Vaikka ohjaaja Ridley Scott (kuvassa keskellä) kertoi jo loppuvuodesta 2024, että hän haluaa tehdä myös kolmannen osan Gladiator-elokuvasarjaansa, sen aika ei ole ihan vielä. Eri lajityyppien välillä sukkuloiva Scott on palaamassa muinaisesta Roomasta tieteisfiktion pariin. Scott ei kuitenkaan ole tarttumassa jälleen uuteen Alien-elokuvaan, vaikka hänet tunnetaan myös tämän franchisen elokuvista.
Scottilla on nyt tekeillä The Dog Stars -niminen tieteisleffa. Se pohjautuu palkitun amerikkalaiskirjailija Peter Hellerin samannimiseen esikoisromaaniin vuodelta 2012. Hellerin kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa pandemia on kouraissut ihmiskuntaa. Tarinan keskiössä on Hig-niminen mies, joka elää koiransa kanssa hylätyllä lentoasemalla. Eräänä päivänä hänen vanhan lentokoneensa radiosta kantautuu viesti, joka valaa Higiin toivoa ja halua lähteä etsimään parempaa elämää.
Hellerin teoksen on muokannut elokuvakäsikirjoituksen muotoon viime vuoden Twisters-seikkailun käsikirjoittajatiimiin kuulunut Mark L. Smith. The Dog Starsin näyttelijäkuntaan kuuluu Higiä esittävän Jacob Elordin lisäksi Josh Brolin, Margaret Qualley ja Guy Pearce. Leffa on tällä hetkellä esituotantovaiheessa, eikä sille ole annettu tarkkaa julkaisuajankohtaa.
Lähteet: Deadline, Variety, Forbes
Toim. R. Isoviita