Viime vuoden eeppisen flopin tuottajien kurjuus syvenee

12.4.2017 14:05

Sen piti olla menestyksekäs megaspektaakkeli, sillä vuonna 1959 valmistunutkin saman aiheen versiointi oli menestys. Uudempi Ben-Hur sai kuitenkin THR:n mukaan eeppisesti ns. takkiinsa, sillä sen laskettiin elokuussa 2016 jääneen jo 120 miljoonaa dollaria tappiolle. Historiallisten hahmojen ja maailman luominen, mutta myös elokuvan markkinointi nielivät enemmän varoja kuin leffa sai tuloja.

Nyt Ben-Hurin tuottajien kurimus jatkuu. Elokuvayhtiöt Paramount ja MGM ovat saaneet moitteet muusikoilta, jotka työskentelivät elokuvan musiikin eteen. Kaliforniassa jätetyn kanteen mukaan muusikkojoukko on jäänyt ilman luvattua palkkaansa. Tämän lisäksi yhtiöt ovat väitetysti jättäneet tekemättä työnantajalle normaaliin palkanmaksukäytäntöön kuuluvan paperityön.

Iso osa elokuvasta kuvattiin Italiassa, mutta esim. sen säveltäjä, Marco Beltrami (World War Z, Logan), on työskennellyt soittajien kanssa Yhdysvalloissa. Muusikoita edustaa asiassa The American Federation of Musicans of the United States and Canada. Niin MGM kuin Paramountkaan eivät ole vielä kommentoineet asiaa.

Lähteet: THR, Independent, Variety

Kuva: Paramount & MGM/Ben-Hur, 2016

Lisää luettavaa