Anthony Hopkinsilla ei ole erityisen kaunista sanottavaa supersankarileffoista

6.6.2023 13:21
Disney/Marvel/Thor: The Dark World, 2013

Viime joulukuussa 85-vuotispäiväänsä viettänyt Anthony Hopkins on eittämättä alansa yksi arvostetuimpia elossa olevia tekijöitä. Hannibal Lecter -näyttelijä on ollut kysytty mies myös sarjakuvafilmatisointeihin – hänet on nähty viimeksi vuonna 2017 Marvel-sankari Thorin Odin-isänä elokuvassa Thor: Ragnarök. Erikoistehosteilla ryyditetyt rainat eivät kuitenkaan saa Hopkinsilta suuria kehuja.

Alkujaan pohjoismaisen mytologian jumalhahmoksi heittäytyminen ei Hopkinsin puheista päätellen ollut aivan sellainen kokemus, jota hän näyttelijänä toivoi. Vaikka hän on ollut Odin kaikkiaan kolmessa elokuvassa Chris Hemsworthin tulkitseman Thorin rinnalla, vähempikin olisi siis mahdollisesti riittänyt.

– He laittoivat minut sotisopaan, kiinnittivät parran naamaan. [Ohjeet olivat:] Istu valtaistuimella, korota vähän ääntäsi. Jos istut vihreäkankaan [green screenin] edessä, on ihan turhaa näytellä sellaista, Hopkins tuumailee.

Veteraanitähti on samoilla linjoilla kollegansa Christian Balen kanssa. Bale nähtiin samassa Thor-elokuvasarjassa ensimmäistä kertaa viime vuonna. Aiemmin DC:n Batmanina sankaroinut Bale totesi, ettei klassisista näyttelemistekniikoista juuri ollut iloa tässä tuoreessa pahisrooliissa:

– [Metodin käyttäminen] olisi ollut vaivaista, koska tarvitsin apua [hahmolle kuuluvien] tekohampaiden laittamisessa ja pois ottamisessa, ja selitellessäni rikkoneeni kynteni, tai kun kompastelin kaapuuni. [Sitä työskentelytapaa voi kuvailla] monotoniseksi. Onhan siellä hyviä tyyppejä, on muita sinua paljon kokeneempia näyttelijöitä. Mutta päivät eivät eronneet toisistaan, eivät todellakaan. […] Edes kuvauspaikkaa ei pystynyt erottamaan toisesta. He sanoivat, että: ”Sinua tarvitaan Studio Kolmessa”. Mutta mikä se on? ”Se sininen.” Ja he sanoivat, että: ”Joo, mutta olet Studio Seiskassa.” Ja mikä se sitten on? ”Se sininen.” Ja minä olin ihan hukassa.

 

Lähde: IndieWire

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa