Salainen agentti 007 (Sean Connery) saa tehtäväkseen ottaa selvää Auric Goldfingerin (Gert Fröbe) suunnitelmista ja estää tätä hyökkäämästä Fort Knoxiin. Bond-tyttönä nähdään mukana Honor Blackman.
007 ja Kultasormi, tuo ikuinen legenda ja ajaton klassikko oli lopulta se leffa, jonka mukaan koko sarja muuttui. Viimeistään nyt kuvaan astuivat kaikki Bond-elementit aina Aston Martinista alun irralliseen toimintaosuuteen ennen tunnuslaulua. Tämä elokuva siis tavallaan ”määräsi” salaisen agentin kohtalon vuosikymmeniksi eteenpäin, ennen kuin koitti patsasmaisen Daniel Craigin vuoro. Viimeistään siinä vaiheessa Bond tavallaan kuoli muuttuen tunnekylmäksi murhaajaksi. Vuoden 1989 [I]007 ja lupa tappaa[/I] ei raakuuksistaan huolimatta tuhonnut Bondia, vaan säilytti myös aikaisemmat elementit hienolla tavalla. Pieniä muutoksia on toki koettu, mutta muuten sarja on pitänyt upeasti pintansa.
Kuva lähtee käyntiin, tunnusmusiikki kuuluu jo ja sitten kuuluisa gunbarrel-kohtaus. Alun toimintaosuuden jälkeen Shirley Basseyn mahtipontinen laulu alkaa pauhata ja katsoja on jo nyt seikkailun vietävänä. Pian esitellään Bond ja hänen klassinen Aston Martin DB5. Nuo kohtaukset itsessään, kuten moni muukin jäivät pysyvästi mieleen. 007 ja Kultasormi on ikimuistoinen sekoitus toimintaa ja huumoria, jossa Sean Connery tekee kerta kaikkiaan hienon roolisuorituksen Bondina. Hän ei suhtaudu asiaan niin vitsikkäästi kuin Moore tai yhtä vakavasti kuin Craig, vaan pysyttelee ketterästi heidän välimaastossaan. Connery Bondina, etenkin tässä on melko tyyni, ei pelle eikä tappaja. Honor Blackman on melko tiukkamielinen ellei jopa vakava, mutta ei hänestäkään saisi raakalaista millään tavalla. Ehkä juuri siksi hänen kemiansa pelaa connerymaisen agentin kanssa niin hyvin yhteen. Gert Fröbe luo Kultasormesta ensisilmäyksellä ikonisen hahmon, vaikka pahiksen ääni tuleekin eri ihmiseltä sillä Gert Fröbe ei osannut puhua englantia juuri sanaakaan. Harold Sakata viskoo kivasti hattua omituisena Oddjob-nimisenä mailapoikana. Fyysiseen kyvykkyyteen nojaava Sakata näyttelee komeasti varsinkin kun huomioi, ettei hän sano leffan aikana sanaakaan.
Tällä spektaakkelilla on maaginen kosketus katsojaan, eivätkä uusimmat Bond-rymistelyt tarjoa sellaista voimaa. 007 ja Kultasormi sentään näyttää vakoiluelokuvalta, sillä sitä ei ole kuorrutettu yltiöpäisellä toimintajyskeellä. Tässä on päällimmäisenä kunnollinen, jännittävän massiivinen juoni, huumori ja mielikuvitukselliset henkilöt, joissa sarjan vahvuus mielestäni piileekin. Mielestäni ei ole mikään ihme, että tätä tehosteidensakin puolesta yhä menevää trilleriä ylistetään, koska tässä on kenties eniten mieleenpainuvia kohtauksia ja kaavamainen juoni saadaan kuulostamaan jotenkin järkevältä. Huumori kukkii ja homma pelittää. Mitään vikaa en voi löytää sellaisesta leffasta, joka näin uskomattomasti tempaisee katsojat mukaansa olemalla yhä vuosikymmentenkin jälkeen kaikki suuren massaelokuvan voimavarat lähes äärimmilleen vievä ajaton, lapsenomainen seikkailu täynnä mahtipontisuutta. Juoni etenee tasaisesti viihdearvon vain kasvaessa kohti jännittävää viimeistä taistelua lentokoneessa, Guy Hamiltonin pitäessä paketin tiukasti kasassa. En aio yhtään vähätellä tämän elokuvan mahtavuutta, vaan julistan sen ties kuinka monennen kerran kuolemattomaksi legendaksi. 007 ja Kultasormi on yhteistyöllä aikaansaatu kokonaisuus, jossa osakseen pääsevät niin Ken Adamsin ikimuistoiset lavasteet kuin puvustuspuolikin. Jos yleensäkin pitää Bond-leffoista ja niiden huumorista, on tämä elokuva todellinen mestariteos, sarjan vahvin juuri. Eihän se paljon eroa myöhemmistä Bond-leffoista, mutta on niitä kenties tehokkaampi ja yllätyksellisempi. Ja onhan tuonne 60-luvun henkeen aina kiva palata.
