Taannoin edesmenneen konkariohjaaja John Frankenheimerin uralta löytyy niin todellisia floppeja, kuin sitten menestyksekkäämpäänkin kerhoon päässeitä leffoja eri vuosikymmeniltä. Kovaotteisten miesten jatko-osassa nähtiin 70-luvun tiukkaa äijätoimintaa ja 90-luvun hienoimpiin toimintatrillereihin lukeutuva Ronin oli miehen viimeisiä leffoja, eikä yhtään sen huonompi suoritus papalta. Kansainväliseen leffaan palkattiin Robert De Niro ja Jean Reno isoimpiin rooleihin remuamaan, ja onhan miehillä toki sen verran karismaa mukaan tuotavanaan, ettei heidän tarvitse kuin ilmestyä kameran eteen ja johan katsoja viihtyy. Hahmot saattavat aluksi vaikuttaa yksinkertaisilta, mutta näiden herrojen tukemina niistä irtoaa hitusen muutakin kuin vain pelkkää pintaa. Sitä kutsutaan luultavimmin taidoksi, myös käsikirjoituksen puolella.
Kokonaan Ranskassa kuvattu vakoojameininkiä pursuava ja Kauniiden ja rohkeiden veroista juonittelua jakeleva salkkujahti tunnetaan erityisesti vauhdikkaista takaa-ajokohtauksistaan, joissa kärryjä romutellaan niin paljon, että niitä laskiessa sormet ja varpaat loppuu kesken. Mielenkiintoisella tavalla toteutetuissa kohtauksissa stunttimiehet ovat hoitaneet ajopuolen ja näyttelijät istuivat autossa repsikan paikalla lelurattia veivaamassa. Ovela editointi ja taidokas kuvaus tekevät lopun työn myös muissa kohtauksissa ja uskottavuus on taattu, puhumattakaan pienoisesta visuaalisuuden pilkahduksesta. Sellaisen nimen kuin De Niron ei tarvitse edes pahemmin näytellä – pelko näkyy ajaessa sievästi kasvoilta kotisohvalle asti. Aisapari Renolle ei taideta sen sijaan suoda ajokeikkoja, mutta aina yhtä mielekkäästi Ranskan oma poika osaa ruudussa silti jyristä ja räiskiä. Sean Beanin vähäiseksi jäänyt esiintyminen kummastutti, eihän mies varmaankaan mikään ihan halpispökkelö sentään ole?
Ronin ( =isännätön samurai) on suoraviivaisen tyylikäs toimintapätkä, jonka tarina kokonaisuutena ei mahdollisesti ole kovin kaksinen, mutta tämänlaiselle elokuvalle tarpeeksi kiinnostava (juuri sopiva?) paria töksähtelevää sivuhahmoa lukuun ottamatta. Rikoselokuvan maestroa Michael Mannia mieleen tuovia paukkuralleja hakeville menoa riittää ja porukka De Niron johdolla antaa syyn nautiskella elokuvasta, jonka maisematkin piristävästi poikkeavat perusjenkkikaupungeista, Euroopassa kun ollaan. Roolituksesta lienee ilmeisesti vastannut joku maailmaa tasapuolisesti rakastava heppu, koska mukaan on eksynyt ruotsalainen, amerikkalainen, pari ranskalaista ja kaiken kukkuraksi muutama brittinäyttelijä. Täydestä huttuwood-leffasta ei voitane siis puhua, ainakaan nimilistaa ja kuvauspaikkoja hetken selailtuaan. Katselukokemuksena Ronin ei kenties ole se leukaa paikaltaan helpoiten loksauttavin, mutta hyvin näytellystä kelpoviihteestä koska vain menevä.
nimimerkki: Lutkus
