Mm. Warlock- ja Hotelli Firenzessä -elokuvista muistettava brittitähti yhä kateissa

21.1.2023 00:11

Kymmenissä elokuvissa ja sarjoissa aina Alastomasta lounaasta ja Hotellista Firenzessä Warlockiin sekä Gothamiin asti tuttu brittinäyttelijä Julian Sands on yhä kateissa. Kuun alussa 65 vuotta täyttänyt Sands katosi vuoristovaelluksellaan Kaliforniassa perjantaina 13.1.23.

Sands, joka on lähipiirinsä mukaan kokenut kiipeilijä, oli varustautunut reissuun hyvin ja väitetysti myös tuntee Mount Baldyn alueen, jolle hän lähti sään ollessa vielä suotuisa. Sittemmin paljon hankalammiksi muuttuneiden olosuhteiden takia viranomaiset ovat pyytäneet ihmisiä olemaan menemättä vuoristoon.

Viime viikonloppuna lunta satoi Mount Baldyn paikkeilla n. puoli metriä entisen päälle. Paikalliset lämpötilat ovat vaihdelleet +4C:sta -4C:een. Myöskään etsintäpartiot, joihin yksi Sandsin pojista on ottanut osaa, eivät ole pystynyt tekemään työtään täydellä teholla lumivyöryvaara-alueella.

Sandsin auton löytöpaikkaa on pidetty hänen vaellusreittinsä alkupisteenä. Miehen kännykkä paikannettiin vielä sunnuntaina, mutta sittemmin sen signaali on vaiennut, eikä hänestä enää löydetty merkkejä signaalin osoittamalta paikalta. Sandsin lisäksi alueelta etsitään ainakin yhtä amerikkalaiskiipeilijää.

 

Lähteet: Reuters, Sky, Independent.co.uk, BBC, People

Kuva: NBC/Blacklist

Lisää luettavaa