”[I][B]Hulk smash![/B][/I] ”
Aikoinaan (2003) Ang Lee kunnianhimoisesti yritti tehdä vakavan elokuvan tiedemiehestä joka suuttuessaan muuttuu isoksi, rumaksi, aggressiiviseksi, vihreäksi ja suunnattoman voimakkaaksi roikaleeksi. Leffan nimi oli [movie]Hulk[/movie] ja se ei tienannut niin hyvin. Varsin nopeasti tehtiin uusioversio joka kertoo Uskomattomasta Roikaleesta ja sen ohjasteli Louis Leterrier – huomattavasti vähemmän taiteellinen tekijä.
Bruce Banner (Edward Norton) on pakojalalla ja hänellä on syy: iso, ruma, aggressivinen, vihreä ja suunnattoman voimakas roikale joksi hän muuttuu tarpeeksi stressaavassa tilanteessa. Kenraali Ross (William Hurt) on jäljittänyt häntä jo pitkään ja Emil Blonskyn (Tim Roth) avulla Banner löytyy ja jälleen kerran iso, ruma, aggressiivinen, vihreä ja suunnattoman voimakas roikale aiheuttaa materiaalivahinkoja, joskin em. kenraali Ross’n tytär Betty (Liv Tyler) pystyy rauhoittamaan Bannerin sisällä lymyilevän ison, ruman, aggressiivisen, vihreän ja suunnattoman voimakkaan roikaleen, sillä heillä oli suhde. Valitettavasti Bannerin muuttanut prosessi on toistettavissa ja ei ole ollenkaan mukavaa että joku huomattavasti sosiopaattisempi persoona muuttuu isoksi, rumaksi, aggressiiviseksi, harmaaksi ja suunnattoman voimakkaaksi kammotukseksi.
Hulk, tuo lapsenomaisen aggression ruumiillistuma sinkoaa itsensä toisen kerran lyhyen ajan sisällä valkokankaalle ja vaikka romua tulee isosti ja hyvien näyttelijöiden voimin ei lopputulosta voi kehua. Itse asiassa se on aika paska jos karkea kielenkäyttö sallitaan ja syyt em. kiinteään ulosteisuuteen ovat moninaiset. Ensimmäinen syy on Zak Pennin rustailemassa käsikirjoituksessa joka suorastaan väkipakolla vääntää ison, ruman, aggressiivisen, vihreän ja suunnattoman voimakkaan roikaleen sankariksi ja kaiken lisäksi tämä roikale ei edes ole lapsenomaisen aggression ruumiillistuma. Toinen ongelma on siinä että em. iso, ruma, aggressiivinen, vihreä ja suunnattoman voimakas roikale ja tämän sosiopaattisempi isompi, rumempi, aggressiivisempi, harmaa ja suunnattoman voimakas vastapuoli liikkuvat aivan liian kevyesti. Efekti lyhyesti näyttää efektiltä ja se ei ole kiva juttu se.
Edward Norton on erinomainen näyttelijä, mutta tässä elokuvassa hänen kykynsä jäävät kovasti hyödyntämättä. Liv Tyler jää yhtä heikoksi elementiksi kokonaisuuden kannalta, joten siltäkin osin näyttelijäntyö ei toimi. On suorastaan ärsyttävää nähdä hyvien näyttelijöiden taitojen menevän hukkaan.
William Hurt antaa auktoriteettia elokuvaan ja kasvot sotilaalliselle organisaatiolle joka jahtaa todistettua uhkaa ja haluaa sen vaarattomaksi. Hän myös osaa tunnistaa pienemmän pahan sen nähdessään. Tim Roth, tuo niljaisten konnaroolien brittispesialisti näyttää jälleen kerran erinomaiset taitonsa niljaisena konnanan. Emil Blonsky on sosiopaatti, epädiplomaattinen ja ilmiselvästi nauttii työhönsä liittyvästä väkivallasta ja vallantunnosta ja isona, rumana, aggressiivisena, harmaana ja suunnattoman voimakkaana kammotuksena tämä on vain pahempi. Lyhyesti sanoen katsoja tietää heti että tuossa on leffan paha jätkä ja tätä vaikutusta vahvistetaan kaikilla mahdollisilla konsteilla.
Jep. Isosta, rumasta, aggressiivisesta, vihreästä ja suunnattoman voimakkaasta roikaleesta kertova elokuva näyttää hurjalta ja mörisee kovaan ääneen, mutta kun sitä pistää neulalla se pihisee kasaan kuin ilmapallo ja jäljelle jää vain ummehtunut haju ja pieni riekale muovia. Edes roikaleen möräyttämä motto ja inhapurppurat, extravenyvät housut eivät anna bonusta.
”[I]Hulk no smash. Hulk go home…[/I]”
