Mm. Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan ohjaajana tunnettu Robert Zemeckis on palannut työskentelemään pitkästä aikaa Tom Hanksin ja Robin Wrightin kanssa. Jo viime vuonna julkistettu leffaprojekti, Here, on antanut Hanksille ja Wrightille digitaalisen nuorennuskäsittelyn, sillä nyt 67 ja 58 vuotta olevat tähdet näyttelevät elokuvassa samoja ihmisiä nuoresta iästä aina vanhuusvuosiin asti. Leffan trailerin nähneet eivät kuitenkaan ole tempusta innosta piukeina.
Zemeckis työskenteli viimeksi yhtä aikaa Hanksin ja Wrightin kanssa vuoden 1994 Forrest Gump -elokuvaa ohjatessaan. Vaikka kyseinen elokuva ei kuulu Zemeckisin historiassa huomattavimmin visuaalisiin tehosteisiin nojaaviin, myös siinä käytettiin CGI:n taikaa. Myöhemmin Zemeckis on esim. tuonut Hanksin valkokankaille uraa uurtaneessa animaatiomuodossa Napapiirin pikajuna (2004) ja Wrightin monia katsojia outouttaneessa Beowulf-animaatiossa (2007).
Here-elokuvan traileria on kommentoitu mm. sanoilla outo ja kokeellinen. Osa sosiaalisessa mediassa esiintyvistä kommenteista kehuu Zemeckisiä siitä, että ohjaaja jatkaa valitsemallaan tiellä, mutta joitakin kommentoijia tämän teknologiainto pelottaa ja vieraannuttaa. Viestipalvelu X:ssä on myös harmistuttu siitä, ettei Zemeckis ole palkannut Tom Hanksin poikaa näyttelemään saman hahmon nuorempaa versiota. Joitakin taas pännii trailerissa Robin Wrightin ilmeettömän näköinen olemus.
Zemeckis puolustaa valintojaan näin:
– Olen aina saanut jostain syystä leiman visuaalisten tehosteiden tyyppinä. Mutta [tehosteita] on aina käytetty palvelemaan hahmon kehityskaarta.
Zemeckisin mukaan ohjaajan tehtävä on näyttää yleisölle asioita, joita ei tosielämässä nähdä. Heren ihmeellisyyksiä pääsee todistamaan todennäköisesti loppuvuodesta, ellei elokuvan ensi-iltapäivään tule suuria maakohtaisia muutoksia.
Lähteet: Metro.co.uk, Youtube (Sony Pictures Entertainment), X
Toim. R. Isoviita