Pink Floyd The Wall (1982)

Pink Floyd(Bob Geldof) on loppuun palanut rock-stara, jonka ovat jättäneet kaikki hänelle tärkeät ihmiset. Äiti, vaimo, isä.. Itseasiassa isää hän ei ole koskaan tavannutkaan mutta siihen palataan myöhemmin. Tyhjässä hotellihuoneessa Pinkin muistoista vyöryvät katsojalle esiin onneton lapsuus, tuskaiset teinivuodet ja nyt retuperällä oleva aikuisuus. Näistä Pink on rakentanut itselleen "muurin" jottei enää kukaan pääsisi lähestymään häntä normaalin ihmisen tavoin. Leffa periaatteessa kertoo kuinka Pink rakensi muurin ja kuinka hän voisi purkaa sen.

Pink Floyd The Wall on varsin erikoinen kokemus. Ei huono, mutta erikoinen. Ei ihan joka päivä näe elokuvaa, jossa ei lähes tulkoon ole dialogia tai niin sanotusti selvää juonta. Näyttelijät lähinnä hyppivät kameran edessä esittäen jotain ja Pink Floydin upea musiikki luo taustalla sellaisen tunnelman että jalat meinaavat pettää. Kappaleet isän kaipuusta, rakkauden kaipuusta, koulun paskamaisuudesta iskevät vähintäänkin jonnekin ihmismielen alkulähteille ja nostavat karskimmallekin miehelle palan kurkkuun. Tietenkin, jos joku onneton yksilö ei sattuisi pitämään Pink Floydista niin leffa voi olla hieman huonompi kokemus kuin mitä se oli minulle. Onneksi pidän Pink Floydista – ja paljon.

Mutta hetkinen, eikös tällaisia leffoja ole tehty jo aikojen alusta lähtien kun ihminen nousi vedestä maalle ja löysi elokuvakameran? Yksinäisen ihmisen itkuvirsi siitä mikä kaikki aiheutti tämän jne. Pink Floyd The Wall tietenkin on lähes 100-prosenttisesti tätä, mutta sillä on myös jotain aivan muutakin tarjottavana. Hurja, viehkeä ja pelottavakin visuaalinen puoli. Laulujen pauhatessa taustalla TV-ruutuun pöllähtää lähes tulkoon täysin irrallisia animaatiopätkiä jotka kertovat sodasta, sen järjettömyydestä ja totalitäärisestä valtiosta, joka pyrkii täydellisen herrarodun jalostamiseen. Tuttua, eiksvaa? Todellakin. Ja näyttää perhanan hienolta.

Kokonaisuuden osalta nämä animaatiot näyttelevät yllättävän suurta osaa. Kun otettaisiin pois rivissä marssivat vasarat, irvokas oikeudenkäynti ihmistunteita vastaan niin mitä meille jäisi? Älkää käsittäkö minua väärin, en vieläkään tajua täysin näiden merkitystä ja olin aika suurenkin osan "juonesta" täysin ulalla, mutta tätä ei ole varmaan tarkoitettukaan ymmärrettäväksi. Se, että pystyy fiilistelemään "Another Brick On The Wallin", "Waiting For The Wormsin", "Young Lustin" ja muiden loistokappaleiden mukana riittää. Kunhan vain nautitte ja jos pieni osa yhteiskuntakritiikistä ei menisi hukkaan niin olisi ihan kiva.

Pisteet:
Arvosteltu: 30.12.2004
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Juhani Sementti
Tykittäjä
152 arvostelua

Heti alussa painotan että tämä pläjäys ei ole musiikkijulkaisu vaan elokuva. Elokuva joka perustuu yhteen maailman kuuluisimmista vinnyleistä, joka on julkaistu myös cd muodossa. Minun mielestäni ko.albumi on myös yksi parhaista. Pink Floyd The Wall on siis elokuva joka perustuu tuohon levyyn. Kuulostaako oudolta? No, outo on leffakin.

Pink on rokkistara joka istuskelee hotellihuoneessa täysin loppuun palaneena ja seonneena muistelemassa elämäänsä. Se käydään läpi Pink Floydin musiikin siivittämänä. Jokainen kappale sulautuu tapahtumiin täydellisesti. Pinkillä on myös vilkas mielikuvitus. Eräässä kohtauksessa kun opettajat kiusaavat häntä koulussa, poika kuvittelee kuinka lapset nousevat kapinaan, rikkovat kaikki huonekalut ja polttavat lopuksi koulun sekä rehtorin. Ja taustalla soi Another Brick In The Wall part 2. Biisin kuulleet tietävät miksi se biisi tekee muuten aika sairaasta kohtauksesta viihdyttävän ja mahtavan. Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän Pink sekoaa. Hän näkee mitä erilaisimpia näkyjä, hajottaa hotellihuoneensa ja muuta mukavaa.

Leffassa ei ole tavallista keskustelua kuin muutama repla. Suurin osa leffan sanoista kuuluu niissä wall levyn biiseissä jotka soivat lähes jatkuvasti taustalla. Eivätkä itseasiassa jää edes perinteisesti taustamusiikiksi vaan nousevat näyttelemään elokuvan tärkeimpiä rooleja.

Ja mistä se nimi The Wall tulee? No, aina kiusattu ja syrjitty muusikkoparka tietysti rakentaa muurin suojakseen, piiloutuakseen ulkomaailmalta. Vaan kuinkas lopuksi käykään... Leffan muutenkin huuruista ja unenomaista tunnelmaa sekoittavat vielä lisäksi useat piirretyt jaksot siellä täällä. Varsinkin niissä itse muuri on usein esillä. Ei siinä mittään, tyylikkäästi niistäkin suurin osa on toteutettu.

Ja varoituksen sana: En keksi yhtään hyvää syytä miksi joku joka ei pidä Pink Floydista katsoisi tämän. Vaikka kyseessä on itsenäinen elokuva, niin elokuva kuitenkin perustuu siihen levyyn ja sen levyn biisit jumputtavat taustalla lähes koko ajan. Itse onneksin pidän PF:stä paljonkin.

Ja kaikille heikkohermoisimmille en myöskään suosittele. Sen verran outoa meininkiä tämä on, ja useiden tuttujeni mielestä ahdistava elokuva. Minua ei pelottanut eikä ahdistanut, mutta en ihmettele miksi joitain saattaa ahdistaa tämä elokuva. Varsinkin piirretyissä osuuksissa.

Joten jos pidät Pink Floydista, et ole heikkohermoinen ja olet taideleffafani niin tämä on elokuva sinulle. Jos etsit jotain popkorniviihdettä niin valitse joku muu kuin tämä. Jos haluat tutustua Pink Floydin musiikkiin niin osta ensin cd. Koska jos ei tiedä millaista musiikkia tuleman pitää, niin saatat olla tosi ihmeissäsi nähdessäsi tämän...
Uskaltaisin jopa väittää että yksi maailman oudoimmista leffoista.

Hyvä (vaikka hiton outo) leffa, siitä ei pääse mihinkään. Ja jos joku haikailee jonkinlaista biisilistaa, että mitä biisejä tässä leffassa soi, niin vastaukseksi sanon että ainakin lähes kaikki Wallin biisit. Mielestäni kaikki mutta en ole ihan varma.

"We don't need no education,
We don't need no thought control,
No dark sarcasm in the classroom,
Teacher leave the kids alone,
HEY! TEACHER! LEAVE THOSE KIDS ALONE!"

Pisteet:
Arvosteltu: 16.10.2003
Katsottu: DVD

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua