Floppeihin sortunut elokuvayhtiö alkaa hyödyntää tekoälyä

23.9.2024 06:03
Lionsgate/ Nälkäpeli: Matkijanärhi – osa 2, 2015

Mm. Nälkäpeli-, John Wick– ja Saw-elokuvien taustalta tuttu elokuvayhtiö Lionsgate on kompuroinut tänä vuonna useamman elokuvansa kanssa. Esim. The Crow’n uusintaversiointi ja videopeliadaptaatio Borderlands ovat menestyneet paljon odotettua heikommin. Arviolta 50 milj. dollaria maksanut The Crow on kerännyt lippukassoilta maailmanlaajuisesti 22,7 milj. dollaria, 110-120 milj. dollaria kustantanut Borderlands puolestaan 32,8 milj. dollaria.

Yhtiö pyrkii oikaisemaan kurssiaan mm. ottamalla käyttöön uutta tekniikkaa. Se on solminut sopimuksen tekoälyyn erikoistuneen yrityksen, Runwayn, kanssa. Runwayn tekoälytyökalujen odotetaan helpottavan sekä elokuvien esivalmistelu- että jälkituotantovaihetta. Toisin sanoen, Lionsgate saattaa saada aikaan miljoonien säästöt elokuvaprojekteissaan, kun tekoäly laatii sille esim. kuvakäsikirjoituksia.

Muutoksen tuulia on havaittavissa laajemminkin, sillä Hollywoodissa ei kuhise entiseen tapaan. Jokin aika sitten julkaistujen tutkimustulosten mukaan Los Angelesissa on tehty vähemmän kuvauspäiviä kuin viime vuonna. Vuosineljänneksiä vertailevan tutkimuksen luvut osoittavat, etteivät tuotantokoneistot ole pyörineet entisellä voimalla, vaikka viime vuonna monia tuotantoja hyytyi erityisesti käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakkoilun vuoksi kuukausiksi. Pelkästään elokuvatuotannossa pudotus on silti ollut tänä vuonna 3,3%.Tutkimus ei kuitenkaan kerro, liittyykö tämä pudotus myös tekoälyyn, vai johonkin muuhun asiaan.

 

Lähteet: The Guardian, MovieWeb

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa