Jurassic World -jatko-osan sisällöstä vihiä

Kesäkuussa Jurassic World: The Fallen Kingdom nimen virallisesti saanut Jurassic World jatko-osa on vielä monilta osin mysteeri. J. A. Bayonan ohjaama ensimmäinen Jurassic World -jatko-osa ja järjestyksessä viides Jurassic Park -leffa tuo valkokankaille kuitenkin tuttuja hahmoja: Chris Prattin näyttelemän dinosauruspuiston työntekijä Owenin, Bryce Dallas Howardin tulkitseman naisen korkeissa koroissaan eli Clairen ja Jeff Goldblumin katastrofeihin perehtynyneen Ian Malcolmin.

Uuden leffan on uumoiltu sisältävän jotakin tulivuoriin liittyvää, ja aavisteluille on nyt saatu yksi vahvistus. Jurassic World -franchiseen liittyvissä uutuustuotteissa nimittäin esiintyy tulivuoria - dinosaurusten ohella. Aiemmin leffan tiimoilta on liikkunut huhuja, joiden mukaan hirmuliskojen kotisaarta uhkaisi purkautuva tulivuori tai jopa useampi sellainen.

Laavavirtojen takia tulevassa elokuvassa saatetaan nähdä suuri dinosaurusten pelastusoperaatio. Jurassic Park -leffojen historiaa tuntien voidaan kuitenkin ennustaa, että katastrofia saattaa seurata pian toinen. Kuinka hyvin huhut pitävät paikkansa, se paljastuu vasta kesäkaudella 2018, jolloin Jurassic World: The Fallen Kingdom saa ensi-iltansa.


Lähde: CinemaBlend

Kuva: Universal/Jurassic World

R. Isoviita 05.09.2017 klo 23:36

Uusimmat uutiset

Netflix paljasti The Irishmanin maailmanlaajuiset katseluluvut

Martin Scorsesen elokuva kiinnostaa, mutta...

R. Isoviita

Clint Eastwoodin uusin elokuva johti haasteeseen

Tuotantoyhtiötä syytetään.

R. Isoviita

Aladdin-näyttelijöiden erikoinen työtilanne puhuttaa

Nimiosaa elokuvassa näytellyt Mena Massoud valittelee työpulaa, sivuosassa nähty valkoihoinen näyttelijä saa oman sarjan.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...