Colin Farrell muistelee uransa isoa floppia: ”Meillä oli smokit valmiina.”

Tänä vuonna HBO Maxille saapuvaa The Penguin -pahissarjaa tähdittävä Colin Farrell elää jänniä aikoja. Farrell nappasi vastikään parhaan musikaali- tai komediaelokuvan miespääosan Golden Globen leffasta The Banshees of Inisherin. Sama elokuva on ehdokkaana myös näyttelijöiden killan omassa palkintojuhlassa, ja mahdollisesti myös Oscar-gaalassa. Toista oli liki 20 vuotta sitten, kun Farrell tähditti Oliver Stonen historiaspektaakkelia Aleksanteri eli Alexander.

Aleksanteri Suuren elämää kerranneesta leffasta odotettiin isoa menestystä. Farrellin mukaan moni tuotannossa mukana ollut uskoi, että ohjaaja Stonen matkassa ei karahdettaisi kiville. Odotukset olivat korkealla:

- Kun puhun odotuksista, meillä oli smokit valmiina. En vitsaile siitä. Jotkut pojista olivat että: "Okei tyypit, nyt tulee Oscareita. Varmasti, kun meillä on Oliver Stone."

Totuus hutki kasvoille kuitenkin kovaa. Farrell muistelee sisarensa Claudinen huomanneen, miten huonoja arvosteluja alkoi tulvia. Niissä puhuttiin Aleksanteri Suuren sijasta Aleksanteri Tampiosta, Aleksanteri Heikosta, Aleksanteri Tylsästä ja sitä rataa.

- Odotukset ovat vaarallinen juttu. Alexanderin kanssa tapahtui paljon. Merkittävin asia siinä oli, että 200-300 ihmistä matkusti sen vuoksi pitkin maailmaa kertoakseen sen tarinan ja herättääkseen sen eloon, Farrell huomauttaa.

Tähti tunsi suurta häpeää elokuvastaan sen julkaisun jälkeen. Floppi iski pahasti, minkä voi huomata Farrellin vuoden 2008 haastattelusta:

- [Se] sattui. Ihmiset kehottavat menemään sen yli, kun olet saanut hyvän liksankin. Mutta Alexander tosiaan koski.

Neljä vuotta Alexanderin jälkeen näyttelijä myönsi kuitenkin viimein päässeensä yli asiasta.


Lähteet: Reuters, Collider, Variety

Kuva: Disney/The Banshees of Inisherin, 2022

R. Isoviita 11.01.2023 klo 23:58

Uusimmat uutiset

Tom Hanks saa digitaalisen nuorennuskäsittelyn ”Tom Cruisen” jäljissä

Paluu tulevaisuuteen -ohjaaja Robert Zemeckis jälleen uraauurtavan teknologian parissa.

R. Isoviita

Vankilaan tuomittu ohjaaja päästettiin vapaaksi ”väliaikaisesti”

Kansainvälisesti maansa tunnetuimpia elokuvantekijöitä.

R. Isoviita

Miljoonia tuottanut leffasarja jumissa: Missä on Paddington 3?

Karhuherran ääninäyttelijä kertoi kuulumisia.

R. Isoviita

Uusi Frasier-sarja: Tuore paljastus antaa toivoa

Kelsey Grammer palaa tuttuun rooliinsa, mutta luvassa on myös muuta.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...