Usean tuotantokauden mittaiseksi venynyt mysteerisarja Lostin sekä kehutun Watchmen-adaptaation taustalta tuttu Damon Lindelof oli taannoin kiinnitettynä Star Wars -projektiin. Miehen piti käsikirjoittaa uusi elokuvallinen seikkailu kaukaiseen galaksiin, mutta nyt tilalle on palkattu toinen kaveri.
Lindelofin Star Wars -projekti tuli ilmi viime vuoden lopulla. Hänen oli määrä kirjoittaa käsikirjoitus, jonka Sharmeen Obaid-Chinoy (Ms. Marvel) puolestaan ohjaisi elokuvaksi. Huhuja liikkui uuden trilogian käynnistämisestä. Lindelofin mukaan homma karahti kuitenkin kiville:
– Liityin Star Wars -maailmaan ja [sitten] minua pyydettiin häipymään.
Aivan yksinään Lindelof ei työstänyt käsikirjoitusta, jota hän on luonnehtinut todelliseksi rakkauden tuotokseksi. Hänen kirjoituskumppaninaan toimi Justin Britt-Gibson (The Strain). Vahvistamattomien tietojen perusteella kaksikon käsikirjoitus keskittyi vanhemman Reyn vaiheisiin, kun tämä koulutti kahta uutta jediritaria. Näistä toisen osaan oli kaavailtu myös Watchmen-sarjassa näytellyttä Yahya Abdul-Mateen II:ta.
Lindelof ja ja Brett-Gibson on sittemmin korvattu Peaky Blinders -kirjoittaja Steven Knightilla. Tämän työstämä elokuva jatkaa niin ikään Reyn tarinaa ja kertomusta jedien uudesta noususta. Vaikka Lindelof ei ole enää mukana, hän lähettää kannustavat terveiset nykyisille tekijöille ja vakuuttaa, ettei asia jää hänen osaltaan tähän:
– Menenkö takaisin jonoon klubin edessä ja yritän uudelleen sisään? Totta kai.
Lähteet: IndieWire, Variety, Empire Online
Kuva: Disney/Lucasfilm/Star Wars: The Rise of Skywalker, 2019