Creamy Mamissa uraauurtavina oli sarjan oheistuotemarkkinointi.

29.6.2024 17:42

Uusliberalismin ihmeestä hullaantuneella kasarilla rahaa tahkottiin mitä mielikuvituksellisimmin konstein. Tuohon aikaan Japanissakin oli muotia tuottaa koko perheelle soveltuvia taikatyttöpiirrettyjä ja kääriä katsojien massit parempiin taskuihin monenkarvaisin oheistuottein. Malli omaksuttiin sittemmin myös länsimaisen televisiopiirretyn standardiksi pitkälle 1990-luvun alkuun asti – hyvin kuvaavasti suurin osa tuon ajan länsimaisista animaatioista tuotettiinkin nimenomaan Japanissa ja Toeilla. Vanhalla ajalla pääomaa virtasikin vuolaasti taskusta toiseen, vaikka itse tuotosten laatu monesti kituliaasti laahustikin taloudellisia tunnuslukuja jäljessä. Pelkästä snobiapinoiden ahneudesta ei kuitenkaan ollut bisneksessä kyse tuolloinkaan, vaan kalliin animaation tuotantokustannusten kattaminen vaati monesti vähintään yhtä repäisevää luovuutta kuin itse massaviihteen tuottaminenkin.

Nils Holgerssonista ja Urusei Yatsurasta tutun Studio Pierrotin tekijöiden ihastuttavan kyynisissä ajatushautomoissa syntyneestä Creamy Mamista suunniteltiin alusta asti vallankumouksellisen tuottoisaa mediabisnestä hyödyntämällä vielä aiempaakin monipuolisemin eri mediamuotoja animaatiosta leluihin, kirjoihin, sarjakuviin, videopeleihin, musiikkiäänitteisiin ja ties minkä pähkähullun tiedemiehen keksintöihin asti. Creamy Mamin seurauksena nappulaa tulikin Pierrotille sisään ovista ja ikkunoista, mikä toisaalta ei yllätys olekaan, onhan sarja itsessään niin syötävän söpö ja taatusti kenen tahansa, koska tahansa ja missä tahansa vaivattomasti lähestyttävissä. Japanilaiset liituraitanäädät eivät vain osanneet ennalta aavistaa sarjan keräävän ympärilleen kasvuikäisten pilttien ohella myös aikuisten miesten muodostaman vannoutuneen ihailijajoukon – itämaisen vastineen bronyille – kaikkine kummallisuuksineen.

Silkohapsille ja hapsenmielisille aikuisille suunnattu Creamy Mami alkaa, kun pikkutyttö nimeltä Yuu törmää sattumalta Maa-planeetalle saapuneisiin muukalaisiin. Ulkoavaruuden hyväntahtoiset asukit antavat Yuulle taikasauvan, jonka avulla tämä kykenee muuttamaan muotoaan Mamiksi, satumaisen kauniiksi nuoreksi naiseksi, jolla sattuu olemaan myös erityisen viehättävä lauluääni. Parhaiksi ystävikseen ja opastajikseen Yuu/Mami saa Pogin ja Negan, kaksi puhuvaa kissanpentua. Ymmärrettävästi Yuu käyttää uusia taikakeinojaan lyömällä itsensä läpi kaikkien ihailemana pop-tähtenä. Toisin sanoen aikansa ihanteet – raha ja menestys – heijastuvat vahvasti myös Creamy Mamin sisäisen maailman perimmäisessä moraalissa sekä ihmisten motiiveissa. Koko sarja ei kuitenkaan ole silkkaa huoletonta juhlimista, vaan matkan varrella Yuu päätyy myös auttamaan vanhempiaan ja ystäviään sekä käsittelemään ihmisten kateuden kaltaisia menestyksen varjopuolia.

Creamy Mami ei varsinaisesti olekaan järin syvällinen, jännittävä tai tarinapainotteinen anime – pikemminkin sympaattinen ja harmiton, monille varmaan liiankin kanssa. Erityisen hilpeäksi hattaramaisen kevyt ja makea lastenpiirretty käy, kun huomaa Kazunori Iton – yhden sarjan keskeisimmistä käsikirjoittajista – kynäilleen myöhemmin Mamoru Oshiin aisaparina Ghost in The Shellin ja Patlaborin kaltaisia animen älyllisempiä klassikoita. Mamoru Oshii itse työskenteli niin ikään näihin aikoihin Pierrotin leivissä ansaitsemassa kannuksiaan pähkähullun Urusei Yatsuran vähintään yhtä kajahtaneena ohjaaja-auteurina. Animaation ysärivuosien kulta-aika ei toisin sanoen käynnistynyt Japanissakaan täysin tyhjästä, vaan tuolloin läpimurtonsa tehneitä lahjakkuuksia oltiin tosiasiassa kypsytelty tällaisten kevyempien tuotantojen parissa jo vuosikausia ennen lopullista kukkaan puhkeamistaan.

Kuten jo mainittua, musiikki näyttelee Creamy Mamissa aivan erityisen suurta osaa. Sarjaa luotaessa päärooliin etsittiinkin tarkoituksella mahdollisimman tuntematonta nuorta laulajatarta, jonka Mamin hahmossa tulkitsemista kappaleista julkaistiin erilliset hittisinglet voiton maksimoimiseksi. 17-vuotias Takako Ota ei ollut toimeen ryhtyessään ikinä eläessään ääninäytellyt saati sitten esiintynyt suurelle yleisölle sen enempää elävänä kuin viestimien kauttakaan. Creamy Mami teki Otasta jättimäisen tähden, jonka Mamin hahmossa esittämistä pop-kappaleita kasvoi tähdenlennon tavoin miljoonia myyneitä ja yhä edelleen lämmöllä muistettuja ikivihreitä hittejä. Internetin yleistyttyä myös länsimainen yleisö pääsi tutustumaan Mamiin taannoisen city pop -villityksen kautta – useimpien edes käsittämättä kyseessä olevan animen oheistuotteena julkaistusta musiikista!

Creamy Mamin innovatiivisen oheistuotebisneksen menestyksen välittömänä seurauksena koko joukko muita tuotoksia alkoi soveltaa vastaavia ideoita ja pistää vähän paremmaksikin: kasarivuosien syntikkapopin ja hard rockin suuntaan kumartava pastissimainen viihdepaukku nimeltä Bubblegum Crisis lienee mainituista jäljittelijöistä korkeatasoisin ja suosituin. Olisikohan maailma myöskään ikinä saanut ihmeteltäväkseen vakiintuneista pop-hiteistä lapsiversioita vääntäneitä Smurffi-levyjä ilman japanilaisten viihdepiirien antamaa inspiraatiota?

Tahtoo siis sanoa, että Creamy Mami on millä tahansa mittarilla täysin turvallinen ja söötti pienten lasten piirretty, jonka katsominen tuskin kauheasti kenenkään maapähkinää älyllisemmän aivonystyröitä millään muotoa rasittaa tai harmittaa. Kulttuurisena ja historiallisena ilmiönä Creamy Mamilla lieneekin aikuiskatsojille huomattavasti enemmän annettavaa kuin sarjana: Pierrotin luomuksen ympärille muodostunut täysikasvuinen kulttiyleisö synnytti jo varhain omintakeisen underground-kulttuurinsa, jonka olennaisena piirteenä kansa alkoi tuottaa omakustanteena omia pieniä tarinoitaan, sarjakuvia, oheistuotteita, animaatiota sekä yhden peruutetun tietokonepelinkin. Mainituissa bootleg-oheistuotteissa sekoitettiin parhaimmillaan luovalla tavalla täysin erilaisia genrejä ja muita samanlaisia sarjoja esimerkiksi asettamalla kaikki aikansa taikatytöt leikkimään keskenään, taistelevia mechoja, ym. Creamy Mami -ilmiön onkin sanottu innoittaneen lukemattomia lahjakkaita nuoria mangan ja animen pariin, ja taivas yksin tietääkään, kuinka paljosta olisimme jääneet paitsi – ilman söpöistä lastenpiirretyistä pimahtaneita japanilaisia miehiä!

Arvosteltu: 29.06.2024

Lisää luettavaa