Jason Momoa jyrähti kollegansa kohtelusta

Warner Bros. -yhtiön sarjakuvaleffoissa DC Comicsin supersankareita näytelleet Jason Momoa ja Ray Fisher pitävät yhtä. Fisher on jo useaan otteeseen tuonut esille Justice League -elokuvan aikana kokemansa huonon kohtelun. Vaikka iso osa elokuvan muusta nimekkäästä tekijäryhmästä on ollut aiheesta vaitonaisena, Jason Momoa on noussut puolustamaan kollegaansa.

Aquaman-tähti Momoa on jakanut sosiaalisessa mediassa seuraavanlaisen viestin, jossa hän viittaa myös Warnerin aiempaan tiedottamiseen asiasta:

- TÄMÄN PASKAN PITÄÄ LOPPUA JA PITÄÄ TUTKIA KUNNOLLA [Ray Fisherin] JA KAIKKIEN MUIDEN KOKEMUKSET, MITKÄ TAPAHTUIVAT [Warner Bros. -yhtiön] VALVOVAN SILMÄN ALLA. Minusta on perkeleellisen väärin, että väki julkaisee tekaistun ilmoituksen ilman lupaani, jotta huomio siirtyisi pois Ray Fisherin kertomasta huonosta kohtelustamme Justice Leaguen uusintakuvauksissa. Vakavia asioita tapahtui. Tämä täytyy tutkia ja henkilöt täytyy saada vastuuseen.

Warner Bros. -yhtiön taustalla vaikuttava WarnerMedia on jo käynnistänyt pyrkimykset koko yritysryppään työilmapiirin parantamiseksi. WarnerMedian toimitusjohtaja Jason Kilarin sekä johtokunnan jäsen Ann Sarnoffin tuoreissa muistioissa on esitetty huoli myös The Ellen DeGeneres Show'n kulisseissa tapahtuneista väärinkäytöksistä, jotka vuotivat julkisuuteen. WarnerMedia onkin palkannut kolmannen osapuolen käymään läpi sisäisiä ongelmiaan ja rohkaisee työntekijöitään avoimuuteen.


Lähteet: Deadline, THR, CinemaBlend

Kuva: Warner Bros./ Justice League, 2017

R. Isoviita 18.09.2020 klo 06:06

Uusimmat uutiset

Hugh Grantilla on idea hittielokuvansa jatkon suhteen

Hurmurirooleistaan muistettava näyttelijä kiusoittelee faneja.

R. Isoviita

Mad Max -ohjaaja kumosi leffastaan kiertäneen erikoisen huhun

Näin oleellista asiaa ei hevillä sivuuteta.

R. Isoviita

Marvelin uuden supersankarileffan kuvaukset saatiin valmiiksi

Myös Jurassic Worldin tiimoilta kuuluu hyvää.

R. Isoviita

Odotettu Bond-leffa No Time to Die ehkä Netflixille?

Huippuleffasta on kiinnostunut myös Apple.

R. Isoviita

Edesmennyt Chadwick Boseman saattaa tehdä vielä historiaa

Näyttelijälle povataan huippupalkintoja.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...