Palataan astioille

21.7.2014 12:32

Jos yksinkertaisista videopeleistä (esim. Battleship) on jonkun mielestä ainesta elokuviin, mitä ilmeisimmin muitakin ns. erikoisia ideoita pitää kokeilla. Samalla kun Warner Bros. kehittelee elokuvaa klassisesta Space Invaders -avaruusräiskintäpelistä, Sony Pictures raottaa toisenlaista todellisuutta. Sony on ostanut oikeudet Tupperware-astioista kertovaan kirjaan, tietää Variety.

Tupperwaresta tekeillä oleva elokuva ei ole animaatio, vaan puhdasverinen näytelty draamaleffa. Sen pääosaan on kiinnitetty mm. Elämä pelissä -elokuvassa loistanut Sandra Bullock. Hänen tehtävänsä on todennäköisesti näytellä astiabrändin taustavoimaa, kotimyyntikutsut keksinyttä myyjätär Brownie Wisea.

Tupperware-leffan ohjaa aiemmin näyttelijänäkin toiminut Tate Taylor, jonka palvelusväkikuvaus Piiat oli vuoden 2012 Oscar-ehdokkaana. Kuten Piioissakin, Taylor vastaa ainakin osaksi myös uuden elokuvansa käsikirjoituksesta. Muut käsikirjoittajat projektissa ovat David Hoberman (Monk-etsiväsarjan vastaava tuottaja) ja Todd Lieberman (The Muppets -elokuvan tuottaja). Tupperware Unsealed -romaaniin pohjaavan elokuvan pitäisi valmistua vuonna 2016.

Kuva: Warner Bros./Elämä pelissä

Lisää luettavaa