Elokuvateatterijätti AMC suunnittelee yllätysvetoa kriisin keskellä

Myös Suomen Finnkinon taustalla vaikuttava elokuvateatterijätti AMC on koronavirusepidemian aikana joutunut ahdinkoon. Kuten aiemmin kerroimme, AMC:n talous on kokenut valtavan kolauksen, koska se ei ole voinut pitää teattereitaan auki normaaliin tapaan.

Vaikka kansainvälisesti elokuvateattereita on voitu jälleen avata, Yhdysvalloissa tilanne on edelleen vaikea. Esim. yli 39,5 milj. asukkaan Kaliforniassa on nyt julkistettu uusi ohjeistus, kuinka alueella toimivien yritysten tulee edetä turvallisuuden takaamiseksi. Yli puolet koko alueesta on tartuntariskin vuoksi yhä erityistoimien alla, joten esim. elokuvanäytöksiä ei voida silloin järjestää sisätiloissa, eikä elokuvateattereita näin ollen avata.

Hankalassa tilanteessaan AMC on hakenut yllättäen lupaa ostaa omakseen lisää elokuvateatterikiinteistöjä. Ketju joutui myymään kiinteistöjään joitakin vuosia sitten, jotta se sai luvan ostaa kilpailijansa Carmiken 1,2 miljardin dollarin yrityskaupassa. Nyt AMC anoo siis oikeutta saada ostaa kertaalleen myymänsä omaisuutta takaisin.

Mikäli AMC:n pyyntö hyväksytään, tämä auttaisi yhtiötä ratkaisemaan yhden sille pandemian aiheuttamista ongelmista: Tautitilanteen aiheuttamien sulkujen vuoksi se ei ole kyennyt maksamaan elokuvateatteriensa vuokria normaalisti kiinteistöjen nykyisille omistajille, mutta sen ei tarvitsisi kamppailla vuokrista enää ollessaan jälleen itse kiinteistöjen omistajan asemassa.


Lähteet: Collider, THR

Kuva: Coolcaesar

R. Isoviita 29.08.2020 klo 21:12

Uusimmat uutiset

Netflixin kohuleffa – saiko se käyttäjät eroamaan palvelusta?

Suoratoistojätin nappaama ranskalaiselokuva nostatti kommenttimyrskyn.

R. Isoviita

Ohjaaja Ron Howard halutaan pois huippudraaman puikoista – syy ei välttämättä yllätä

Disneyn uutta Mulania on kritisoitu samasta asiasta.

R. Isoviita

Netflix: Elävä legenda palaa elokuvarooliin kymmenen vuoden tauon jälkeen

Sophia Loren on hurmannut leffayleisöjä 1950-luvulta saakka.

R. Isoviita

Englannin kuningatar poisti elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin arvonimen

Weinstein saattaa istua vankeudessa loppuikänsä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...