Learyn perheen äiti on kuollut auto-onnettomuudessa. TV-pellenä työskentelevä John-isä (Danny DeVito), 12-vuotias Jack-poika (Robert J. Steinmiller Jr.) ja pieni Dylan-poika (Miko Hughes) kaipaavat uutta maisemaa, niinpä he matkustavat Kalifornian Oaklandiin. Asuinalueella on koko ajan tietyöt käynnissä ja naapuristoa asuttavat värikkäät persoonat. Alkuun kaikki sujuu hyvin, mutta perhettä, jota elämä on jo potkinut tarpeksi päähän, saa taas päähän lisää potkuja, kun naapurissa asusteleva Norman-natsi (Gary Sinise) alkaa vainota heitä.
Isäni, ystäväni on noin ensimmäisen tunnin aikana erittäin vahvaa draamaa, jota sävyttävät harvat onnen hetket. Elokuva riipaisee ja koskettaa. Käsikirjoittaja Steven Zaillian on saanut kirjoitettua Dan McCallin kirjasta tuttua mutta toimivaa käsikirjoitustekstiä. Ohjaaja Marshall Herskovitzilla on hommat hanskassa ja heppu onnistuu luomaan hienoa tunnelmaa. Luvassa on siis elämänmakuista elokuvaa ja uskottavaa tarinaa.
Sitten tunnelmaa tihennetään ja jännitysnäytelmäksi muuttuva elokuva pitää vieläkin otteessaan. Kun Gary Sinisen esittämä natsi alkaa vainota naapuriston lapsia, niin elokuva muuttuu hieman oudoksi, mutta ei missään nimessä huonoksi. Hieman uskottavuuspisteitä menetetään, mutta hyvä elokuva on yhä kyseessä.
Loppuminuuteilla filmi kuitenkin lässähtää. Ylisentimentaalisuus ja käsikirjoituksen typeryydet paistavat läpi. Tekijät ovat halunneet sittenkin lopettaa elokuvansa tavalliseen Hollywood-tyyliin. Pläjäyksellä olisi ollut mahdollisuudet paljon parempaankin, mutta näin mennään lähemmäksi keskinkertaisuutta. Tästä huolimatta leffan katselee mielellään loppuun saakka, mutta hieman pettynyt olo on kuitenkin.
Näyttelijät pelastavat paljon, myös ohjaajan ja käsikirjoittajan töppien aikana. Danny DeVito on loistava koomikko, jolta tämän mukaan sujuu myös hyvin vakavatkin roolit. DeViton roolihahmo on kuitenkin TV-koomikko, joten pientä revittelyä jätkä saa tässäkin leffassa harrastaa, mutta muuten kyseessä on jopa aika riipaiseva roolisuoritus. Tarinan todellista päähenkilöä, Jack-poikaa, tulkitseva Robert J. Steinmiller Jr. on myös loistava ja aidontuntuinen. Aina yhtä uskottava ja loistava, mutta silti vähälle huomiolle jäänyt lapsitähti Miko Hughes ansaitsee myös maininnan Learyn perheen nuorimmaisena. Gary Sinise tekee taas kerran hienoa työtä, vaikka roolihahmo onkin aika tyhmästi kirjoitettu.
Isäni, ystäväni on siis aika tavanomainen laatudraama, jolla olisi ollut mahdollisuudet parempaan.
