Harry Potter ja liekehtivä pikari (2005)

Ennen neljättä lukuvuottaan Tylypahkassa, Harry Potter (Daniel Radcliffe) lähtee Ronin (Rupert Grint), Hermionen (Emma Watson) ja lopun Weasley perheen kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Kisat eivät suju ongelmitta kun kuolonsyöjät riehuvat ja Voldermortin merkki, Pimeyden Piirto ilmestyy taivaalle.
Tänä vuonna Tylypahkassa järjestetään Kolmivelhoturnajaiset, Harry joutuu vasten tahtoaan ottelijaksi, kun Liekehtivä Pikari sylkäisee hänen nimensä. Vuosi kuluu seuraavista koetuksista huolehtiessa ja Harry kohtaa pitkin vuotta erilaisia vaaratilanteita. Komivelhoturnajaisten voitto ei kuitenkaan ole enää tärkein asia, kun Harry joutuu taistelemaan elämästä ja kuolemasta.

Tällä kertaa jo muutenkin tiiviiseen juoneen on lisätty jotain tavallisen hyvä vastaan paha -jutun lisäksi. Tylypahkassa näkyy nyt ensi kerta normaalien teini-ikäisten ongelmat, romantiikka ja seurustelu. Jos Harry luuli, että ensimmäinen koetus olisi hankala, odottakaahan kun hänen täytyisi saada pyydettyä seuralainen joulutanssiaisiin.

Melkein 800-sivuisen romaanin luominen toimivaksi elokuvaksi on tietysti hankalaa, mutta Harry Potter ja Liekehtivä Pikari syöksyy niin suurella vauhdilla eteenpäin, että katsoja ei ehdi hengähtää välissä. Siltikin Potter toimii kiitettävästä, vaikka välillä olisi mukava pysähtyä miettimään vauhdikkaita tapahtumia.

Englantilaisohjaaja Mike Newell tuo kokonaan uutta näkökulmaa taikamaailmaan. Newell on saanut Tylypahkaan aidon englantilaisen sisäoppilaitoksen tuntua, ja lisännyt elokuvaan keventävää huumoria. Kaikista Pottereita tähän mennessä ohjanneista miehistä, Newellin panos on huomattavin.

Elokuvan alussa nähtävät huispauksen maailmanmestaruuskisat ovat hienosti toteutettu ja on harmi, ettei niitä näytetä kuin hetki.
Joulutanssiaiset ovat toinen hieno tapahtuma Liekehtivässä Pikarinaikana, ja sekin on kauniista toteutettu. Salin lavasteet ovat henkeäsalpaavat, ja näyttelijät selvästi nauttivat kohtausten tekemisestä.

Kirjassa mukana ollut Ludo Bagman on jätetty elokuvasta kokonaan pois, samoin kadonnut Bertha Jorkins ja kotitonttu Winky. Yllättävää kyllä, näiden hahmojen puuttumien ei oikeastaan harmita leffan aikana. Rita Luodikkoa taas näytetään minun mielestäni liian vähän.
Liekehtivässä Pikarissa esitellään myös kiinnostavia uusia henkilöitä. Villisilmä Vauhkomieli tullaan ainakin näkemään seuraavissa elokuvissa, muista en tiedä. Hieman harmitti, kun sain tietää, että Fleur Delacour ja Viktor Krum eivät tulisi esiintymään ainakaan Puoliverinen Prinssi -elokuvassa, koska tässä leffassa he jäivät jotenkin liian pieneen osaan.

Brenda Gleesonin Villisilmä Vauhkomieli on samalla pelottava ja hullu, mutta myös ihailtava ja kiinnostava hahmo. Ja Rita Luodikkoa ei voisi tulkita kukaan muu kuin Miranda Richardson. Richardson on yksinkertaisesti loistava.
Harryn kilpakumppanit Kolmivelhoturnajaisissa ovat sitten taas toinen juttu. Clémence Poésy ei yllä mihinkään maata järisyttävään kauniina Fleu Delacourina, lähinnä hän vain kiljuu tai seisoo hiljaa ja näyttää nätiltä. Stanislav Ianevski on kuin seipään niellyt bulgarialaisena Viktot Krumina. Kolmikon parhaan suorituksen tekee ehdottomasti Robert Pattinson. Mukavaa, että elokuvaan Harrysta ja Cedricistä on yritetty tehdä kavereita, kun kirjassa varsinkin Weasleyt halveksivat häntä, eikä Harrykaan kovin paljon turise. Ralph Fiennesin suoritus kauan odotettuna Voldemorttina lunastaa kaikki odotukset. Paremmin ei voisi olla.

Pisteet:
Arvosteltu: 29.07.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Veeraaa
Käyttäjä
64 arvostelua

Olen jonkinsorttinen Harry Potter -fani, se minun on myönnettävä. Kaikki kirjat on tullut luettua ja syykin on selvä - ne ovat hyviä! Niissä on sitä jotain, ihan totta.

Ensimmäinen Potter-leffa oli ihan hyvä, melko perinteinen, mutta hyvä. Toinen olikin sitten täydellinen filmatisointi, sillä se onnistui joka kantilta. Kolmas olikin jo sitten pettymys, joten ristiriitaiset odotukset varjostivat tätä neljättä filmiä... turhaan.

Liekehtivässä pikarissa Harry Potter on jo 14-vuotias. Heti aluksi hän lähtee ystäväperheensä kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin ja saa todistaa pahan Lordi Voldemortin seuraajien, kuolonsyöjien esiintymistä. Tämän jälkeen Harry ystävineen lähtee takaisin Tylypahkaan, jossa hän joutuu ilman omaa tahtoaan osallistumaan kolmiovelhoturnaukseen neljäntenä osaanottajana. Harryn elämä saa myös monia muita piirteitä ensirakkauden merkeissä, eikä muidenkaan koulunoppilaiden tunteet enää pysy pikkulapsitasolla, varsinkaan kun jouluna pidetään tanssiaiset!

Kolmannessa Potter-filmissä minua eniten häiritsi se, että siitä puuttui kaikki se, mistä Rowlingin kirjoissa pidän. Sen vuoksi minut sai äärimmäisen iloiseksi se, että tämä elokuvan on täynnä sitä! Suurin osa elokuvasta nimittäin on hyvin ja hauskasti kerrottua nuorten ihmissuhdedraamaa.

On upeaa nähdä, miten jo pitkään kehittyneet hahmot, joihin olen saanut kirjojen myötä samaistua, heräävät eloon ihmissuhteiden osalta. Se on jotenkin niin upeaa. Onkin siksi ihmeellistä, miten tämä kirjojen kantava peruspilari onkin saatettu jättää niinkin pieneen valoon edellisissä filmeissä?

Huumoria elokuvassa on paljon ja se onkin selvästi hauskin Potter. Komediaa vedetään aika pitkälle nuorten tunne-elämästä ja se onkin oikein maukasta. Elokuvateatterissa nauroin moneen otteeseen vedet silmissä, eikä tämä kotisohvaltakaan paljon huonontunut.

Hahmot ovatkin elokuvassa kaikkein tärkeimmässä osassa. Kerrankin juonta on hyvä seurata, kun hahmot on saatu juuri oikeankaltaisiksi. Sivuhenkilötkin käyvät kovasti sympaattisiksi, varsinkin Neville Lombottom. Pidän huomattavasti Mike Newellin tavasta käsitellä hahmoja. Hän onnistuu Potter-ohjaajista tähänmennessä parhaiten.

Juonikin on hyvä, vaikka jättääkin toivomisen varaa niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. Aikaisempia elokuvia katsomaton tuskin saa elokuvasta kovin paljon irti. Alku on hieman sekava, mutta paranee huomattavasti, kun Harry ystävineen matkaa Tylypahkaan. Siitä eteenpäin homma toimii erinomaisesti.

Näyttelijäpuolessa ei ole valittamista. Pääosanesittäjät ovat saaneet hahmoihinsa sellaista elävyyttä että sitä ei voi kuin ihailla. Lisäksi varsinkin osa pojista osoittaa erinomaisia koomikonlahjoja, erityisesti Rupert Grint ja Matthew Lewis. Ja Emma Watson jaksaa hurmata edelleen.

Visuaalisuudella ei ole elokuvan pääpaino, muttei siinäkään ole valittamista. Miljoonat on tuhlattu oikein ja osa leffaa onkin hyvin komeaa tavaraa.

Elokuva onnistuu olemaan jännittävä, hauska ja jopa koskettava. Vai mitä voitte sanoa erityisen upeasta kohtauksesta, jossa aikaisemmin onnensa kukkoloilla ollut Hermione jää portaille itkemään tanssiaisten jälkeen ystävänsä Ronin reaktioita hänen rakkauttaan kohtaan, velhobändin hitaan kappaleen soidessa taustalla? Tälläinen tunteiden hullunmyllyn purkaus on todella koskettavaa katsottavaa.

Itse pidin tästä elokuvasta aivan älyttömän paljon, mutta täydellinen se ei ole. Selvästi tähän mennessä paras Potter omilla aloillaan, mutta kokonaisuus jää silti hiukan Salaisuuksien kammion kokonaisuudesta. Silti minulle rakkain Potter tähän asti.

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 02.04.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Sano mitä sanot
Tähtääjä
166 arvostelua

Harry Potter on ilmiö, joka on peräisin brittikirjailija J.K. Rowlingin kynästä. Ja kirjat, joita hän on kirjoittanut tähän mennessä kuusi (joista viisi on suomennettu, kuudes tulossa suomeksi ensi keväänä) ovat niittäneet aivan uskomatonta ja ennennäkemätöntä suosiota ympäri maailmaa, etenkin lasten ja nuorten keskuudessa ja myös aikuisten. Harry Potter itsessään on teini-ikäinen poika, joka kirjoissa opiskelee taikuutta englantilaisessa velho- ja noitakoulussa, Tylypahkassa. Ja yksi ominainen piirre kirjoille on se, että yksi kirja kuvaa aina yhtä Harryn seitsemästä kouluvuodesta Tylypahkassa. Sittemmin, kun aikaa kului ja menestys vaan kasvoi, päätettiin Harry Potterin seikkailuja laajentaa suuremmalle vaikutusalalle kulttuurin muodossa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että niistä alettiin tekemään elokuvia, aina yhdestä kirjasta kerrallaan. Ja elokuvat ovat saaneet osakseen myös todella laajaa menestystä, tosin kirjojen tasolle tuskin koskaan päästään. Nyt o!n juuri äskettäin ilmestynyt elokuvateattereihin leffasarjan keskimmäisin eli neljäs osa, joka kantaa samaa nimeä, kuin kyseisen järjestysluvun omaava kirjakin, eli Harry Potter ja liekehtivä pikari.

Leffa alkaa kutakuinkin siitä, mistä kirjakin tosin alussa pieni, mutta ei häiritsevä sekavuus pistää miettimään, mutta jo 10 minuutin kuluttua alkaa fiilis parantua. Harry (Radcliffe) näkee unta kuinka ulkopuolinen ja täysin tuntematon jästi, eli "normaali" ihminen kuulee naapuritalostaan meteliä ja menee tarkastamaan mitä siellä on tekeillä. Muutenkin, kun on yö, niin ihmetys metelistä korostuu. Yläkerrasta kuuluu puhetta ja mies kapuaa päättäväisesti, mutta varovasti sinne. Ovi on raollaan ja hän näkee kutakuinkin, mitä tapahtuu. Joitain outoja miehiä puhumassa tuolille, jonka selkänoja on rakoa päin, eli mies ja samoin siis myös katsoja ei näe kuka tuolissa istuu. Kohtalokseen mies käy liian uteliaaksi. Eräs miehistä huomaa hänet ja se on sitten menoa. Tuolissa istuu nimittäin pimeyden ruhtinas, lordi Voldemort, joka tappokirouksen johdattelemana tappaa ulkopuolisen jästin. Mutta katsojalle jää vielä epäselväksi, onko Voldemort ihminen vai mikä, mutta se onkin juuri idea!na. Sitten tämän tapauksen jälkeen Harry herää painajaisestaan ja hänen arpeaan kivistää. Sittemmin tapahtuu kaikkiea mitä kirjassakin, Harry ja hänen kaverinsa, Ron (Grint) ja Hermione (Watson) menevät katsomaan huispauksen MM-kisoja, ja areena jolle he menevät teki minuun aika siistin vaikutuksen. Näkisittepä, sellaisen rakentaminen ei ole ihan jokapäivästä. Noh, anyway, sitten alkaa taas tutut rutiinit ja kouluvuosi alkaa ja niin pois päin. Ja tämä vuosi onkin poikkeuksellinen. Tylypahkassa järjestetään nimittäin perinteiset kolmivelhoturnajaiset. Siihen osallistuu kolmen eri velhokoulun oppilaita ja tällä kertaa Tylypahka on saanut kunnian järjestää tämä turnajaiskilpailu. Ja niimpä on taas asetelmat valmiit uudelle lukuvuodelle Tylypahkassa ja kokonaan uudelle seikkailulle.

Menin teatteriin sellaisella fiiliksellä, etten pahemmin odottanut tältä mitään. Edellinen osa, Azkabanin vanki, oli ollut hyvä elokuva, mutta petti meikäläisen odotukset hivenesti. Siksi odotin tätä leffaa hieman maltillisemmin. Ja voin sanoa, että tällä asenteella kannatti todellakin lähteä leffaan. Sillä elokuva oli minulle ehdottomasti todella suuri positiivinen yllätys. Elokuva osaa nyt tällä kertaa jopa vangita, mitä viimeksi ei oikein tapahtunut. Kelloon ei tarvinnut pahemmin katsella ja kaksi ja puolituntinen vierähtää mukavasti leffaa katsellessa, eikä aika todellakaan käy pitkäksi. Tarina syvenee osa osalta ja samalla leffoihin tulee myös lisää raakutta ja synkkyyttä. Tämä neljäsosa alkaa olla jo vähän synkempi, vertakin näytetään ja osa kohtauksista voi olla melko pelottavia joidenkin, varsinkin pienimpien mielestä. Mutta kyllä tämä on silti vielä K-11 leimansa ansainnut, vielä ei olla sillä tasolla, että ikärajaksi pitäisi säätää astetta kovempi K-15. Juoni on hyvä ja toteutus on myös hyvää. Ohjaus on parempaa kuin viimeksi ja näyttelytyötäkin täytyy kyllä kehua. Entiset lapsinäyttelijät ovat nyt jo kasvaneet hurjasti ensimmäisestä elokuvasta. Tässä he ovat jo teini-ikäisiä ja enemmän aikuisuuden puolella kuin lapsuuden. Mutta näyttelijöiden yli-ikäisyys ei haittaa pahemmin, ainakaan vielä tässä elokuvassa. Sitten huolestuttaakin jo, miten kolmessa viimeisessä elokuvassa menetellään näiden kolmen pääosaa esittävän kaverusten osalta. Jos he jatkavat pääosissa ovat he viimeisen elokuvan valmistuttua jo parikymppisiä, etenkin Grint, joka on syntynyt jo vuonna 1988. Myös Radcliffe (s. 1989) ja Watson (s. 1990) ovat käyneet jo n. vuoden yli-ikäisiksi ja tilanne vaan kärjistyy tulevia leffoja ajatellen. Mutta toisaalta, niistä menisi maku jos kärkikolmikko mentäisiin yhtäkkiä vaihtamaan. Mutta sitä ei vielä tidetä varmasti miten tehdään, sen sijaan nyt haluaisin ylistää vielä lisää näyttelytyötä. Voldemortia esittävä Finnes on kuin ilmetty! roolissaan. Samoin Dumbledore (Gambon) ja Villisilmä Vauhkomieli (Gleeson) ovat mainioita. Mutta sitten leffan valttikortti, joka on ehdottomasti visuaalinen puoli. Tehosteet ja efektit ovat uskomatonta luokkaa. Ilman niitä elokuva ei olisi saanut kuin 4 reikää minulta ja se puolikas olisi jäänyt antamatta. Mutta missä vielä se yksi puolikas? Noh, elokuva on erittäin viihdyttävä ja mukaansatempaava, mutta siitä puuttuu se jokin, eli se ei ole aivan täydellinen. Mutta täytyy sanoa, että tämä oli henkilökohtaisesti yksi vaikuttavimpia teatterikokemuksia, mitä olen käynyt katsomassa. Ja niitähän löytyy jo useampikin, kuin muutama, eli tiedän mistä puhun. Eli kokonaisuutena todella tyylikäs ja visuaalisesti loistava elokuva, joka on ehdottomasti paras osa tähän mennessä Potter-saagassa.

Siis tätä elokuvaa voin suositella varauksetta oikeastaan kaikille, vaikka ei olisi Pottereihin tutustunutkaan. Mutta erityisesti Potterfaneillehan tämä on ehdoton katsomisen paikka, sillä kyseessä on selvästi sarjan tähän mennessä paras osa.

nimimerkki: Tolppanen

Pisteet:
Arvosteltu: 04.12.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Tolppanen
Käyttäjä
38 arvostelua

On kulunut jo yli neljä vuotta siitä kun ensimmäinen Harry Potter elokuva näki päivänvalon. Ennen sitä en ollut kuullut sanaakaan mistään Potterista. Nähtyäni Harry Potter ja viisasten kiven, niin jäin koukkuun kaikkiiin Potter kirjoihin/elokuviin. On tullut luettua kaikki kirjat monen monta kertaa. Ja kaikista paras kirjoista on liekehtivä pikari, joten elokuvaa kohtaan odotukset olivat suuret.

Elokuvahan alkaa siitä kun Harry näkee unta pimeyden lordista (Ralph Fiennes). Seuraavaksihan ollaan jo huispauksen maailmanmestaruuskisoissa parhaiden ystävien kanssa. Alku on mielestäni sekava. Jos et nimittäin ole lukenut kirjaa niin voi olla aika vaikea päästä alussa leffan juoneen mukaan. Oloni oli jotenkin ahdistunut leffan alusta, koska se oli poikennut niin paljon kirjasta. Heti kun kuolonsyöjät (pimeyden lordin kannattajat) alkoivat terrorisoida leirintäalueella niin alkoi tunnelma parantua. Kaiken lisäksi taivaalle ilmestyy pimeä piirto (pimeyden lordin merkki). Harry, Hermoine ja Ron menevät takaisin kouluun, missä järjestetään kolmivelhoturnajaiset.

Täytyy sanoa että yllätyin positiivisesti! Elokuvana tämä oli aivan upea luomus, niinkuin kirjanakin. On kylläkin pakko myöntää että joitakin kohtia oli jätetty pois. Esim. kotitontut. Mutta kaikkehan ei voi saada. Kirjahan on yli 700 sivua pitkä joten se on aika vaikea tiivistää elokuvaksi.

Näyttelijät (varsinkin lapsinäyttelijät) osaavat näyttellä jo paljon paljon paremmin kun aikaisemmissa osissa. Tosin Radcliffen tulisi harjoitella itkemistä vähän enemmän (kuulosti aluksi että hän olis nauranut). Ron (Rupert Grint) oli kylläkin kärkikolmikosta paras. Hänen näytteleminen oli jotenkin niin aitoa ja hauskaa. Siriusta (Gary Oldman) olisi voinut kylläkin olla enemmän. Koetukset oli tehty hyvin. Lohikäärmeen kanssa taisteleminen oli upeaa katseltavaa. Vesikoetus oli mielestäni koetuksista paras. Siinä oli paljon jännitystä ja täpäriä tilanteita. Labyrinttikin oli aika hyvä. Mutta olisi ollut parempi jos siinä olisi ollut enemmän hirviöitä vastassa (niinkuin kirjassakin).

Puutteita kylläkin löytyy, mutta elokuva on silti kerrassaan upea luomus. Ohjaajan vaihdoksen huomaa kylläkin (hyvällä tavalla). Jännittävähän tämä kylläkin on ettei ihan pienten kannata tätä katsoa. Mutta Suosittelen

nimimerkki: tyttönen

Pisteet:
Arvosteltu: 03.12.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

tyttönen
Vieras

Harry Potter näkee painajaisia itse pimeyden lordista. Harryn arpea kivistää yhä useammin, mutta ei halua kertoa asiasta kenellekkään. Ennen koulun alkua Harry pääsee huispauksen maailmanmestaruuskisoihin Weasleyn perheen kanssa, mutta pian kisapaikalla tapahtuu kauheita. Lordi Voldemortin kannattajat hyökkäävät ihmisten kimppuun ja pian taivaalle ilmestyy pimeän piirto, joka on lordi Voldemortin merkki. Koko velhoyhteisö ei tiedä mitä tehdä ja suurin osa pitääkin koko juttua pelkkänä vitsinä.
Kaiken hulinan keskellä Harry, Ron ja Hermione aloittavat neljännen lukuvuotensa Tylypahkassa ja pian he saavat tietää, että koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, 1000-vuotta vanhan ja kunnioitetun tapahtuman, jossa testataan kolmen velhon kykyä selviytyä vaaratilanteista. Näin Harry Potterin neljäs vuosi Tylypahkassa voi alkaa.

Harry Potter ja Liekehtivä Pikari-elokuva iski minuun täysillä kirjana, että elokuvana. Harry Potter-elokuvat synkkenevät joka kerta ja minusta se on plussaan näille elokuvilla.

Lapsinäyttelijät ovat taas kasvaneet huimasti ja heidän työtään on ilo seurata. Daniel Radcliffe on vakuuttava Harry Potterina jo neljättä kertaa. On hienoa nähdä hänet pistävän itsensä likoon kaikissa kohtauksissa ja suoriutuu niistä loistavasti. Rupert Grint on hupaisa Ronina kuten aina, vaikka tässä elokuvassa pääsemmekin näkemään hänestä uusia puolia, on hän silti uskottava. Emma Watson on Hermionena yhä samanlainen koppava neiti niin kuin pitääkin, mutta hahmoon on tullut myös syvyyttä ja se näkyy.

Robbie Coltrane on edelleen sama vanha Hagrid, joka on kuin kopio kirjojen Hagridista, samaa voi sanoa professori Kalkarosta näyttelevästä Alan Rickmanista, jonka karismaattinen olemus tunkee valkokankaan läpi.
Brenda Gleeson on elokuvan omituisin, mutta myös rakastettava hahmo professori Vauhkomielenä. Koskaan ei tiedä mitä hän seuraavaksi keksii.

Kuten jo todettu, kirja on entistä synkempi, enkä itse suosittelisi sitä perheen pienimmille. Elokuva tulvii myös entistä enemmän hupaisaa huumoria jolle mielellään nauraa. Visuaalisesti elokuva on huippuluokkaa ja pelkästään sen takia tämän voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa.

"Every thing going change, isn`t it?"

nimimerkki: Taapero

Pisteet:
Arvosteltu: 02.12.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Taapero
Käyttäjä
3 arvostelua

Joo. Myönnetään nyt heti alussa, ettei kenellekään jää epäselväksi, ettei Harry Potter ole minulle mikään elämää suurempi juttu, ei kirjana eikä kuvallisessa muodossa. Joskus ensimmäisen Potter-kirjan ilmestyessä jäin pahasti koukkuun, ja innostus säilyi useamman vuoden aina neljänteen kirjaan saakka. Sen jälkeenkin on tullut kaksi teosta, kuten jokainen varmasti tietää, mutta kumpaakaan en ole jaksanut aloittaakaan. Ei vaan enää kiinnosta. Ensimmäiset kaksi filmiäkin onnistuivat vielä ensimmäisellä kerralla viihdyttämään, mutta toiset katselukerrat saivat pläjäykset tuntumaan jo aikalailla armottomalta tuubalta. Perheen yhteisessä DVD -hyllyssä on kolmas leffa (henk. koht. suosikkini kirjoista) maannut jo vuoden verran, mutta enpä ole siihen vielä tarttunut. Jep, myönnetään, etten odottanut Liekehtivältä pikarilta yhtään mitään, mutta filmipä osoittautui jossain määrin jopa positiiviseksi ylläriksi.

Eipä silti, ei se tarkoita, että Liekehtivä pikari olisi erikoisen hyvä elokuva, se ei nimittäin ole. Toisaalta, ei se hemmetin huonokaan ole. Ja tällaisesta, hajuttomasta ja mauttomasta, harmaasta keskivertokakasta on pirun vaikea kirjoittaa minkäänlaista arvostelua. Yritetään nyt silti, ja puhutaan aluksi vaikka hyvistä puolista:

Harry on kasvanut vuosien varrella, ja kundin saadessa ikää, muuttuu meininki astetta rankemmaksi. Näin ollen hommaan saadaan hieman enemmän jännitettä ja actionia, kuin kahteen ensimmäiseen filmiin, jotka lässähtivät pahasti, ja tyytyivät lähinnä ihastelemaan hienoja tehosteita ja satumaailmaa. Lisäksi, vaikka kuinka olisit velho, on teini-ikäinen silti teini-ikäinen, ja kun nyt puhutaan vielä teini-ikäisestä elokuvassa, se tarkoittaa tasan varmasti katsojalle myötähäpeää aiheuttavia kohtaamisia vastakkaisen sukupuolen kanssa. Vielä kun pitäisi löytää tyttö mukaan tanssiaisiin, tulee epävarmalle ja nörtinoloiselle Harrylle (kaveri Ronista puhumattakaan) runsaasti ongelmia. Juuri tästä ne useat onnekkaat, jotka saavat palkkansa elokuva-arvosteluiden rustaamisesta, ovat pläjäystä kritisoineet. Nyt on silti sanottava, että Liekehtivässä pikarissa tämä teiniyden ensiaskeliin keskittyvä, filmin keskivaiheille sijoitettu jakso ei ihme kyllä olekaan suvantokohta, vaan jopa leffan parasta antia. Liekehtivä pikari kun käsittelee noita teemoja kieli poskessa, ja jopa aidontuntuisesti, eikä yhtään niin kornisti kuin voisi kuvitella. Muutaman oikeasti hauskan replan (”More older they get, more scarier they are!”) lisäksi mukaan mahtuu heittoja, joista ei voi olla ihan varmoja, ovatko ne tahallisen vai tahattoman kaksimielisiä (”Jep, mietit munaasi, vai mitä?”), ja jotka pistävät hieman mietityttämään, onhan kyseessä perheleffa… noh, juu.

Toinen, ehdotonta plussaa tuova juttu on näyttelijäntyö. Sillä juu, vaikka mukana onkin muutama, lähinnä ulkonäköseikkojen perusteella rooleihinsa valittu, kohtuuärsyttävä näyttelijänalku, on sivuroolit miehitetty hienosti. Välistä tuntuu, että Brendan Gleeson kannattelee filmiä lähes yksin mahtavalla suorituksellaan uutena opettajan, Alastair Vauhkomielenä. Valitettavaa on, että, kirjaa noudatellen, koko teoksen paras hahmo pilataan lopussa täysin typerällä ”yllätyksellä”. Richard Harrisin heitettyä kesken saagan henkensä miestä paikkaamaan tullut Michael Gambon on kohtalainen Dumbledorena, mutta jotenkin miehessä ei silti ole samanlaista auktoriteettiä kuin edeltäjässään. Pääkolmikosta (Harry, Ron ja Hermione) kerää pisteet oikeastaan vain Rupert Grint, joka tuntuu pistävän muita paremmaksi jokaisessa filmissä.

Sitten ne huonommat puolet. Ne seikat, jotka pääasiassa vaivasivat kahta ensimmäistä Potter -filmiä, olivat lapsellisuus, turhan lässyttävä satufiilis ja töksähtelevä tarinankerronta. Näitä seikkoja on paranneltu, mutta yhä ne vaivaavat hieman. Varsinkin tarinankerronnassa olisi reilusti parannettavaa; Jos ensimmäinen puolituntinen on päätöntä sinkoilua kohtauksesta ja tapahtumasta toiseen ilman varsinaista dialogia tai punaista lankaa, on jotain vialla. Pahasti.

Toki minun pitäisi nyt ottaa huomioon, että Liekehtivä pikari on lastenleffa, ja että tämän varjolla voisi tavallaan antaa anteeksi filmiä vaivaavan, disneymäisen satufiiliksen, töksähtelevän tarinankerronnan, erikoisefektisirkuksen ja yllätyksettömyyden. Mutta minä en vain osaa ottaa huomioon tätä, ja antaa puutteita anteeksi. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että loppupeleissä melkeinpä ainoa asia, joka lähemmäs kolmituntisesta seikkailueepoksesta jää päähän, on tehostepuoli. Kai näinkin odotetulta teokselta olisi ollut lupa odottaa jotain, edes vähän syvällisempää ja elokuvateknillisesti hienompaa? Varsinkin, kun pituutta, johon noita änkeä, olisi kyllä ollut.

Joten yhteenvetona: Harry Potter ja liekehtivä pikari ei ole surkea elokuva, muttei erikoisen hyväkään. Tusinakamaa, joka kestää tasan sen kuuluisan yhden katselukerran.

PS: Kovasti on mediassa kohistu myös leffan raakuudesta ja painostavuudesta. Noh, varmasti oli Lipposen viisivuotias peloissaan, mutta K11-ikäraja ei kyllä ole ollenkaan alakanttiin heitetty. Olkoonkin, että loppuun on saatu mukaan hieman sellaista jännitettä, jota ensimmäisissä leffoissa ei ollut, mutta enpä itse ainakaan todennut pläjäystä pelottavaksi, tai edes kovin jännittäväksi. Noh, pelko on tunnetusti henkilökohtainen asia. Lähemmäs nelikymppistä äitimuoriani kyllä pelotti, kovasti. ;D

Pisteet:
Arvosteltu: 01.12.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Raato-A
Tykittäjä
388 arvostelua

Neljäs Potter-elokuva tuo jo alussa musiikillisesti mieleen 1950-lukulaiset kauhuelokuvat. Kun nokeentunutta Ku Klux Klania muistuttavat kuolonsyöjät, terävähampaiset lohikäärmeet, mystiset lääkejuomat ja raakalaismaiset järvenelävät on käyty läpi, paiskataan tiskille vielä nenättömäksi maskeerattu Ralph Fiennes. Se jos mikä on niin hurjaa, että K-11 alkaa tuntua liian lempeältä rajoitukselta. Silti Harry Potter ja liekehtivä pikari näyttää ajoittain erittäin selkeästi varhaisteineille suunnatulta seikkailuleffalta. Harry kumppaneineen käy edelleen velhokoulua, laukoo sellaisia kornilta kuulostavia kommentteja (”I love magic!”) ja alkaa vähitellen katsella tyttöjä uusin silmin.

Pääasiassa HP4 pyörii jälleen erilaisten kilpailujen ja koetusten ympärillä. Syvällisempiin asioihin ei juuri paneuduta. Tylypahkassa järjestetään kolmivelhoturnaus, jossa kolme eri maan taikuusopiskelijaa kilpailee henkensä kaupalla jänskästi hehkuvasta pokaalista. Kilpailussa on ikäraja, mutta Harry Potterin (Radcliffe) ikivanha vihollinen, Voldemort (Fiennes) ketkuilee kätyriensä avulla Harry-paran mukaan kisaan. Koko Tylypahka kuvittelee Harryn kieroilleen itse itsensä peliin ja pojan paras kaverikin (Grint) kääntää hänelle selkänsä. Siinäpä nuori Potter sitten yrittää kilpailla kauniin ranskattaren (Poésy), toisen reippaan tylypahkalaisen (Pattinson) ja voimalla voittoon pyrkivän venäläisen (Ianevski) kanssa mielettömässä kilpailussa, jossa kuolema kukkii ja moni asia haiskahtaa. Tukea Harry saa niin professori Dumbledorelta (Gambon) kuin mm. mielipuoleksi haukutulta Alastor-silmäpuolelta (Gleeson).

Radcliffe hoitelee roolinsa sen näköisenä kuin se olisi velvollisuus, josta hän ei tohdi fanien vuoksi luopua. Grint väläyttää yhdessä kohtauksessa jopa lupaavia koomikonkykyjä, mutta yleisesti ottaen kaikkia Potter-sarjan hahmoja on varmasti yhtä vaikea tulkita kaikessa stereotyyppisyydessään. Fanit haluavat hahmojen olevat tietynlaisia ja näyttelijät yrittävät mukautua haluttuun muottiin. Tällä kertaa tarjolla on kuitenkin kaksi silmiinpistävän hyvää esitystä, kylmän tappajan osiin syntyneen Ralph Fiennesin Voldemort sekä Brendan Gleesonin tökerösti maskeerattu Alastor.

Tuskin Harry Potter ja liekehtivä pikari ovat nuorisolle turmioksi. Herkempien katsojien kannattaa silti ottaa huomioon, että leffateatterin penkkien alla on tarpeeksi jalkatilaa, jonne piiloutua, jos pelottaa. Ja pelottaa varmasti.

Pisteet:
Arvosteltu: 17.11.2005
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
636 arvostelua