Chris Rockia lyönyt Will Smith sai porttikiellon

8.4.2022 23:07

Spekulaatiot ovat ohi, kun on kyse siitä, mikä on näyttelijä Will Smithin rangaistus Oscar-gaalassa tapahtuneesta välikohtauksesta. Elokuva-akatemian johtokunta on ilmoittanut kantansa asiaan. Smith itse ehti jo irtisanoutua akatemian jäsenyydestä viikko sitten Se ei silti tarkoittanut, että hän olisi joutunut luopumaan tuoreesta parhaan miespääosan (King Richard) palkinnostaan.

Akatemiakaan ei ole riistämässä Smithiltä tämän Oscaria. Mm. Ava DuVernayn, Steven Spielbergin ja Whoopi Goldbergin muodostama johtokunta päätti, ettei Smith saa osallistua niin paikan päällä kuin virtuaalisestikaan seuraavaan kymmeneen vuoteen Oscarit-jakavan akatemian tilaisuuksiin. Tämä tarkoittaa, että Smithillä olisi lupa nousta Oscar-lavalle seuraavan kerran vasta 64-vuotiaana.

Tavallisesti parhaan miespääosan palkinnon voittaja nähdään gaalassa heti seuraavana vuonna jakamassa palkintoa uudelle parhaan naispääosan voittajalle. Akatemian päätös epää Smithiltä selvästi myös luvan osallistua mihinkään akatemian tilaisuuksiin edes näyttelijäpuolisonsa Jada Pinkett Smithin seuralaisena. Oscar-gaalan lisäksi akatemia järjestää muita elokuva-alan juhlallisuuksia ja sillä on mm. koulutustoimintaa.

Smith on julkisesti pyytänyt anteeksi hyökkäystään juontaja Chris Rockin kimppuun. Rock ei ole halunnut edelleenkään nostaa asiasta syytettä, muttei myöskään puhua siitä kovin paljon. Smith puolestaan kommentoi akatemian päätöstä tuoreeltaan näin:

– Hyväksyn akatemian päätöksen ja kunnioitan sitä.

 

Lähteet: Deadline, oscars.org

Kuva: Sony/King Richard, 2021

Lisää luettavaa