Jokainen katselumaratonia harrastanut tietää, että esim. hyvää tv-sarjaa on vaikea jättää kesken. Tv- ja elokuvasarjojen kohdalla maratonit voivat venyä näin tuntienkin mittaisiksi. Mutta tarkoittaako tämä, että paras katseluelämys kestää juuri tuntitolkulla?
Vastaus on kielteinen, ainakin jos puhutaan vain yhden elokuvan ideaalipituudesta. Yhdysvaltalaisten katsojien mieleisintä elokuvan pituutta kartoittanut Talker Research kysyi asiasta 2000 eri ikäisen vastaajan joukolta. Keskivertokatsojan toiveissa oli alle kaksituntinen elokuvaelämys.
Tarkalleen ottaen tutkimukseen vastanneiden keskuudessa parhaimmaksi vaihtoehdoksi määrittyi 92 minuutin mittainen elokuva. Vain pari prosenttia vastanneista oli halukas nauttimaan yli kaksi ja puolituntia kestävistä elokuvista. Toisaalta 15% vastanneista ei halunnut katsoa yli 2 h:n elokuvia ja tutkimuksen keskivertokatsojiin lukeutuvista useat mainitsivat pitäneensä ainakin kahta viimeisen kahden kuukauden aikana katsomaansa elokuvaa ylipitkinä.
Tutkimuksen tulokset eivät suosi esim. Martin Scorsesen viimeisimpiä elokuvia, joista sekä The Irishman että Killers of the Flower Moon ovat yli kolmituntisia. Toisaalta myös esim. Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvista ensimmäinen kolkuttelee kolmen tunnin rajapyykkiä ja Marvelin Avengers: Endgame myös ylittää sen.
Lähde: ScreenCrush
Toim. R. Isoviita