Netflix maksoi miljoonia Christian Bale -leffasta

7.3.2021 23:59

Moneen taipuva Christian Bale on nähty niin Batmanina kuin langanlaihana koneenkäyttäjänä. Miehen tuleviin töihin kuuluu goottihenkinen jännityselokuva The Pale Blue Eye, jossa hän tulkitsee paljon nähnyttä etsivää 1830-luvun Yhdysvalloissa.

Suoratoistojätti Netflix on hankkinut elokuvan maailmanlaajuiset oikeudet. Yhtiö maksoi niistä kaikkea muuta kuin pikkusumman, arviolta 55 milj. dollaria. Summa on huomattava myös siinä mielessä, että The Pale Blue Eye on ollut ohjaajansa Scott Cooperin haaveissa jo yli vuosikymmenen.

Elokuva keskittyy murhatapauksiin, jotka ovat tapahtuneet sotakorkeakoulussa. Balen tulkitseman hahmon lisäksi tapauksia tutkii nuori kadetti Edgar Allan Poe, josta myöhemmin kehittyy maailmankuulu kirjailija. Leffa pohjaa Louis Bayardin romaaniin.

Lähde: Deadline

Kuva: Dogwood Films/Knight of Cups, 2015

Lisää luettavaa