Myllerrystä ensi-illoissa: Dune ja Wonder Woman 1984 uhan alla siirtyä

9.9.2020 23:41

Monet Yhdysvaltojen suurista elokuvateattereista pitävät edelleen oviaan kiinni, sillä maan koronavirustilanne ei ole helpottanut tarpeeksi. Tällä on harmillisia vaikutuksia odotettuihin suurensi-iltoihin.

Pitkään tälle vuodelle lupailluista elokuvista ainakin Wonder Woman 1984 ja tänään ensimmäisen trailerinsa saanut Frank Herbert -versiointi Dune eli Dyyni uhkaavat nyt siirtyä edemmäs ensi-iltakalenterissa. Wonder Woman 1984 -supersankariseikkailun Yhdysvaltain avauksen piti viimeisimmän tiedon mukaan olla lokakuun 2. päivä, kun taas Dyynin piti vyöryä rapakon takaisille valkokankaille joulukuun puolivälin jälkeen. Tällä hetkellä Wonder Woman -jatko-osan ensi-iltaa kaavaillaan kuitenkin lykättäväksi marraskuulle tai jopa joulukuulle, mikä puolestaan puskisi myös Dyynin aiotulta paikaltaan.

Siirrot tarkoittaisivat sitä, että Dyyni saattaisi ikävimmässä tapauksessa saada Yhdysvaltain ensi-iltansa vasta ensi vuonna, eikä talousvaikeuksissa olevilla teattereilla välttämättä olisi vielä joulukuussakaan mahdollisuuksia elvyttää kassavirtojaan. Tom Cruise -rainaa Top Gun: Maverick lykättiin jo aiemmin ensi vuodelle, mikä vaikutti myös elokuvan Suomen esitykseen: Tällä haavaa Maverick lentää Suomen leffateattereihin heinäkuussa 2021.

Toistaiseksi Wonder Woman 1984:n tai Dyynin osalta ei ole vielä ilmoitettu muuttuneista ensi-iltapäivistä Suomessa. Näillä näkymin siis Diana palaisi lassoamaan pahiksia 2.10. ja Denis Villeneuven Dyyni nähtäisiin meillä 25.12. alkaen. Jos näiden elokuvien suhteen päätetään toimia kuin Tenetin kohdalla, eli Yhdysvaltain ensi-illan ei anneta määritellä muun maailman ensi-iltoja, mainittuihin päivämääriin ei välttämättä tule muutoksia.

 

Lähteet: Deadline, Filmikamari

Kuva: Warner Bros./Dune, 2020 (?)

Lisää luettavaa