Räsynukke (1955)

Brittinäyttelijä Charles Laughtonin ainoaksi ohjaustyöksi jäänyt Räsynukke ei ole kovin perinteinen jännityselokuva: sen kuvasto on lajityypille poikkeuksellisen kaunista ja runollista.

Robert Mitchumin esittämä saarnaaja Harry Powell on yksi kaikkien aikojen uhkaavimmista elokuvien pahiksista. Mitchumin roolityö vetää vertoja hänen myöhemmälle roolisuoritukselleen Cape Fearin Max Cadynä. Powellin hahmon kautta Räsynukke piirtää kuvan ahdistavasta ja ahdasmielisestä yhteisöstä, jossa Raamatun opit ovat saaneet rumat kasvot.

Räsynukke on yksi omaperäisimmistä elokuvaklassikoista. On houkuttelevaa ajatella, minkälaisen elokuvan Charles Laughton olisi tämän jälkeen tehnyt. Valitettavasti Räsynukke oli tarinaltaan ja teemaltaan aikaansa sopimaton ja liian synkkä, joten Laughton ei tyrmäävän vastaanoton takia enää toistamiseen ohjaajan pallille istunut. Räsynukke on kuitenkin malliesimerkki taitavasta ja poikkeuksellisesta tarinankerronnasta, jossa kokonaisuus ei kuitenkaan sorru polveilevan tarinan alle.

Ilman saarnaaja Powellin uhkaavaa hahmoa Räsynukkea voisi pitää yhtenä kauneimmista elokuvista.

nimimerkki: JiiÄr

Pisteet:
Arvosteltu: 05.11.2007
Katsottu: Kotona

Arvostelija

JiiÄr
Käyttäjä
29 arvostelua

Ilmestyessään vuonna -55 Räsynukke tallattiin väärinymmärrettynä lyttyyn. Jumalanpilkastakin sitä joskus syytettiin - leffan pointti missattu siis täysin! - joten esityskielto kolahti monessa paikkaa, myöskin Suomessa. 56-vuotiaalle esikoisohjaaja Charles Laughtonille floppaus oli liian kova kolaus, eikä mies enää koskaan ohjannut. Se on surku, sillä Räsynukke on totisesti ajaton mestariteos.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun ryöstön tehnyt Ben Harper ajaa kotipihaansa poliisit perässään. Hän antaa saalisrahansa kiireisesti lapsilleen, 9-vuotiaalle Johnille (Billy Chapin) ja 4-vuotiaalle Pearlille (Sally June Bruce), ja vannottaa näitä pysymään kätköpaikasta vaiti kunnes kasvavat isoiksi. Ben tuomitaan, mutta ennen teloitustaan hän kertoo pastori Harry Powellille (Mitchum) tarinansa. Kymmenisen leskeä murhannut pastori Powell tietää nyt rahojen olemassaolosta, muttei tarkkaa piiloa... ja pian Powell ajaa Harperien kotipihaan, Jumalan asialla tietenkin.

Räsynukke on mestarillisen hienoksi hiottu, unenomaisen runollinen ja tavattoman monisävyinen elokuva. Se sekoittelee eri genrejä toisiinsa rohkeasti, kuin leikitellen: draamaa, rikosta, jännitystä, romantiikkaa, komediaa ja jopa kauhua. Omalaatuisesta tunnelmasta huolimatta katsoja tuntee olonsa kuitenkin tutuksi, sillä sydämeltään leffa on wanha kunnon jenkkileffa.

Laughton - näyttelijä itsekin - ymmärtää elokuvan lämmön piilevän hahmoissa, ja hän on saanut jollakin ilveellä remmistään kaiken irti. Lasten asettaminen päärooliin on elokuvassa aina kova riski, mutta Chapin ja Bruce ovat rooleissaan hyvin aidonoloisia. Kovanaama Robert Mitchum vetäisee kuitenkin leffan (ja samalla koko uransa) komeimman roolin epävarmana, mutta kipeänhauskana pastori Powellina. Hieman näiden varjoon jäävät (silti vahvoina suorituksina) loistokas Lillian Gish ja Lolitassakin nähty Shelley Winters.

Räsynukessa ihmiselon koko kirjo näyttäytyy ikimuistoisella tavalla. Leffa porautuu syvälle ihmismieleen ja peilailee elämän valheellisuutta sekä kaksinaisuuksia taituroiden, jopa hauskasti. Powellin rystysiin tatuoidut love ja hate, rakkaus ja viha, painuvat mieleen iäksi. Räsynukke on, outoa kyllä, myös mitä mainioin jouluelokuva lämpöisellä sanomalla.

Ainoa miinus elokuvalle on studion loppuun sysäämä, Gishin vetäisemä monologi. Se on aivan liian imelä, eikä elokuvan viestiä olisi tarvinnut korostaa niin suorasti. Moinen pikkuseikka ei kuitenkaan hirveästi paina.

Pisteet:
Arvosteltu: 21.10.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Pingutyyppi
Käyttäjä
210 arvostelua