Anime-elokuvat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, etenkin mestari Hayao Miyazakin ja hänen poppoonsa tekeleet ovat olleet toinen toistaan mestarillisimpia teoksia. Miyazakin tuotoksiin tutusteltuani uskaltauduin sitten siirtyä muidenkin anime-elokuvien pariin, jolloin törmäsin Tulikärpästen hautaan.
Tarina on alusta saakka surullinen ja välillä todella ahdistavakin: nuori Seita-poika jää pienen Setsuko-siskonsa kanssa orvoksi amerikkalaisten ilmahyökkäyksen jälkeen. Sisaruksilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä raunioituneesta kotikaupungistaan ja muuttaa tätinsä luokse. Täti on kaikkea muuta kuin ihastuttava ihminen; hän on kaikinpuolin ärsyttävä ja ankara. Niinpä sisarukset päättävät karata tädin luota ja pärjätä omillaan sodan runtelemassa maassa.
Iloiset hetket ovat harvassa ja karuun loppuunsa saakka elokuva taatusti herkistää karskimmankin katsojan. Lapsihahmojen kautta sodan julmuus ja älyttömyys kuvastuu voimakkaasti. Kaiken kaikkiaan Tulikärpästen hauta on esimerkillinen ja vakavasti otettava sotaelokuva, joka jää kummittelemaan mielen perukoille pitkäksi aikaa.
