Christopher Nolanin uusi leffa sai ensi-iltapäivämäärän

26.1.2019 19:15

Monin palkinnoin juhlitun ohjaaja Christopher Nolanin (kuvassa) seuraavan leffan ensi-iltapäivä on julkaistu. Jälleen tuotantoyhtiö Warner Brosin kanssa elokuvaansa tekevän Nolanin edellinen raina oli tosipohjainen sotakuvaus Dunkirk, josta hän sai myös parhaan ohjauksen Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet. Myös jännitys-, mysteeri-, toiminta- ja tieteistarinoita valkokankaalle tuoneen Nolanin tuleva leffa tullee olemaan taas tapaus.

Elokuviensa visuaalisesta ilmeestä hyvin tarkka Nolan aikoo tuoda seuraavankin elokuvansa IMAX-formaattiin. Tällä kertaa myös suomalaiskatsojat päässevät kokemaan Nolanin uusinta kyseisessä muodossa, sillä viime vuoden lopulla Helsingissä avattiin Suomen ensimmäinen IMAX-sali (ostoskeskus Itiksen Finnkinossa).

Nolanin puuhaman elokuvan nimi on toistaiseksi vielä salaisuus, kuten sen sisältökin. Leffan maailmanensi-ilta on kuitenkin 17.7.2020. Koska samalle päivälle on aikataulutettu jo animaatiokomediat The SpongeBob Movie ja Bob’s Burgers, lienee kuitenkin turvallista olettaa, ettei samalle avauspäivälle ole haluttu tuoda ainakaan kolmatta animaatiokomediaa. Se genre tosin on Nolanilta vielä kokematta.

Lähteet: Variety, Rolling Stone, Finnkino

Kuva: Georges Biard

Lisää luettavaa