistusvuosi:2007
Pituus:99 min

NASAN avaruuslento päättyy kohtalokkain seurauksin Washingtonin edustalle, mutta tämä lento toi maapallon ilmakehästä jotain muutakin mukaansa. Tutkija Kaufman (Northam) saa vahingossa käsiinä kiinni tätä ainetta ja alkaa vahingossa levittämään ihmiskunnan loppua ympäriinsä. Carol Bennel (Kidman) on Kaufmanista eronnut yksihuoltaja, jonka nuori poika Oliver (Bond) huomaa joidenkin ihmisten olevan erilaisia. Ainoastaan tutkija Ben Driscoll (Craig) alkaa uskoa Oliveria ja tämän äitiä ”invaasiotarinassa”, joka ei olekkaan enään kaukaa haettua. Kunhan vain muistaa, että ei nukahda.

Suomessa viime hetkellä teatterikierroksen kokonaan välttänyt Tunkeutujat saapuu vähin äänin suoraan dvd:lle, enkä yhtään ihmettele, että miksi. Don Siegel (Invasion of the Body Snatchers 1958), Philip Kaufman (edellisen re-make 1978) ja Abel Ferrara (Body Snatchers 1993) ovat muokanneet Jack Finneyn novellia jo kulutetusti loppuun asti, joten Oliver Hirschbiegelin (Perikato) ohjaama The Invasion – Tunkeutujat jää valitettavan keskinkertaiseksi scifi-trilleriksi, jolla nyt kuitenkin omat hetkensä on.

Tarina sisältää kaikki perus-elementit kliseineen. On nuori poika, jota kukaan ei aluksi usko väitteissä, että avaruuden mömmöt ovat valtaamassa maailman ja sitten sopivalla hetkellä paniikki on valmis.Sopivissa mitta suhteissa Hirschbiegel kuljettaa tarinaa vain muutamien ihmisten näkökulmasta, joka puolestaan antaa hieman tilaa kasvattaa ajoittain tunnelmaa, joka kuitenkin karsiutuu varsin nopeasta ennalta-arvattavuudesta. Kaiken lisäksi tämän avaruuden mömmön tekemät ihmiset muistuttavat liikaa zombimaista hörhöä, jotka tällä kertaa vain osaavat puhua ja kävellä tavallisesti. Nicole Kidman ja Daniel Craig tekevät perustyötä palkkojensa eteen. Jeremy Northam jää tusina pahikseksi sivulle.

Kokonaisuutena The Invasion – Tunkeutujat on kertaalleen mielellään katseltava scifi-trilleri, josta ei kuitenkaan mieleen jää mitään. Avaruus hörhöt ovat tällä kertaa väsyneessä invaasiossa.

Arvosteltu: 04.03.2008

Lisää luettavaa