Aamupaskan jälkeen tunsin itseni rennon raukeaksi ja päätin että nyt on oikea aika katsoa uudestaan pari vuotta sitten viimeksi mulkaisemani Red Scorpion. Tämä liian vähälle huomiolle jäänyt Dolph Lundgrenin tähdittämä sotaisa toiminta elokuva, joka on hyllyn reunalta erottunut punaisella Futurefilmin kannellaan joka ikinen päivä, aina ostamisestaan lähtien ja muistuttanut uhkaavasti olemassaolostaan.
Ei muuta kun levy soittimeen ja sitten vielä pieni vilkaisu takakanteen. Lundgren on venäläinen spetznats agentti nimeltään Nikolai, joka on koulutettu tottelemaan käskyjä turhia kyselemättä. Okei, enempää ei tarvitse tavata, olen jo ihan ”myyty”. Todennäköisesti tämän takia sen alun perin ostinkin tai sitten ihan vain siksi että siinä on pääosassa Dolph Lundgren. Ruotsin lahja toiminta elokuvien ystäville.
Kieltämättä toveri Dolph sopii venäläisen erikoisjoukkojen sotilaan rooliinsa kuin nyrkki korvaan, eikun siis silmään. Eivät Herra Lundgrenin näyttelijän taidot päätä huimaa, mutta ei hän mitään ylimääräistä yritäkään ja selkeästi tietää omat vahvuutensa. Nikolain rooli suorastaan edellyttää totista ja tunteetonta ilmaisua ja siksi kuin tehty Dolphille. Ei tämä rooli kuitenkaan edellytä ihan niin tylyä ja konemaista otetta kuin Rocky nelosessa Ivan Dragon rooli ja Dolph pääsee välillä jopa väläyttämään valloittavaa hymyään.
Ennakkoon ihmetytti että venäläisestä erikoisjoukkojen sotilaasta on amerikkalaisten toimesta tehty elokuvan sankari. Ihmettely osoittautuikin odotetusti turhaksi, koska niin tehokkaasti elokuvassa esitetään keitä ne ovat ne oikeat pahikset. Yksi tähän käytetty keino on M. Emmet Walshin esittämä tukeva lehtimies joka hokee kokoajan jotain kommarista ja että venäläisiin ei voi luottaa. Kannattaa huomioida myös yksi loppupuolen räjähdyksistä joka sopivasti kaataa kolmesta lipputangosta juuri sen keskimmäisen missä on se neuvostoliiton lippu liehumassa. Kaikki tämä oli kuitenkin odotettavissa koska elokuvan ohjaaja Joseph Zito on syyllinen myös aika moneen Chuck Norrisin elokuvaan. Joiden teemana on vähän liiankin usein ollut U.S.A rules!
Jos Punaista Skorpparia pitäisi verrata johonkin, niin yllätys ei varmaan ole kovin suuri kun mainitsen Rambo 3. Myös hieman samanlaista asetelmaa Dolphin ja tukevan lehtimiehen välille haetaan kuin Arnold Schwarzeneggerillä ja Jim Belushilla oli aliarvostetussa toiminta klassikossa Red Heatissa eli Punaisessa vaarassa. Jossa Belushi kettuili Arskalle ja Arska mulkoili takaisin. Punaisen vaaran koomisuuteen tämä elokuva ei tietenkään yllä, koska Belushi on siinä yllättävänkin hauska ja Arska on Arska. Vertailu näiden kahden elokuvan välillä ei kuitenkaan ole reilua ja Red Scorpionin puolustukseksi täytyy sanoa, että ei se yritä komedia ollakaan. Melkoinen sattuma myös että nämä kaikki kolme elokuvaa Rambo 3, Red Heat ja Red Scorpion tehtiin v.1988.
Ei Red Scorpion kokonaan aivan aivotonta räiskintää ole. Elokuvan keskivaiheilla hiljennytään katselemaan Dolphin ja paikallisen pushmannin ystävystymistä ja esitellään samalla hieman paikallisia tapoja ja kulttuuria. Tämä turhuus ei kuitenkaan kauaa kestä ja Commandomaista koomista räiskintää saadaan sitten siinä odotetussa loppukahakassa.
Huolimatta hieman negatiiviselta vaikuttavasta arvostelustani, Red Scorpion on oikeasti yllättävänkin hyvä ja viihdyttävä. Se ei ole mikään elokuva taiteen merkkipaalu, mutta se onnistuu tavoitteessaan, joka on viihdyttää katsojaansa koko kestonsa ajan. Tämä elokuva käy toiminnan nälkään yhtä hyvin kuin lauantaipussi makean nälkään.
