Kuningas Arthur (2004)
- Alkuperäinen nimi:
- King Arthur
- Tuotantovuosi:
- 2004
- Ohjaajat:
- Antoine Fuqua
- Pääosissa:
- Clive Owen, Ioan Gruffudd, Keira Knightley, Stellan Skarsgård
- Maat:
- USA, Irlanti
- Pituus:
- 128 min
- Genret:
- Toiminta, Seikkailu
Keskiarvo
Arvostelut (4): 
Pikatuomiot (330):
Oma pikatuomio
Extended Director's Cut!
Kunigas Arthur ja pyöreän pöydän ritarit - kaikkihan tuntevat heidän tarinansa? Tällä kertaa heidät heittää kehiin Antoine Fuqua karmean filmatisointinsa muodossa. Anteeksi, tarkoitin hirveän. Sitten vielä tungetaan leffaan väkisinväännettu romanssi Artun ja Guineveren välille. Ja mihin hittoon Merlinin noitumistaidot hävisivät?!
Äärimmäisen epäkarismaattinen ja Arthurin rooliin täysin sopimaton Clive Owen vetää elokuvan pääroolin. Hepun valitseminen oli iso virhe, se, sillä näyttelytyö ei pojoja juurikaan nosta. Keira Knightley on tavallisen kaunis, mutta pisteet pysyvät edelleen siinä samassa yhdessä tähdessä. Toivotaan neidille parempia elokuvia. Ainoa hyvä poikkeus on rakkaan länsinaapurimmaamme Stellan Skarsgård. Mies näyttelee leffassa Cerdik-pahista, saksipäällikköä.
Jerry Bruckheimer, jonka "elokuvilta" ei voi hyvää odottaa, iski jälleen! Hepulta on tullut ainoastaan yksi hyvä elokuva, ja se on Pirates of the Caribbean - Mustan helmen kirous. Mutta nyt megatuottaja astui ojaan, niin että lätsähtää! Mieheltä ei voi muuta odottaa kuin köyhää draamaa, sekä jenkkilipun nuolemista. Jenkkilippuja tässä ei kuitenkaan ole (kiitos Luojani, kuulit rukoukseni!). Elokuvan huonoudesta pitää kuitenkin syyttää ohjaaja Antoine Fuquaa, eikä Jerryä. Fuqua, joka on ohjannut jopa hyviäkin elokuvia (Training day, Tears of the Sun...) epäonnistuu totaalisesti.
Ja nythän olen arvostelemassa elokuvan Extended Director's Cut-versiota, enkä elokuvateatteriversiota. Pidennetyn version takakannessa komeilee K-15-merkinta, mikä tarkoittaa sitä, että ohjaaja on päättänyt lisätä elokuvaan hieman verta. Alkutaistelu on tosiaankin hieman verisempi kuin teatterissa, mutta who cares? Pläjäys on yhtä surkea teatterissa sekä lättymuodossa.
Loppumättö on kliseinen kuin mikä. Sankari lahtaa porukkaa, pahis lahtaa kaksin verroin. Pahis kulkee kohti sankaria, sekä siinä samalla kaataa miehiä kuin heinää. Pahis ja sankari kohtaavat. Kling, Klang-sanovat miekat ja tappelu voi alkaa. Taistelun loppuessa sattuukin traaginen tapahtuma. Mutta loppukevennys auttaa! Voi Luoja...
nimimerkki: Jope Pitkäviha
Pisteet:
Arvosteltu: 17.10.2005
Katsottu: DVD
Kaikki lienee tuntevat kuningas Arthurin tarinan. Ja ilmeisesti myös Jerry Bruckheimer. Herra on nimittäin mennyt sorkkimaan vanhaa tarua kumppaniensa kera ja lopputulos olisi varmaan ihan viihdyttävää kertakatselua. Noin minä ainakin ajattelin kun menin katsomaan Kuningas Arthuria leffateattereihin. Olen pitänyt tämän herran tuottamista elokuvista ja odotin Arthurista myös mukavaa viihdettä. Toisin kävi. Leffa paljastui nimittäin ylipitkäksi tylsyystaisteluksi, jonka aikana tuli kelloa katsottua enemmän kuin elokuvassa ruumiita tuli.
Arthur (Clive Owen) ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat palaamassa Roomaan viidentoista vuoden pakkovärväysreissulta. Kun ritarit ovat puhkumassa vapautta niin heille annetaan vielä yksi tehtävä. Arthurin ja hänen ritariensa tehtävänä olisi pelastaa eräs roomalaisperhe saksiarmeijan jaloista. Kaikki varmaan tietävät mitä siitä seuraa. Ylipitkiä taistelukohtauksia, vapauden uhoamista, kaupallinen seksikohtaus ja lisää vapauden uhoamista. Luvassa on siis karmaisevat kaksi tuntia.
Kuningas Arthur on elokuva jossa epäonnistutaan täydellisesti. Ainoat hyvät puolet ovat visuaalisesti komeat taistelukohtaukset ja Hans Zimmerin eeppinen musiikki. Siihen ne ansiot sitten jäävätkin. Näyttelijät ovat tässä elokuvassa täysin pökkelöitä ja hyvänä esimerkkinä tästä on nimiosanäyttelijä Clive Owen joka on täysin karismaton osassaan. Naispääroolissa nähdään Keira Knightley, joka on eksynyt aivan väärään elokuvaan. Ainoa hyvä näyttelijä on Stellan Skarsgård, joka vetää roolinsa vallan mainiosti mutta ei yksin pysty kannattelemaan elokuvaa.
Noh, mitä tästä jäi jäljelle? Ikävä lippuun heitettyjen rahojen perään. Toki elokuva on teknisesti hieno mutta muuten elokuva on todella ohut sisällöltään. Taistelujen ulkopuolella elokuva käyttää aikaansa vapauden uhoamiseen pyöreän pöydän äärellä ja väkisin väännetyn romanssin virittelyyn. Loppujen lopuksi todella huono elokuva joka on vahvoilla vuoden huonoin elokuva-veikkauksissa.
nimimerkki: Mask
Pisteet:
Arvosteltu: 28.09.2004
Katsottu: Teatterissa
Kuningas Arthur on yksi niitä harvoja tarinoita, jonka lapsuudestani muistan. Perusideahan on, että Arthur on kuningas, kelttiläinen (eli barbaari roomalaisiin verrattuna), jonka ritari nimeltä Hector (ja druidi nimeltä Merlin) ovat kasvattaneet, ja josta on tuleva koko Britannian kuningas. Pieni osa tästä tarinasta on brittien varhaiskeskiaikana sepittämää, vaan leijonan osa tarinasta on lähtöisin Ranskan ihmemaasta (esimerkkinä mainittakoon, ettei noin 400-luvun Britanniassa tunnettu ritareita tahi Graalin maljaa, jonka kuningas Arthurin ritarit muun muassa seikkailuillaan löytävät). Jos kuningas Arthur todellisuudessa olisi ollut olemassa, ei hän olisi ollut koko Britannian kuningas pyöreine pöytineen ja Camelotin hoveineen, vaan kelttiläinen mahtisankari, jolla olisi ollut oma pieni ratsuin taisteleva iskujoukkonsa.
Elokuva on teknisesti hienosti toteutettu, kuten jenkkituotokselta sopii odottaa. Musiikki sopivan traagista ja erikoistehosteista löytyy. Näiltä osin elokuva "rokkaa" lujaa ja korkealta. Sisällöllisesti King Arthur on todella mielenkiintoisesti tehty. Ensinnäkin näyttelijät (yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, siitä lisää myöhemmin) ovat epäkarismaattisia, heti nimihenkilön näyttelijästä lähtien: elokuvan Arthur (Clive Owen) kuulostaa itäsaksalaiselta kirjaviisaalta ja näyttää kovin hintelältä tapaukselta, kun hänen pitäisi olla mahtava soturi, joka ei taistelussa häviä. Käsikirjoitukseltaan King Arthur on todella epäonnistunut: mielenkiinto ei säily kuin lopputaistelussa (joka on muuten yksi parhaimmista, minkä äkkiseltään muistan, joskin erään sotakoneen, minkä nimeä en muista, ei mielestäni kuuluisi vielä olla tuon ajan taisteluissa, saatan toki muistaa asioita väärin).
Ainoa näyttelijä, jolla oli karismaa, oli saksien päällikköä esittänyt Stellan Skarsgård. Hän oli uskottava barbaari (sehän meillä pohjoismaisilla taitaa olla verenperintönä). Muut näyttelijät olivat huttuosaston taattua eliittiä, Clive Owen karismattomuudellaan kärjessä.
Elokuvan tarina ei tunnu noudattavan kovinkaan orjallisesti alkutarinaa. Silmäänpistävimpänä töppäyksenä mainittakoon järjestelyt ritari (en nyt ole ihan varma nimistä, kaikkea ei voi muistaa) Galahadin kanssa, hänhän oli Lancelotin ja Guineveren suhteen hedelmä, mutta elokuvassa hän lienee lähemmäs kahdenkymmenen ennen kuin kaksi edellistä edes tapaavat ensimmäistä kertaa. Tietysti myös se, että Arthur alkutarinassa oli keltti, ei roomalainen, eikä ainakaan kristitty, on ärsyttävä asia. Ranskalaiset toivat tarinaan 1200-luvulla sen lisäyksen, että Arthur oli kristitty (lähettihän hän ritarinsa etsimään kristillistä reliikkiä, Graalin maljaa), mutta silloinkaan hänestä ei tehty roomalaista.
Mitäkö tästä jää käteen? Korkeintaan elokuvalippu. Teknisesti homma on hyvin hoidettu, koska näyttävyyttä on ja kalvatkin kilisevät suhteellisen uskottavasti, mutta sisällöltään elokuva on todella, todella huono. Kun on olemassa hyvä alkutarina, tarvitseeko sitä sisältöä lähteä lonkalta heittämään ja kaiken lisäksi raiskata sitä hyvää alkutarinaa. Näin tiukkaa sheittiä ei ole nähty mies muistiin. Tämä elokuva todistaa taas sen, ettei rahalla saa muuta kuin kivan näköisen elokuvan.
nimimerkki: sami-san
Pisteet:
Arvosteltu: 20.09.2004
Katsottu: Teatterissa
Kavereiden kanssa on sitten vaikea mennä elokuviin. Mitä suurempi porukka, sitä mahdottomampaa on päättää, mitä leffaa pitäisi mennä katsomaan. Itselläni oli varsin tukala valinta: mennä joko katsomaan Spider-Man kakkosta toiseen kertaan, tai katsastaa toisen kaverin kanssa uutuuselokuva Kuningas Arthuria. Noh, päätin valita viimeisimmän rahallisen kannattavuuden nimessä, ja niinpä me menimme tsiigaamaan tätä miekkaspektaakkelia. Jos sitä sitä spektaakkeliksi nyt voisi kutsua. Mitä pidemmälle leffa eteni, sitä varmemmaksi tulin siihen johtopäätökseen, että olisin mielummin istunut siinä toisessa näytöksessä.
Juoni menee jotakuinkin näin: elellään jossain 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Roomalaiset jyllävät ympäri maailmaa. He ovat jopa vallaneet pienen alueen Aasiassa, jossa peloton kansa nimeltä sarmatialaiset asuskelevat. Noh, ilkeät roomalaiset päättävät lopulta siepata näitä sarmatialaismiehiä ja kouluttaa heistä mahtavimpia sotureita, mitä maan päällä on koskaan nähty. Sukupolvesta toiseen nämä sarmatialaiset joutuvat luovuttamaan poikiaan Rooman armeijalle 15 vuoden ajaksi. Sitten hypätään jonnekin vuosien päähän, missä legendaksi syntynyt Arthur (Clive Owen) ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat palvelleet Roomaa jo ne vaadittavat 15 vuotta, ja vapautus plus reissu takaisin kotiin häämöttää. Tai ei sittenkään. Kiero arkkipiispa Germanius (Ivano Marescotti) lähettää sankarimme vielä yhdelle hengenvaaralliselle pelastustehtävälle, jonka myötä he joutuvat kohtaamaan metsässä lymyileviä woad-sotureita ja pelottavan saksilaisarmeijan. "No voihan vieteri," sanoivat ritarimme, nousivat ratsuihinsa, ja tästä alkaapi seikkailu vailla vertaa...
Vailla vertaa, koska se on niin syvältä. Elokuvan juonenkulku on niin apaattinen, ettei se pidä mielenkiintoa ollenkaan yllä. Mennään metsään. Väistellään nuolia. Ratsastellaaan talolle. Haukutaan omistajaa ja pelastetaan sorrettuja kyläläisiä. Tapetaan pari saksilaista. Saarnaillaan vapaudesta. Tapetaan vähän lisää. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Tarina vaikuttaa melkein alusta asti niin kaavamaiselta ja ennalta arvattavalta, että pakostikin tulee tunne, että ohjaaja olisi säästänyt jonkun shokeeraavan juonenkäänteen johonkin vaiheeeen. Mutta ei. Juoni laahaa loppumetreihin asti kuin rampatunut hevonen.
Näyttelijäkaarti nousee melkein yhtä tasokkaaksi kuin elokuvan käsikirjoitus. Clive Owen on luultavasti joku todella matalaa profiilia pitävä mestarinäyttelijä, koska nimi ei kerro minulle yhtikäs mitään. Tässä elokuvassa Owenilla taisi kuitenkin olla joku flunssantapainen, koska hän saa Arthurin roolista irti niin paljon, että hän vaikuttaa haarniskaan pukeutuneelta pahvinukelta. Eivätpä loputkaan näyttelijät häikäise innokkuudellaan. Lancelotia näyttelevä Ioan Gruffudd vaikutti potentiaalisesti hyvältä näyttelijältä, mutta jostain syystä hänelle ei ole viitsitty antaa juuri ollenkaan repliikkejä. Tukeva Ray Winstone on jo hieman parempi suuta soittavana Borsina, mutta loput ritarit jäävätkin puhtaiksi sivuseikoiksi. Saksilaisjohtaja Crediciä näyttelevä Stellan Skarsgård onkin jo laatunäyttelijöitä, ja vetää tässä ryhmässä ylivoimaisesti pisimmän korren synkillä eleillään ja tyylikkäillä letkautuksillaan. Ja entäs Keira Knightley? *huokaus* Keirakeirakeira, meidän teinipoikien uusi rakkauden kohde. Kiistatta yksi tämän hetken viehättävimmistä Hollywood-neitokaisista, ja siksi herääkin kysymys, mitä hittoa hän tekee tässä elokuvassa. Neiti on suunilleen yhtä vakuuttava puukkoa heiluttelevana woad-soturina kuin pikaisia verokevennyksiä lupaileva suomalaispoliitikko. Luovuttaisi vain nämä action-rymistelyt, ja keskittyisi vaikkapa brittiläisiin draamoihin, missä hän onkin pärjännyt huomattavasti paremmin.
Tarinan taistelut ja erikoisefektit ovat tyydyttävää seurattavaa, mutta loppujen lopuksi niissä ei näytetä juuri mitään, mitä ei ennen olisi nähty, esimerkiksi samaa genreä edustavassa loistavassa Braveheartissa. Nuolet lentelevät kivasti, ja hienosti kiillotetut miekat viuhuvat tiuhaan tahtiin, mutta se mahtipontisuus tästä kaikesta loistaa poissaolollaan. Löytyyhän tästä kuitenkin yksi komeaa komeampi taistelukohtaus jäätyneen järven päällä, mutta siihen se tuntuu jäävänkin. Se rummutettu taistelu Badon Hillissä, jonka kuuluisi olla elokuvan kliimaksi, tulee ja menee. Kikkailut kamerakulmilla ja hidastuksilla ovat väsyneen näköisiä. Ongelmaksi koitui luultavasti myös alhainen ikäraja, joka tukahdutti komeiden verisuihkujen mahdollistamisen.
Kuningas Arthurista ei jäänyt loppujen lopuksi käteen muuta kuin turhautunut olo siitä, että tähänkin tekeleeseen tuli rahat haaskattua. En tunne kovinkaan hyvin keskiajan historiaa, joten en voi antaa kunnollista arvoita siitä, miten paljon historiallisia epäkohtia leffasta löytyi. Sen verran voin kuitenkin sanoa, ettei elokuvaa kannata kuitenkaan seurata sivistävästä kuvakulmasta. Jos nyt kannattaisi seurata ollenkaan. Ärsyttävyyttä lisää entisestään elokuvassa esitetyt moraaliset kysymykset, kuten vapaus, tasa-arvoisuus, uskonto ja imperialisitisen Rooman tyrannia. Nämä aiheet ovat esitetty niin jonninjoutavasti, ettei ihmisoikeusaktivistikaan syttyisi niistä. Jos haluatte välttämättä tutustua Arthurin legendaan elokuvan muodossa, suosittelen mielummin erään maineikkaan brittiläisen komediaryhmän versiota. Nämä vaivaiset pisteet ropsahtavat Skarsgårdin roolisuoritukselle, edellä mainitulle jääkohtaukselle ja tietenkin Keiran ja Owenin pusihali- kohtaukselle, joka toimi tavallista tehokkaampana piristysruiskeena - sen 45 sekunnin ajan kun sitä kesti.
nimimerkki: SpaceCadet1
Pisteet:
Arvosteltu: 22.08.2004
Katsottu: Teatterissa
