Uusi Taru sormusten herrasta -tuotanto nappasi lupaavan brittitähden

4.9.2019 22:45

Suuryhtiö Amazonin puuhaama uusi Taru sormusten herrasta -versiointi alkaa muotoutua vähitellen. Amazonin omaan suoratoistopalveluun tarkoitettu sarja on viihdejulkaisu Varietyn mukaan saanut jo toisen näyttelijäkiinnityksensä. Aiemmin sarjaan on liitetty tuoreehko australialainen näyttelijäkasvo Markella Kavenagh.

Varietyn saamien tietojen mukaan nyt myös brittinäyttelijä Will Poulter on napannut roolin sarjasta. Kyseessä on yksi sarjan pääosista, joskaan hahmon nimeä tai esim. sitä, onko hän haltija vai hobitti, ei ole vuodettu julkisuuteen. Poulter on nähty aiemmin mm. Labyrintti-leffasarjassa ja kehutussa Midsommar-kauhuelokuvassa. Myöskään fantasia ei ole hänelle lajityyppinä vieras, sillä Poulter oli mukana jo teini-ikäisenä C. S. Lewis’n kirjoihin pohjautuvassa Narnian tarinat -elokuvasarjassa.

1,5 miljardin dollarin TV-sarjan juoni on vielä mysteeri, sillä sen on vain kerrottu sijoittuvan J. R. R. Tolkienin Sormuksen ritarien ulkopuolelle, tarkalleen ottaen aikaan ennen kyseistä osiota kirjailijan eeppisestä tarinasta. Amazon on salamyhkäisesti julkaissut sarjaansa liittyen vasta vain kuvia piirretystä kartasta, mikä käsittää sarjan tapahtumapaikkoja. Tosielämässä niiden sijainnin uumoillaan olevan Uudessa-Seelannissa. Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian kuuluiksi tekemiä alueita on silmäilty Skotlannin ohella uuden sarjan kuvauslokaatioiksi.

Sarjan kahden ensimmäisen osan ohjaajaksi on kiinnitetty J. A. Bayona, joka toimii myös yhtenä sen tuottajista. Tuotantoon on liitetty myös kirjoittajat Jason Cahill (Sopranos, Pimeyden sydän), Gennifer Hutchison (Breaking Bad, The Strain) ja Helen Shang (Hannibal, Havaiji 5-0).

Lähteet: Variety, Radio Times, RNZ

Kuva: Warner Bros./ Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit, 2001

Lisää luettavaa