#MeToo-kuohuissa pyöritetty Hollywood-legenda tekemään uutta elokuvaa

22.2.2019 22:03

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Woody Allen joutui neljästä Oscaristaan huolimatta osaksi #MeToo-pyöritystä, kun vanhat hyväksikäyttösyytökset häntä kohtaan nostettiin uudelleen pintaan viime vuonna. Ne toi julkisuuteen hänen tyttärensä Dylan ja poikansa Ronan Farrow. Dylanin kohtelua koskevat seikat saivat monet Allenin kanssa ennen työskennelleet näyttelijät, kuten mm. Colin Firthin ja Timothée Chalamet’n, ilmoittamaan, etteivät he enää ole käytettävissä ohjaajan projekteihin.

Syytösten jälkeen myös Allenin neljän elokuvan sopimus Amazonin kanssa törmäsi kuin seinään. Yhtiö ei vieläkään ole julkaissut tuottamaansa Allenin viimeisintä elokuvaa, A Rainy Day in New York. Allen haastoi verkkojätin sopimuksen purkamisesta oikeuteen ja vaatii Amazonilta liki 70 miljoonan dollarin korvauksia.

Tämä kaikki ei kuitenkaan ole hyydyttänyt 83-vuotiasta elokuvantekijää. Aiemmin n. kerran vuodessa uuden elokuvan valmiiksi saattaneen Allenin nimittäin kerrotaan suunnittelevan jälleen uutta leffaa. Hän on päättänyt tehdä sen Yhdysvaltojen sijasta Espanjassa, jossa myös Allenin vuoden 2008 Vicky Cristina Barcelona kuvattiin. Ohjaajan tukena projektissa on myös sama Mediapro-yritys kuin Vicky Cristina Barcelonan aikaan.

– Meillä on herra Allenin kanssa kymmenvuotinen historia, ja kuten jokaisessa tuottamassamme projektissa, arvioimme sen luojaa työnsä pohjalta, Mediapron edustaja totesi The New York Timesille antamassaan julkilausumassa.

Lähteet: The New York Times, Variety, Deadline, THR, The Washington Post

Kuva: Frenetic Films, 2008

Lisää luettavaa