Paroni von Münchausenin seikkailut (1988)

Fantasianero Gilliamin villejä visioita ja paronin eriskummallisia tarinoita toteuttaa huikean taidokas cast ’n crew.

1700-luvun eurooppalaista kaupunkia uhkaa tuho. Vimmastunut Turkin sulttaani piirittää herkeämättä kaupunkia, jonka ainoaksi pelastukseksi voi nousta eriskummallinen aristokraatti, omalaatuisia tarinoita itsestään sepittävä paroni von Münchausen (John Neville). Hän lupautuu pakenemaan turkkien saartorenkaan läpi ja apunaan toimelias nuori kaupunkilainen Sally (Sarah Polley) kokoamaan apujoukkoja: tuulen nopeudella - ja vähän vikkelämminkin - pinkovan Bertholdin (Eric Idle), armeijatkin kumoon puhaltavan Gustavuksen (Jack Purvis), voimiltaan ylivertaisen Albrechtin (Winston Dennis) ja häränsilmään vaikka toiselta puolelta maailmaa osuvan Adolphuksen (Charles McKeown). Siinä sivussa selviää uskomaton tositarina sodan syistä ja pakoillaan itse kuolemaa. Tässä vaiheessa on pakko huomauttaa, että kepeistä lähtökohdista huolimatta seikkailua ei kannata harkita ensimmäisenä hankintana, jos ollenkaan, pikkuväen leffahyllyyn.

Fantasia-seikkailu perustuu saksalaisen aatelismiehen paroni von Münchausenin itsestään kertomiin tarinoihin, joita koottiin kansien väliin ensimmäisen kerran jo reilut 250 vuotta sitten. Lukuisia mielikuvituksia kiehtoneen, sittemmin muiden täydentämien tarinoiden mukaan huimapäinen matkailija mm. ratsasti tykinkuulalla, pelasti itsensä hukkumiselta nostamalla itseään hiuksistaan ja laskeutui Kuusta vain yhden köyden avulla. Tapahtumat saattavat kuulostaa uskomattomilta, mutta onneksi joku sai kuvattua kaiken filmille - itse asiassa tämä on tapahtunut useampaankin otteeseen. Näitä kertomuksia on filmattu useasti, mutta kuka olisikaan parempi mies johdattamaan show’ta kuin fantasianero Terry Gilliam? Ex-pythonin villejä visioita ja paronin eriskummallisia tarinoita toteuttaa huikean taidokas cast ’n crew.

Paroni von Münchausenin seikkailuja voi pitää henkisenä jatkona Gilliamin edeltävälle ohjaustyölle, Brazilille. Kyseisen elokuvan katsoneet muistanevat, että leffan lopussa päähenkilö Sam Lowry pakenee vainoajiansa unelmien ja mielikuvituksen universumiin, kauas tosimaailman kauheuksista. Tältä pohjalta von Münchausenin seikkailut sitten alkavat - mikä tahansa on mahdollista.

Elokuvan heikkoutena on säntäily paikasta toiseen. Lähes totuudenmukaisia juttuja kerrotaan Kuussa, tulivuoren kraatterissa ja vaikka meripedon mahassa. Kuitenkin elokuva nappaa katsojan mielenkiinnon alkumetreiltä lähtien, eikä päästä irti. Uskomattomat matkat ja huikeat irrottelut tempaavat mukaansa vastustamattomasti, ja miljöön vikkelästä vaihtumisesta tulee lähes vahvuus. Lopulta pikaista maisemanvaihdosta oikein odottaa elokuvan tarjoaman visuaalisen ilosanoman vuoksi. Erikoisefektit ovat osittain pahastikin vanhentuneita, mutta eikös elokuvan sanoma ollut mielikuvituksen voimassa? Pitkälti visuaalisuus huikaisee edelleen. Kasvava seurue kohtaa kerta toisensa jälkeen lavastuksen ja puvustuksen riemujuhlaa, upeita näyttelijäsuorituksia - edellä mainittujen lisäksi - mm. Robin Williamsilta, Jonathan Prycelta ja Uma Thurmanilta sekä huomionarvoisen määrän monipuolisia ongelmia.

Ongelmanratkaisutaitojaan esitellessä ryhmäläisten täytyy kerta toisensa jälkeen huomata, että vain mielikuvituksen ja uskalluksen avulla voi päästä eteenpäin. Tätä asiaa elokuvaa jaksaa korostaa minuutista toiseen. Kuun kuninkaan (Williams) huvitteleva ruumis suoranaisesti kahlitsee huikeuksia ja intoa pursuavan pään itseensä itsekkäiden etujen vuoksi. Kai visionäärejä on aina pidetty hieman höyrähtäneinä, mutta niinhän se on, että jähmettyneisyys tappaa niin suuret saavutukset kuin iloisena alkaneen rakkauden, ja samalla periksiantajaa uhkaa vihoviimeinen viikatteenisku.

Onneksi Gilliam itse ei osoita vieläkään pysähtymisen merkkejä. Paroni von Münchausenin seikkailut ei ehkä kuulu hänen kaikkein syvällisimpien elokuviensa joukkoon, mutta se tarjoaa mitä viihdyttävimmän kaksituntisen. Tummalla huumorilla vuoratut ja katsojan hoksaamiskykyyn nojaavat Gilliamin leffat eivät kaikkia lämmitä, mutta eihän näitä virkistävyyden voimalähteitä voi olla suosittelematta.

X-tyyppi
Tykittäjä, 93 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 21.09.2009
Katsottu: Kotona

Paroni, joka ei milloinkaan valehtele, lupaa kertoa totuuden ennen kuin kukaan ehtii Bukefalosta sanoa.

Neljällä Oscar-ehdokkuudella siunattu fantasialeffa paroni von Münchausenista kuvattiin osin Cinecittan kuuluisilla studioilla. Rahaa paloi runsaasti (46 miljoonaa dollaria), mikä näkyy ja kuuluu. Elokuva on hieno. Voisi jopa sanoa, että se antaa oikeutta Rudolph Erich Raspen tarinoille samaan tapaan kuin Peter Jacksonin sormustrilogia Tolkienin klassikkotarinalle. Erona on vain se, että paronin seikkailuissa on jotakin inhimillisempää ja hauskempaa.

Paronin (Neville) huikeat tarinat alkavat teatterista, jossa näyttelijät viihdyttävät niillä kurjaa yleisöään. Ulkona riehuu sota ja tilanne on jokseenkin mahdoton. Kesken kaiken pommien vavisuttamaan saliin talsii ehta Karl Friedrich Hieronymus Münchhausen (kirjoitusasu vaihtelee käännöksittäin) ja julistaa näytelmän pahaiseksi valheeksi. Paroni, joka ei milloinkaan valehtele, lupaa kertoa totuuden ennen kuin kukaan ehtii Bukefalosta sanoa. Mies, jota kaikki luulivat kuolleeksi, lupaa kaiken kukkuraksi pelastaa kaupungin hyökkäävältä sulttaanilta. Miksikäs se ei häneltä onnistuisi, onhan hän ratsastanut tykinkuulalla sekä perättömällä oriilla, nähnyt puupäisen hirven ja flirttaillut itsensä kuun kuningattaren kanssa. Sitä paitsi paronilla on mahtavia ystäviä: Berthold (Idle) juoksee luotiakin nopeammin, Adoplhus (McKeown) osuu mihin tahansa mistä tahansa, Gustavus (Purvis) puhkuu ja puhisee armeijatkin nurin ja Albrecht (Dennis) jaksaa kantaa harteillaan mitä tahansa.

Ihastuttavan surrealistinen tarina poukkoilee Maasta Kuuhun ja jopa läpi Maan. Hahmot ovat karrikoituja, mutta toimivia. Kaikkialla on läsnä gilliamistinen hullunmylly, joka nostaa hymyn huulille useimminkin kuin kerran. Tasoltaan Gilliamin (ja kakkoskäsikirjoittaja ”Adolphus” McKeownin) tulkinta paronin seikkailuista sijoittuu jonnekin ohjaajan Rosvoja, rosvoja!- ja Brazil-leffojen välimaastoon. Hauskaa on, päitä lentelee ja tarinan suoraviivaisuus on pelkkää lumetta.

Casting on onnistuneinta ns. hyvisten puolella. Paroniksi on valittu rooliinsa loistavasti eläytyvä John Neville, jonka pärstää ei kovasti ole tarvinnut osaa varten muokata. Gilliamin Python-aikojen tuttu, Eric Idle, sopii jäniksenä pinkovaksi palvelijaksi ja nuori Uma Thurman saa poseerata itsenään Venuksena. Pahisten puolelta onnistunein on Brazilissa pääosaa esittänyt Jonathan Pryce. Mies on elementissään, toisin kuin kuumies Robin Williams, joka näyttää olleen Gilliamin hyppysissä hieman hukassa.

Paroni von Münchausenin seikkailut ei ollut suuri kassamagneetti. Siitä huolimatta kysymys on rakastettavasta elokuvasta, jota ei kannata ohittaa… Ja mitä tulee oikeaan paroni von Münchauseniin… Häntäkään ei kannata ohittaa, mikäli mies joskus kävelee vastaan. Päinvastoin, pyydä äijää teelle ja kertomaan joku huikeista seikkailuistaan.

Söpö
Ylläpitäjä, 677 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 07.01.2004
Katsottu: Kotona