Yllättävää: Tenet on kallis, mutta sen visuaalisten efektien määrä on jotain muuta kuin odottaisi

Vaikka Christopher Nolan toivoi, hänen uutuusleffansa Tenet ei avaa elokuvateattereita maailmanlaajuisesti. Suomessa Tenet on valkokankailla 26.8.20 alkaen, ellei pandemian uusi aalto lyö jälleen elokuvateatterien ovia säppiin myös meillä. On Tenet sitten nähtävissä silloin tai myöhemmin, Nolan on nyt paljastanut mielenkiintoisen yksityiskohdan elokuvastaan.

Myös toimintaspektaakkeliksi luonnehditun Tenetin suuriin kohtauksiin lukeutuu sen trailerissakin nähtävä matkustajalentokoneen tuhoaminen. Aidosta lentokoneesta selvää tekeminen ei luonnollisesti ole halpaa, mutta näyttävistä elokuvistaan tunnettu Nolan sai Tenetille yli 200 miljoonan dollarin budjetin. Sen verran kustantaneen toimintaelokuvan voisi kuvitella sisältävän vaikka mitä efektejä, vaikka se häviääkin hinnassaan yli 100 miljoonaa dollaria esim. Marvel-raina Avengers: Endgamelle.

Tllättävää kyllä, Tenetin lopullisessa leikkausversiossa on alle 300 visuaalisen tehosteen sisältävää otosta. Määrä saattaa kuulostaa maallikolle isolta, mutta Nolan selventää asiaa:

- Elokuvan visuaalinen puoli on mittakaavassa valtava, mutta meidän visuaalisten tehosteiden otostemme määrä on kuitenkin ehkä matalampi kuin useimpien romanttisten komedioiden.

Asia pitänee paikkansa, sillä aiemmin mainitun Avengers: Endgamen vastaavien otosten määrä paukkui yli 2000:n. Nolanin omassa historiassa Tenetin efektien määrä on myös maltillinen: esim. Batman Begins -elokuvassa visuaalisia tehosteita käytettiin n. 620:ssa otoksessa.


Lähde: IndieWire

Kuva: Warner Bros./ Tenet, 2020

R. Isoviita 06.08.2020 klo 23:02

Uusimmat uutiset

Oscar-gaalassa esiintynyt lauluntekijä latasi täyslaidallisen kokemuksestaan

Parhaiden joukossa olo ei ollutkaan unelmien täyttymys.

R. Isoviita

Netflixin kohuleffa – saiko se käyttäjät eroamaan palvelusta?

Suoratoistojätin nappaama ranskalaiselokuva nostatti kommenttimyrskyn.

R. Isoviita

Ohjaaja Ron Howard halutaan pois huippudraaman puikoista – syy ei välttämättä yllätä

Disneyn uutta Mulania on kritisoitu samasta asiasta.

R. Isoviita

Netflix: Elävä legenda palaa elokuvarooliin kymmenen vuoden tauon jälkeen

Sophia Loren on hurmannut leffayleisöjä 1950-luvulta saakka.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...