Kauhu on kenties yksi elokuvahistorian vanhimpia ja suurimpia genrejä, josta voi olla hyvin montaa mieltä. Toiset pitävät enemmän splatter ja slasher -elokuvista, kun taas jotkut enemmän monsteriklassikoista, joita ovat esimerkiksi 1930-luvun Frankenstein ja King Kong. Sitten on taas sellaisia kauhuleffoja, jotka ovat nousseet suosioon juuri niiden poikkeuksellisuuden ja nerokkuudensa ansiosta. Hitchcockin Psyko on hyvä esimerkki tämänkaltaisesta kauhuelokuvasta. Mutta kauhuksi luokitellaan myös Manaajan ja Ennustuksen kaltaisia elokuvia, joissa uskonnollinen käsite on todella vahva. Ja juuri tämä Ennustus (The Omen) on parhaimpia kauhua ja uskontoa toisiinsa solmiva elokuva koskaan, jolla on vaikuttava merkitys genreensä.
Kello 6, kuudennen kuun kuudentena päivänä syntyy lapsi, jolla ei ole omaisia, mutta samoihin aikoihin erään pariskunnan lapsi kuolee synnytyksessä. Lapseton pariskunta ottaa tämän huoltajia vailla olevan lapsen huostaansa, joka ristitään Damieniksi. Damienin 5-vuotis syntymäpäivillä hänen lapsenhoitajansa tekee yllättäen itsemurhan, sekä muutenkin outoja asioita alkaa tapahtua…
Tarina pohjautuu aikoja sitten kirjoitetun Ilmestyskirjan kirjoituksiin, joka kertoo Saatanasta ja tämän lapsesta Maan päällä. Saatana ei ole mikään monien kuvittelema punainen ja sarvipäinen jättiläinen, vaan musta ja punasilmäinen koira, jonka Damien elokuvassa ottaa lemmikikseen. Ja Damien on siis tämä Saatanan lapsi, jolla on takaraivossaan paholaisen luku, eli 666.
Oikeasti en näihin Ilmestyskirjan kertomuksiin usko, mutta elokuvasovitus näiden kirjoitusten pohjalta kuullosti mielenkiintoiselta, joten pitihän Ennustus siinä tapauksessa katsoa.
Ennustus on (kuten jo mainittukin) shokeeraava, josta kiitokset kuuluvat etenkin edesmenneelle säveltäjälle, Jerry Goldsmithille. Hänen luoma soundtrack, nimeltään Ave Satan on massiivista, katsojassa vilunväreitä aikaan saava taideteos, joka on täydellinen valinta tällaisen kauhufilmin tunnusmusiikiksi. Kun musiikki alkaa pauhata ensimmäisen kerran elokuvan aikana, lumoutuu katsoja täysin. Musiikin käyttöä ei ole onneksi säästelty, muttei sillä ole myöskään liioiteltu. Sitä soi juuri niissä karmivimmissa kohtauksissa, jotta katsoja saataisiin tutisemaan pelosta. Yksinkertaisesti sanottuna Ave Satan on kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaista soundtrackeista koskaan, joka kruunaa Ennustuksen (tunnelman) täysin.
[I]Sanguis Bibimus! Corpus Edimus! Sanguis Bibimus! Corpus Edimus! Tolle Corpus Satan! Ave! Sanguis Bibimus! Corpus Edimus! Tolle Corpus Satani! Satani!! Satani!!![/I]
Vanhoista mustavalkofilmeistä tuttu Gregory Peck (Kuin surmaisi satakielen) ansaitsee kymmenen pistettä ja papukaijamerkin roolisuorituksestaan. Peck esittää todella aidosti ja tunteella Damienin isähahmon roolin, ja olisi saanut ansaita Oscar-palkinnon työstään. Myös Damienina nähtävä Harvey Stephens on hyytävän loistava roolissaan, ja hänen ihmeellinen ilme jää mieleen kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa. Stephens kuuluu lapsinäyttelijöiden aateliin yhdessä Danny Llyodin (Hohto) ja Hayley Joel Osmentin (Kuudes päivä) kanssa.
Kameratyöskentely on yllättävän hyvää, varsinkin kun ottaa aikakauden kuvausvälineet, -tavat ja kuvaajien taidot huomioon. Elokuvan rytmitys on tasaista, mutta silti sopivasti loppua kohden kiihtyvää, jolloin missään vaiheessa ei tule tylsää tai katsoja joudu kärsimään hyppelehtimisestä tai turhan nopeasta tahdista. Richard Donner kokoaa kaikki palaset yhteen ja luo yhden kaikkien aikojen merkittävimpiin (kauhu)elokuviin kuuluvan taideteoksen, jossa oikeastaan kaikki on kohdallaan. Harvoin tulee vastaan elokuvia, jotka ylittävät – jo varsin – korkeat odotukset.
Ennustus on kauhufaneille todellinen herkkupala, joka pitää koukussaan loppuun asti. K 18-leima tosiaan oli kohdillaan, sillä elokuvassa käsitellään todella suurta ja vakavaa aihetta, joka ei ole lastenleikkiä. Jatko-osat ja uusintaversio olivat turha lisä, ja itse suosittelisin jokaista katsomaan ensimmäisenä vuoden 1976 Ennustuksen.
