Spielbergin klassikossa Kolmannen asteen yhteys cameoroolissa esiintynyt ufotutkija J. Allen Hynek esitteli vuonna 1972 ufo-kohtaamisten kolme astetta, joihin on lisätty myöhemmin neljäs, ”Fourth Kind”, abduktio eli muukalaisten sieppaamaksi tuleminen. The Fourth Kind talutettiin elokuvamarkkinoille The Blair Witch Projectin ja Paranormal Activityn kyntämässä reality-hengessä. Olatunde Osunsanmin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa elokuvaa markkinoidaan näyttävästi ”perustuu tositapahtumiin” ja ”sisältää autenttista ääni- ja kuvamateriaalia” -tyylisillä iskulauseilla. Osunsanmi on genreä seuranneille tuttu luolapelotteluflopistaan The Cavern (2005).
Alaskassa sijaitsevassa Nomen kaupungissa on tehty ufohavaintoja ja lukuisia ihmisiä on kadonnut jäljettömiin. FBI ei ole löytänyt syytä katoamisille. Tohtori Abigail Tyler (Milla Jovovich) on juuri menettänyt paikallisena psykiatrina toimineen miehensä traagisesti ja jatkaa tämän työtä, jossa sitten hypnoosin avulla pyritään palauttamaan traumaattisia kokemuksia. Näiden istuntojen aikana selviää, että useilla potilailla on toisistaan riippumatta samankaltaisia mielikuvia itseään tuijottavasta pöllöstä, joka ei suostu katoamaan. Abby Tyler käyttää hypnoosia selvittääkseen ilmiötä tarkemmin, mutta potilaan surmattua itsensä ja perheensä heti ensimmäisen hypnoosikokeilun jälkeen Abby joutuu miettimään asiaa uudelta kantilta, kun paikallinen virkaatekevä (Will Patton) alkaa vihamielisesti painostaa.
The Fourth Kind osoittautuu elokuvamedian ja markkinoinnin suurehkoiksi kasvattamiin odotuksiin nähden varsin heppoiseksi tekeleeksi. Heti elokuvan alussa Milla Jovovich pitää puheen pedaten The Fourth Kindin tosipohjaisuutta ja oikean Abby Tylerin roolia autenttisilla nauhoitteilla, lisäten odotuksia vielä lisää. Autenttisiksi split-screenillä tarinan ohessa esitettyjä nauhoja ei voi ensimmäisten kahdenkymmenen sekunnin jälkeen uskoa, ja leffan liiallinen true-based story -markkinointi syö siten lopunkin viehätyksen tästä ufotarinasta. Muukalaisia ei edes näytetä kertaakaan ja ainoaksi evidenssiksi heidän olemassaolostaan jäävät nuo niin autenttiset ääninauhat, joilla oliot juttelevat yllättäen sujuvasti muinaista sumeria, jonka tarinaan sekaantunut ystävällinen tutkija Awolowa Odusami (Hakeem Kae-Kazim) on onnistunut osittain katsojien iloksi kääntämään.
The Fourth Kind kuljettaa tarinaa perinteisen näyttelemisen kautta – toisin kuin The Blair Witch Project ja Paranormal Activity. Tosi-tv -tunnelmaa Osunsanmi on yrittänyt tavoittaa edellä mainittujen tapaan ”näytellyssäkin” osuudessa horjuvalla käsikameralla, joka harvoissa toiminnallisissa kohtauksissa pakenee typerän tuntuisesti äkillistä liikettä ja sulkee katsojaa yhä enemmän tarinan ulkopuolelle. Split-screenien avulla esitetään sitten tätä autenttista kuvanauhaa. Pelotteluefekteistä vastaavat lähinnä ääniosuudet, joissa uhrien kirkumisen ohella muukalaiset venyttelevät kolkosti muinaista sumeria. Näissä kuuntelukohtauksissa yritetään kovasti vakuuttaa katsoja siitä, että äänitteen aikana on tapahtunut jotakin sanoinkuvaamattoman hirvittävää, mutta lopputuloksena on vain katsojan turhautuminen moiseen seinän taakse jättämiseen. Toden tunnun sijasta on saatu aikaan koko teosta leimaava hapuileva ja kokeileva tunnelma. Tällaisen sekatekniikan ottaisi mieluummin vastaan jonkin underground-filmin mukana puolituntemattomilla leffafestareilla kuin Hollywood-elokuvassa, jolta odotetaan jonkinlaista varmuutta.
Milla Jovovich ei roolissaan varsinaisesti epäonnistu, mutta täysin turhaa oli odottaa mitään vakavaa käännettä hänen urallaan. Jovovich hoitelee roolinsa jotenkuten ja vääntää hieman kyyneltä silmäkulmastaan siellä sun täällä, mutta ei tee sanottavaa vaikutusta Abigail Tylerina. Will Patton ehkä sopii hänelle tyypilliseen sheriffin rooliin, mutta hahmo ylilyö voimakkaasti vihamielisellä asenteellaan. ”Autenttisilla” osuuksilla Abby Tylerina esiintyvä hermoraunion narkomaanin näköiseksi maskeerattu nimeämätön naishenkilö viehättää katatonisella ilmaisullaan hetken, mutta heiluvan käsikameran varassa kulkeva tarina helistää lopulta kaiken sekaisin.
Kauhun ja sci-fin ystäville The Fourth Kind on luonnollisesti must eikä se ole lainkaan ala-arvoinen elokuva genressään, mutta kovinkaan vakuuttavaa tunnelmaa tai tekniikkaa siinä ei synny. Positiivista on sieppausaiheen käsittely, joka ei – ihme kyllä – ole ollut niitä käytetyimpiä. Ehkäpä kokeileva The Fourth Kind availee ovia tuleville sieppauselokuville.
