New York Ripper, The (1982)
- Alkuperäinen nimi:
- Squartatore di New York, Lo
- Tuotantovuosi:
- 1982
- Ohjaajat:
- Lucio Fulci
- Pääosissa:
- Almanta Suska, Andrea Occhipinti, Howard Ross, Jack Hedley
- Maat:
- Italia
- Pituus:
- 93 min
- Genret:
- Trilleri, Kauhu, Rikos
Keskiarvo
Arvostelut (4): 
Pikatuomiot (23):
Oma pikatuomio
The New York Ripper edustaa Lucio Fulcin kultakauden viimeisiä henkäyksiä ja on hyvinkin tyylitietoinen giallo, joka jo heti ilmestyessään kiellettiin tai saksittiin riekaleiksi lähes järjestään kaikkialla missä sitä yritettiin levittää. Käväisipä teos myös brittien pahamaineisella video nasties-listalla.
Perinteiseen malliin murhaaja on kasvoton, ja uhreina lähes poikkeuksetta hehkeät naiset. mustat nahkahanskat on sentään jätetty naulaan ja siirrytty kumikäsineisiin, nojoo.
Elokuva siis seuraa hyvinkin perinteisekseen malliin hilpeyttä aiheuttavalla Aku Ankka-äänellä(niinpä) puhuvan brutaalin sarjamurhaajan jahtia pitkin New Yorkin kujia ja pornoluolia. Murhaajaa jahtaamassa on leipääntynyt etsivä joka harrastaa ilokseen prostituoituja, ja omalaatuinen psykologi joka puolestaan harrastaa salaa homopornoa. Filkan yleisvaikutelma on muutenkin Fulcille ominaisesti mukavan kieroutunut, eivätkä ohjaajan paljon puhutut naisviha-vihjailutkaan ole kovin epäuskottava päätelmä.
The New York Ripperissä Fulci melkeinpä jo parodioi itseään ja elokuvasta löytyykin kaikki hyväksi havaitut aspektit: lukuisat peittelemättömät lähikuvat silmien, kurkkujen ja nännien viiltelyistä ja massiivisista veriroiskeista, pimahtaneita sivuhahmoja, vinksahtaneen nihilistinen maailmankuva ja tarttuva soundtrack. Siinäpä mielessä The New York Ripperiä voisi hyvin suositella aloituselokuvaksi Fulcin maailmaan tutustuvalle, koska se ei kaikessa äärimmäisyydessään vedä kuitenkaan kertaakaan yli, vaan pysyttelee juuri sopivasti siinä liioittelun ja tyylittelyn hatarilla rajamailla. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana nähdään jo irtoraajoja ja suolien pursuamista ja taustalla sykyttävät Francesco De Masin melkeinpä svengaavat sävelmät jotka muistuttavat katsojaa kultaisesta 70-luvusta.
Päällisin puolin simppelissä tarinassa Fulci yrittää vähän väliä hämätä katsojaa ja pyöräyttääkin moneen otteeseen koko tilanteen jouhevasti päälaelleen. Kärryiltä putoamisen vaaraa ei kuitenkaan ole ja tarkemmin ajatellen elokuva hyödyntää twisteissään hyvinkin perinteisiä keinoja jotka muun muassa Argento, Hitchcock ja Martino ovat tuotannossaan hyväksi havainneet. Fulci ei kuitenkaan sorru plagiointiin vaan kokonaisuus on hyvinkin ohjaajansa näköinen tuotos.
Se ei luultavasti tule yllätyksenä, että minkäänlaisen logiikan tai syvällisyyden ystäville tämä ei tarjoa oikeastaan mitään. Fulcistit, kauhufanit, gorehoundit, sovinistit tai muuten vaan kaiken epämääräisen ystävät lienevät sitten tämän kanssa ihan kuin kotonaan. Henkilökohtaisesti pidän teosta yhtenä Fulcin tyylipuhtaimmista ja tasapainoisimmista tuotoksista, joka tarjoilee yllättävän kiemuraisella giallojuonellaan hyvinkin tunnelmallista ja hienosti toteutettua hubaa moneen otteeseen.
Pisteet:
Arvosteltu: 07.05.2008
Katsottu: Kotona
Kun puhutaan gialloista niin yleensä ensimmäisenä mainitaan Dario Argento, lajin kiistaton mestari. Mutta myös Lucio Fulcin nimi tulee usein esille. Yleensä siksi, että miehen tavaramerkit, eli silmiin kohdistuvat lähikuvat ja runsas gore ovat tehneet hänestä kulttitekijän. Jos totta puhutaan, niin miehellä ei ole visuaalista silmää ollenkaan ja ohjaustaidot ovat olemattomat. Mutta rakastan siltikin miehen teoksia, koska ne ovat niin pyyteettömiä sekä itsestään liikoja luulemattomia ja korkealla viihdearvolla kulkevia aivot narikkaan –leffoja.
Juoni on whodunit –kuviolla pyörivä sutaisu. Hercule Poirotin, Sherlock Holmesin ja neiti Marplen saappaisiin astuu cityetsivä Williams (Hedley), joka on aivan ymmällään New Yorkia ravisuttavista murhatapauksista. Ensin koira löytää silvotun mallin pusikosta ja lopulta autostakin löytyy kaunisvartaloisen naisen ruumis. Williams päättää määrätietoisesti löytää tämän mielipuolen apunaan erikoinen psykologi(Ross). Juoni ei nerokkuudella juhli mutta hahmot ovat ilahduttavan ei-sankarimaisia. Päähahmomme eli Williams pettää vaimoaan, psykologi on lääpällään homoporno –lehtiin ja murhaajaa käkättää ankan äänellä. Tunnetut stereotypiat on heitetty romukoppaan ja tilalle on laitettu moraalisensa kanssa kamppailevia limaniskoja.
New York Ripper on ehdottomasti mielipiteiden jakaja. Taiteellisia euroleffoja tuijottavat eivät tule saamaan tästä mitään irti. Leffassa ei ole mitään järkeä, juonessa on aukkoja eikä mitään syitä veriteoille kannata etsiä. Elitistiset elokuvaseikkailijat sitä vastoin tulevat taatusti rakastumaan tähän. Elokuva jossa nännit ja silmät halkaistaan lähikuvassa kahtia ei voi olla huono elokuva. Fulci tunnetaan myös vähemmän väkivaltaisista elokuvista kuten Musta kissa (Il Gatto Nero, 1981), joissa ei ole kuitenkaan mukana sitä sykettä ja sydäntä mikä näissä äärimäisyyksiin menevissä gore-leffoissa on.
Fulcin työryhmä koostuu kovista nimistä. Kameramiehenä on toiminut Argenton "Profondo Rosson" ja Damiano Damianin "Io ho pauran" kuvannut taituri Luigi Kuveiller. Tuottajanpallilla on istunut Fabrizio De Angelis, joka on vastuussa sellaisista mestariteoksista kuin "Napoli Violenta" ja "Zombi 2". Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan vaikkei joukkoon ole mahtunut yhtään suurta nimeä. Käsikirjoittamassa on ollut Fulcin lisäksi Gianfranco Clerici (Cannibal Holocaust), Vincenzo Mannino (Napoli Violenta) ja Dardano Sacchetti (Il Gatto a nova code). Fulcilla on jälleen ollut vierellään ammattitaitoista porukkaa.
Vaikka kuinka rakastankin Jean-Luc Godardin ja Luchino Viscontin leffoja niin yhtä paljon annan arvoa myös Fulcille, Mario Bavalle, Jean Rollinille ja Dario Argentolle. Taiteilijoita yhtä kaikki ja eivät ne astetta älykkäämmät elokuvat sen parempia ole. New York Ripper toimii omalla maaperällään loistavasti. Se on vastenmielinen, verinen, ruma ja pelottava elokuva. Eli kaikkea mitä giallojen ystävät pitävät ja arvostavat.
nimimerkki: Arviomies
Pisteet:
Arvosteltu: 28.07.2005
Katsottu: DVD
Psykoottinen murhaaja riehuu New Yorkissa. Hän viiltelee nuoria naisia pihvilihaa muistuttavaan olomuotoon. Kuivakka komisario Williams (Hedley) tutkii rikosta. Hän pyytää apua psykiatrilta (Ross), joka luo profiilin murhaajasta.
Lucio Fulcin ohjaama New York Ripper on viimeisen päälle kyyninen ja raaka elokuva. Sen hahmot ovat inhottavia ja merkityksettömiä. Uhrit ovat huorahtavia, psykiatri ostaa homopornoa ja jopa päähenkilönä toimiva Williams käy huorissa. Julman ironisesti ainoastaan murhaajasta osoitetaan kykyä tuntea muutakin kuin eläimellistä kiimaa tai murhaviettiä, vaikka tämäkin osoitetaan vasta korjaamisen ollessa liian myöhäistä.
Komeasti kuvattu New York on saastaisia katuja ja punaisia lyhtyjä, joka vain uinuu päivällä elääkseen taas eläimellisetsi yössä. Puoliväliä ei ole ja Germano Natalin luomat veriroiskeet räjähtävät helakan punaisina ruudulle. Lucio Fulcin pakkomielle tuhota sielua näkyy myös tässä pläjäyksessä selvästi.
New York Ripper on elokuva, jonka katsominen ei ole mukavaa tai rauhoittavaa työtä. Katsoja inhoaa murhaajaa, jolla on hyvä maku, mutta antaa sen mennä haaskioille ja tuntee säälivää huvittuneisuutta Williamsia ja psykiatria kohtaan. Tämä inhottava ja väkivaltainen kuvaus raadollisista ihmisistä päätyy tavalla, joka ei jätä hyvän olon tunnetta, vaan kolkon surun. Ainoa hahmo, jota kohtaan osoitetaan empatiaa menettää ainoan lohtunsa.
Kokonaisuutena uskomattoman raaka elokuva, joka ei sovi kevyeksi viihteeksi.
nimimerkki: Jurpo
Pisteet:
Arvosteltu: 07.10.2004
Katsottu: VHS
Lucio Fulci on siitä erikoinen ohjaaja, jonka elokuvia joko rakastaa tai vihaa. Ennen pidin hänen elokuvistaan, mutta New York Ripperin jälkeen haluan pysyä kaukana hänen tuotoksistaan. Vaikkakin häntä on nimitetty goren kuninkaaksi, tuntuu nimitys turhalta tämän elokuvan jälkeen. Gorea kylläkin löytyy, mutta se ei pelasta New York Ripperiä surkeudelta.
Kuten nimestäkin voi päätellä elokuva sijoittuu New Yorkiin, jota terrorisoi ankan äänellä puhuva murhaaja. Kyllä, luit oikein. Elokuvan murhaaja puhuu ankan äänellä murhatessaan naisia tai puhuessaan puhelimessa. Eli kvaak kvaak -ääniä saa kuulla kyllästymiseen asti. Ja tuttuun tapaan mukana on poliisi, joka yrittää tehdä kaikkensa saadakseen murhaajan kiinni. Hän pyytää psykologilta apua murhaajan motiivien tulkintaan, ja yhdessä yrittävät selvittää jutun. Ja kaiken tämän lisäksi mukana on mm. seksiä etsivä nainen.
New York Ripper on yksinkertaisesti huono elokuva. Se ei pääse missään vaiheessa jännityksen puolelle, puhumattakaan mistään muusta. Näyttelijöistä ei pysty mitään positiivista sanomaan ja juoni on täydellistä soopaa. Jopa murhaaja tuntuu naurettavalta paskiaiselta, joka ei pysty mitään muuta sanomaan kuin kvaak kvaak, vai pitikö tämän olla huumoria? Miten ihmeessä Fulci on keksinyt tuollaisen murhaajan? Ainoa positiivinen asia, mitä voi sanoa, on elokuvan kuvaus ja gore. Fulcilla on toki silmää visuaalisella puolella kuvauksen ja goren suhteen, mutta muut asiat New York Ripperissä ovat kauheaa katseltavaa.
Elokuvaa ei voi suositella muille kuin vannoutuneimmille Fulci-faneille. Tai kenties feministit voisivat saada omat kicksinsä naisvihaa sisältävästä elokuvasta?
Pisteet:
Arvosteltu: 13.08.2004
Katsottu: VHS
