En ole kasvanut pienenä X-Menien parissa. Itseasiassa olen aina jollain tapaa vältellyt franchisea, koska sen idea vaikutti supersankarileffaksi aivan liian scifiltä ja epärealistiselta, jotta tarina olisi nielaissut minut mukaansa (olen aina suosinut ns. ”realistisempia” supersankareita ilman supervoimia mm. Batman ja Mustanaamio). Jostain syystä orastava mielenkiintoa sarjaan kuitenkin heräsi, ja sarjakuviin vieläkin vihkiytymättömänä päätin tarkastaa ensimmäisen elokuvan.
Bryan Singerin X-Men on elokuvana huomattavasti älykkäämpi, kuin miltä se päällepäin näyttää. Leffa kuitenkin vaatii tietynlaista nörtin asennetta ottaa mielenkiinnolla sen tarjoama maailma ja lait vastaan, mutta meikäläisen se imaisi heti mukaansa. Ei tarvitse olla nero tajuaakseen, että elokuvan yhteiskunnan vähemmistön, mutanttien heikko asema ja ryhmien eri näkökannat ovat kaikki symboliikkaa, minkä tahansa vähemmistön syrjinnälle oikeassa elämässä. Kommenteissa Tumppimies sanoo leffan kertovan homojen syrjinnästä, viitaten Singerin ja McKellenin seksuaalisuuteen, mutta minun mielestä vertauskuvaa voi käyttää ihan mihin vain vähemmistöön, missä tahansa kulttuurissa. Mielestäni X-Men jopa sanoo, että pari mätää omenaa pilaa kansalle koko sadon. Mutta se on vain oma henkilökohtainen teoriani.
Näyttelijäsuoritukset kaikista tärkeimmissä rooleissa ovat erinomaisia, ja pelastavat näin ollen muutamat keskinkertaisuudet sivuosissa. Hugh Jackman badass isolla B:llä läpimurtoroolissaan, ja sai minut fanittamaan Wolverinea heti ihan kympillä. Konkarit McKellen ja Stewart näyttävät kokemuksensa ja edustavat shakkilaudan molempien puolien kuninkaita. Leffan huonoimmat suoritukset tulevat James Marsdenilta Cyclops-hahmossa ja Tyler Manelta Sabretoothina. Myös Halle Berry hukataan hahmossaan tavallaan vain silmänruoaksi, mutta se ei varsinaisesti haittaa.
Vaikka X-Men elokuva tekikin yllättäen minusta fanin, mutta jokin allekirjoittaneessa vieläkin vierastaa (hyvin vähän tosin) sen maailmaa. X-Men on meikäläiselle vieläkin ehkä vähän liian hirviö- ja tieteiselokuvamainen, jotta olisin saanut siitä kaikki tehot irti. Se ei silti ole missään nimessä huono, päinvastoin, mutta tietyt nostalgiapisteet ratkaisevat aina, kun aikuisiällä tutustuu uusiin supersankaritarinoihin. Jatko-osat aion ehdottomasti tarkastaa.
