Netflix kasvattaa leffa-arsenaaliaan

22.7.2021 21:22

Suoratoistojätti Netflixiä lienee kiittäminen siitä, että myös muut alan toimijat ovat päätyneet julkaisemaan tv-sarjoja maratontyyliin. Vaikka viime vuosina tv-sarjat ovat laadullisesti kehittyneet ja niiden katselumaratonit ovat vakiinnuttaneet paikkansa, elokuvateollisuus ei ole hiipumassa.

Netflixin kerrotaan tekevän uusia järjestelyjä johtoportaassaan juuri elokuvien takia. Viihdemaailman vanhan äänitorvi Varietyn saamien tietojen mukaan Netflix on asettanut kaksi vastaavaa tuottajaa vetämään uutta ison rahan elokuviin keskittyvää tiimiä. Ori Marmur (Passengers, The Boys) ja Kira Goldberg (Bohemian Rhapsody, The Greatest Showman) saavat kontolleen siis suuria projekteja, joissa heillä on aiempaa enemmän omaa vastuuta.

Netflixillä on suunnitelmissa julkaista ainakin 70 omaa uutta elokuvaa vuodessa. Vertailun vuoksi – esim. Suomessa valmistui vuonna 2019 kolmisenkymmentä uutta elokuvaa, joten Netflix panee muskelinsa todella töihin tuodakseen katsojakunnalle tarjolle jotakin aiemmin näkemätöntä viikosta toiseen. Tulossa ovat ainakin Rian Johnsonin Veitset esiin -hitin jatko-osa, Ryan Goslingin ja Chris ”Captain America” Evansin tähdittämä The Gray Man, Jason Momoan tähtivoimaan luottava Slumberland sekä Dwayne Johnsonin ja Gal Gadotin pääosittama toimintaseikkailu Red Notice.

 

Lähteet: Variety, SES

Kuva: Netflix

Lisää luettavaa