”Viimeinkin De Niro näyttää ihmiseltä” – The Irishmanista leviää deepfake-video

9.1.2020 14:15

”Jonkun pitää tehdä deepfake-versio The Irishmanista,” kommentoi Senior-niminen Youtube-käyttäjä. Youtubeen ilmestyi hiljattain video, jossa on rinnakkain otoksia sekä alkuperäisestä The Irishmanista että anonyymin tekijän parantelemia otoksia samasta leffasta. Erot eivät välttämättä ole suuria, mutta kuitenkin sellaisia, että Matias Barraza -niminen käyttäjä on todennut näkemästään esim. Robert De Niron viimeinkin näyttävän ihmiseltä.

Martin Scorsesen alkuperäisen The Irishmanin pääosanäyttelijöiden, De Niron (76 v.), Al Pacinon (79 v.) ja Joe Pescin (76 v.) nuorentamiseen käytettiin kahmalokaupalla rahaa. Leffassa seurataan heidän esittämiään hahmoja eri vuosikymmenten ajan, eikä perinteisen meikkauksen ja maskeerauksen käyttö olisi tässä tapauksessa ollut järkevää. Elokuvan budjetin on arveltu olleen jopa yli 175 miljoonaa dollaria. Uusi video osoittaa, että The Irishmanin tekeminen olisi voinut onnistua myös ilmaisella deepfake-teknologialla.

Pelkkä näyttelijöiden digitaalinen maskeeraus ei kuitenkaan ole ollut niin alkuperäisen elokuvan kuin deepfake-videonkaan katsojien mielestä riittävää. Esim. elokuvantekijä Terry Gilliam kommentoi The Irishmanissa näkemäänsä seuraavasti:

– Tuo iänmuokkaus toimii yllättävän hyvin, mutta näytti siltä, että he kaipasivat liikeohjaajaa, joka olisi saanut heidät kävelemään kuin nuoremmat versiot itsestään. Naama on nuorempi, ruumis liikkuu silti [kuin iäkkään]. Tuhlataan niin paljon rahaa, mutta jos tuota asiaa ei saa kohdilleen, heidän olisi pitänyt olla vetreämpiä.

Katso The Irishmanin deepfake-versiointia Youtubessa:

 

Lähteet: Esquire, Indiewire, Youtube

Kuva: Netflix/The Irishman, 2019

Lisää luettavaa