Funny Games (2007)
- Alkuperäinen nimi:
- Funny Games U.S.
- Valmistusvuosi:
- 2007
- Ohjaajat:
- Michael Haneke
- Käsikirjoittajat:
- Michael Haneke
- Pääosanäyttelijät:
- Brady Corbet, Devon Gearhart, Michael Pitt, Naomi Watts, Tim Roth
- Maat:
- Usa, Ranska, Italia, Saksa, Itävalta, Iso-Britannia
- Kielet:
- englanti
- Pituus:
- 113 min
- Genret:
- Draama, Trilleri, Kauhu
- Sijoitus:
-
Leffatykin 1583. paras elokuva.
- Suomen ensi-ilta:
- 04.04.2008
Arvostelut (1)
Elokuvan piinatun tuskan voi tuntea vielä pitkään elokuvan loputtuakin.
Arvostettu elokuva ohjaaja Michael Haneke (Kätketty) ohjasi vuonna 1997 Itävaltalaisen psygologisen trillerin Funny Gamesin, josta muodostui yksi 90-luvun lopun puhutuimpia Euro-elokuvia. Leffan yksinkertainen idea oli, kun erään perheen lomareissu kesämökille muuttuu painajaiseksi, kun kaksi poikaa tulee tekemään pientä pilaa heille, mutta Fanny Gamesin toteutus sai monet katsojat ja kriitikot polvilleen, eikä suotta. Nyt 10 vuotta myöhemmin Michael Haneke tekee saman uusiksi amerikkalaista yleisöä varten, melkein samalla reseptillä kuin 10 vuotta sitten. Jopa alkuperäisen Fanny Gamesin talonpiirteet ovat kuulemma täysin samanlaiset kuin tässä uusintaversiossa. Joitain asioita ollaan tietenkin muutettu nykyaikaan ja jenkeille suunnatuksi, esim. lankapuhelin on vaihtunut Nokian kännykään ja lemmikkikoira on tällä kertaa kultainen noutaja.
Fanny Gamesin juoni on siis lähestulkoon sama kuin alkuperäisessä. Tavallinen amerikkalainen keskiluokkainen perhe isä George (Roth), äiti Ann (Watts) ja heidän poikansa Georgie (Gearhart) ovat menossa kesäasunnolleen koira mukanaan. Kun isä ja poika menevät korjaamaan venettä, niin naapurista tupsahtaa kanamunia lainamaan valkoisiin hanskoihin sonnustautunut poika Paul (Pitt), jonka käytös alkaa vaikuttaa heti arveluttavalta. Lopulta kun George ja hänen poikansa ovat palanneet, alkaa Paul yhdessä Peterin (Corbet) kanssa pitkän ja piinnallisen pelin tämän perheen kanssa, jossa ei tuskaa säästellä.
Aluksi kun olin pistämässä elokuvan lättyä soittimeen, päässä pyöri vain ajatus, että onko tämän elokuvan tarpeessa mitään järkeä, kun sama resepti toimi 10 vuotta sitten loistavasti ja toimii edelleen. Sitten kun otin lätyn pois koneesta, ajatukset reistaili sinne tänne ja päällisinpuolinen tunne oli, että Funny Games on parhaimpia uusintaversioita (Spielbergin Maailmojen Sodan ja Scorsesen Departedin kanssa). Michael Haneke ei tälläkään kertaa säästele yhteiskuntakriitiikkiä rääkätystä ydinperheestä, joka ei edes saa kännykällä yhteyttä 911-hätänumeroon.
Fanny Games (2007) alkaa likimain samalla kuvalla maantieltä kuin alkuperäinen, jossa auto ajaa perässään vene ja taustalla soi rauhallinen score. Tosin tämän jälkeen elokuvassa ei musiikkia juurikaan kuulla, enemmänkin tuskan huutoja. Michael Haneke käyttää jälleen pirullisen tehokkaita kuvakulmia kuvaamisessa ja yhtä kohtausta saatetaan kuvata samasta kohdasta useita minuutteja. Fanny Gamesin (2007) tunnelma on katossa, piinaten samaan aikaan Georgen ja Annin perhettä, että kotona katsovaa katsojaa, sillä tämän elokuvan piinatun tuskan voi tuntea vielä pitkään elokuvan loputtuakin. Lyhyet, mutta sitäkin julmemmat väkivaltakohtaukset Haneke näyttää läheltä ja satuttavasti.
Näyttelijät ovat vakuuttavia. Tim Roth ja Naomi Watts tekee erinomaista roolityötä ojasta alikkoon joutuvana pariskuntana, joiden elämästä tehdään yhtä helvettiä. Michael Pitt suorastaan nauttii kylmästä psykopaatin roolista, jonka ilme on sen verran kylmä, että sillä jäädytettäisiin jäähalli. Brady Corbet on hieman inhimillisempi, mutta sopiva häijyläinen kuitenkin. Devon Gearhart pärjää myös mainoisti perheen lapsen roolissa.
Kokonaisuutena Funny Games (2007) on 10 vuoden jälkeen jenkeille suunnattu perhepeli. Se onko tämä tarpeellinen elokuva jääköön jokaisen katsojan pääteltäväksi, mutta yhtä pirullisen tehokas psygologinen trilleri tämä on, kuin alkuperäinenkin.
andy
Käyttäjä, 327 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 17.07.2008
Katsottu: Kotona
Arvostelun pisteet
Pistejakauma
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
8,9% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
8,9% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
30,4% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
10,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
20,3% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
3,8% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
3,8% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
1,3% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
5,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
7,6% |
Saman genren leffoja
Invisible, The
Kelvollinen kuvaus elämästä, kuolemasta ja kummankin hyväksymisestä.




andy 24.11.2007 20:42
Pahat nukkuvat hyvin
Tämänkään jälkeen ei vastaan ole tullut vielä sitä "huonoa Kurosawaa".




Nosoki 05.09.2006 22:58
Kommentit (19)
PaphaKäyttäjä |
20.02.10 klo 13:10
Kuulin, että kyseistä leffa on hehkutettu aikamoiseksi kovaluokan trilleriksi ja piinavaksi leffaksi. Eräänänä päivänä ostin sen. Pettymys oli enemän kuin suu... Lue loput
|
|
|
|
VierasTaloTykittäjä |
08.02.10 klo 16:07
Jännärinä Haneken kyhäelmä kaatuu auttamattomasti totaaliseen tylsyyteensä. Psykologisena testinä se toimii vain rajoitetun ihmismäärän kanssa. Itse en kuulu tä... Lue loput
|
|
|
|
TumppimiesTähtääjä |
11.01.10 klo 11:24
Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa. Ainostaan se, että tämä on tehty jo aiemmin. Onneksi sentään Haneke on itse ohjannut tämänkin version. Elokuva etenee lähes i... Lue loput
|
|
|
|
rillijulleTykittäjä |
09.01.10 klo 21:35
Alkuperäinen Funny Games säväytti ensimmäisellä kerralla erittäin kovasti. En olisi kuitenkaan uskonut, että tämän katsominen olisi näinkin puuduttavaa. Kaikki ... Lue loput
|
|
|
|







