Odotettu Keanu Reevesin tähdittämä peli viivästyy

25.6.2020 09:13

Keanu Reeves -fanit joutuivat tänä keväänä pettymään, kun näyttelijän tähdittämä ja tulevaisuuteen sijoitettu videopeli Cyberpunk 2077 ei ilmestynytkään. Huhtikuulle aikataulutettu julkaisu siirrettiin syyskuulle. Nyt pelin tiimoilta kuuluu jälleen harmillisia uutisia.

Johnny Silverhandina, pelaajan kanssa toimivana hahmona, Cyberpunk 2077:ssa kuultava Reeves on lainannut hahmolle myös ulkomuotoaan. Viheliäisten suuryritysten kontrolloiman tulevaisuuden vaaroissa seikkaileva pelaaja voi ennakkotietojen mukaan muokata omaa hahmoaan varsin vapaasti vaikka itsensä näköiseksi. Jo trailerinsa puolesta suuria odotuksia herättänyt peli kasvatti niitä entisestään, kun kävi ilmi, että Cyberpunk 2077:ssa olisi tarjolla myös alastomuutta ja virtuaalista seksiä (joskaan ei Reevesin hahmon kanssa).

Syyskuun julkaisupäivää innolla odottaneet joutuvat nyt kuitenkin pyyhkimään sen kalenteristaan ja vuottamaan Cyberpunk 2077 -peliä aina yli marraskuun puolivälin. Pelin kehittäjä CD Projekt Red pyytää Twitterissä julkaistussa tiedotteessaan viivästystä anteeksi. Kehittäjän mukaan pelin sisältö on saatu valmiiksi, mutta he haluavat olla varmoja, ettei pelaajille päädy virheiden sotkemaa tuotetta. Arvostelukappaleita on silti jo alettu välittää medialle ympäri maailman.

Reeves-faneille on luvassa pientä lohtua muuten jo ennen marraskuuta. Hänen ja Alex Winterin näyttelemät Bill & Ted palaavat nimittäin kolmannen kerran valkokankaille leffassa Bill & Ted Face the Music näillä tietämin elokuussa.

 

Lähteet: THR, Twitter, The Sun, Playstationlifestyle

Kuva: CD Projekt Red

Lisää luettavaa