Aladdinin ihmeet (1961)
- Alkuperäinen nimi:
- Le Meraviglie di Aladino
- Tuotantovuosi:
- 1961
- Ohjaajat:
- Henry Levin, Mario Bava
- Käsikirjoittajat:
- Duccio Tessari, Franco Prosperi, Luther Davis, Marco Vicario, Silvano Reina, Stefano Strucchi
- Pääosissa:
- Aldo Fabrizi, Donald O'Connor, Fausto Tozzi, Marco Tulli, Mario Girotti, Michèle Mercier, Milton Reid, Nöelle Adam, Terence Hill, Vittorio De Sica
- Maat:
- Italia, Ranska, USA
- Kielet:
- englanti
- Pituus:
- 100 min
- Genret:
- Fantasia
Keskiarvo
Arvostelut (1): 
Pikatuomiot (2):
Oma pikatuomio
Ah, kukapa ei olisi kuullut idän ihmeistä? Lentävistä matoista, lampunhengistä, upporikkaista sulttaaneista ja onnekkaista köyhimyksistä? Aladdinin ihmeet on kooste näitä kaikkein kliseisimpiä idän ihmeitä löysähkössä paketissa.
Elokuva pohjaa jotenkuten satuun Aladdinista (O’Connor) ja hänen huikeita taikoja tekevästä hengestään (ohjaajana ehkä paremmin tunnettu De Sica). Aladdin, kuten tunnetaan, on köyhä nuorimies, jolle taikalamppuun vangittu henki avaa tietysti mahdollisuudet vaikka mihin. Tässä leffassa Aladdin jää lopulta jotenkin vain statistin rooliin, sillä vähän höppänän mutta hyväsydämisen miekkosen tielle sattunut vallankaappausselkkaus vetää kiinnostavuudessaan pitemmän korren kuin Aladdinin yritykset keksiä, miten henki milloinkin manattaisiin esiin. Vallankaappaukseen liittyy tietysti kaunis prinsessa (Mercier), tätä himoitseva paha suurvisiiri (Tozzi) ja komea prinssi (Hill).
Miksi amerikkalainen, Gene Kellyn sidekickinä Laulavissa sadepisaroissa parhaimmillaan ollut Donald O’Connor on tähän soppaan lähtenyt, on mysteeri. Ehkä mies halusi kokeilla jotain vähän erilaista, ehkä kyse oli rahasta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että O’Connoria on vain pyydetty toistamaan tutuimmat maneerinsa. Kovin mahtavaa performanssia tuskin kukaan pystyy itselleen vieraskielisessä leffassa (ja ympäristössä) antamaan, varsinkin kun tiedossa on, että oma puhe vieläpä dubataan.
Jos ikipirteän O’Connorin suoritus jääkin ontoksi – loppupuolella olevaa nukketanssia lukuun ottamatta – pippurinen Nöelle Adam Aladdinin ystävänä ja Terence Hill (alias Mario Girotti) salskeana prinssinä nostavat leffan tasoa kurjasta keskiverroksi. Elokuva muistuttaa heistä huolimatta kerronnallisesti enemmän vetelää taikinamöykkyä kuin viihdeleffaa. Asiat yhdistyvät toisiinsa löyhästi, turhaa kohkaamista on liikaa ja tehosteet ovat vanhentuneet jo vuosia sitten. Katsojien iloksi lavasteet sentään hohkaavat sitä ns. satumaista itämaisuutta. Siitä on kuitenkin hankala suurta riemua repiä.
Pisteet:
Arvosteltu: 27.06.2006
Katsottu: Kotona
