Olivia de Havilland 1916 - 2020: Neljä faktaa Hollywood-kaunottaresta

Hollywoodin kultakauden legenda, Olivia de Havilland nukkui rauhallisesti pois lauantaina 25.7.20. Tähti luopui elokuva- ja tv-urastaan jo 1980-luvulla, joten monelle nuoremmalle katsojalle hänen nimensä saattaa olla tuntematon. Kokosimme hänestä yhteen faktoja, jotka saattavat jopa yllättää.

1. Tokiossa englantilaisille vanhemmille syntynyt Olivia de Havilland aikoi ensin kielenopettajaksi, mutta näytteleminen vei hänet mennessään - jo teini-iässä. Hänen äitinsä oli entinen näyttelijä. Myös de Havillandin pikkusisko Joan (Fontaine) päätyi samalle alalle. Sisarusten välisestä kilpailusta ja vihanpidosta kirjoitettiin palstoittain, mutta viimeistään Joanin kuoltua vuonna 2013 paljastui, ettei kaksikon todellinen suhde ollutkaan niin kuoppainen.

2. Vaikka de Havilland nähtiin useissa ns. kiltin tytön osissa, kuten Robin Hoodin seikkailuissa Marian-neitona, tuli hänen kovapintaisuutensa esiin tosielämän oikeusjutussa. Kyseinen vuosikymmenten takainen juttu vaikuttaa edelleen näyttelijöiden työhön. De Havillandilla oli pitkä työsopimus tuotantoyhtiö Warner Brosin kanssa, mutta hän ei ollut tyytyväinen saamiinsa käsikirjoituksiin. Tuotantoyhtiössä katsottiin, että de Havillandin sopimus jatkuisi niin kauan kunnes tuotantoyhtiö haluaisi sen purkaa. Näyttelijä ei ollut samaa mieltä, vaan haastoi yhtiön oikeuteen ja voitti.

Yhdysvaltojen valkokangas- ja tv-näyttelijöiden kiltaa perustamassa ollut de Havilland kävi aivan viime vuosina oikeutta myös siitä, miten hänet oli otettu osaksi kahden muun Hollywood-tähden taistelusta kertonutta dramatisoitua Feud-sarjaa.

3. Oli lähellä, että de Havilland olisi iskostunut suuren yleisön mieleen jouluklassikosta Ihmeellinen on elämä. Hän kuitenkin sivuutti roolin James Stewartin rinnalla esittääkseen naispääosaa samana vuonna julkaistussa Kuolemattomassa rakkaudessa. Niinpä kaikkein tunnetuimmaksi rooliksi de Havillandin historiassa jäi herttainen Melanie epookissa Tuulen viemää. Sen tähdistä de Havilland eli kaikkein pisimpään. Hänen vastanäyttelijänsä Leslie Howard menehtyi toisessa maailmansodassa 1943, Scarlett O'Harana tunnetuksi tullut Vivian Leigh vuonna 1967, Clark Gable vuonna 1960 ja Mammy-palvelijan osasta Oscar-palkittu Hattie McDaniel vuonna 1952.

4. De Havilland oli myös vanhin elossa ollut Oscar-palkittu näyttelijä (elokuvista Kuolematon rakkaus ja Perijätär). Siirryttyään ajasta ikuisuuteen Pariisissa, jossa hän eli viimeiset vuosikymmenensä, hän jätti tämän tittelin vuonna 1924 syntyneelle Eva Marie Saintille (Alaston satama).


Robin Hoodin seikkailujen traileri Youtubessa:


Lähteet: THR, The Wrap, Deadline, BBC

Kuva: Warner Bros.

R. Isoviita 27.07.2020 klo 22:43

Uusimmat uutiset

Näin tappajahai saapui viimeiseen leposijaansa

Alkuperäinen leffamonsteri korjattiin priimakuntoon.

R. Isoviita

Painajainen Elm Streetillä -tähti nähdään jatkossa Stranger Thingsissä

Mutta onko tämä rooli yhtä painajaismainen?

R. Isoviita

Näitä striimataan nyt: Komediaa kärjessä

Listoilla on tuttuja nimiä.

R. Isoviita

Wonder Womanin jatko-osa saa poikkeuksellisen ensi-illan

Elokuva tulee sittenkin levitykseen jo tänä vuonna.

R. Isoviita

Bruce Willis tekee taas sitä, mitä Bruce Willisiltä odotetaan

Kyse ei ole kuitenkaan Die Hard -jatko-osasta.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...