Quentin Tarantinon uusin leffa saattaa jäädä odotuksista

6.7.2019 14:32

Ohjaaja Quentin Tarantino on jo muutaman vuoden puhunut jäävänsä eläkkeelle elokuvanteosta. Tarkalleen ottaen Tarantino on maininnut aiemmin haluavansa tehdä kymmenen elokuvaa ennen kuin keskittyy muihin aktiviteetteihin, kuten näytelmien tekemiseen ja kirjojen kirjoittamiseen. Australian GQ-julkaisulle antamassaan haastattelussa Pulp Fiction– ja Kill Bill -ohjaaja laukoi kuitenkin seuraavaa uusimmasta elokuvastaan:

– Jos [Once Upon a Time in Hollywood] otetaan vastaan todella hyvin, ehkä en tee kymmentä. Ehkä lopetan tähän. Ehkä lopetan, kun olen vielä huipulla. Katsotaan.

Kyseinen tosielämää ja fiktiota sekoittava 1960-luvun viihdeteollisuudesta kertova raina on esitetty jo Cannes’n elokuvafestivaaleilla toukokuussa. Siellä Once Upon a Time in Hollywood sai kehuja ja raikuvat aplodit, mutta hyvä vastaanotto tarkoittaa toki muutakin kuin kriitikoiden positiivista palautetta.

Elokuva on tulossa teattereihin ympäri maailmaa muutamien viikkojen kuluessa (esim. Yhdysvalloissa 26. päivä tätä kuuta, Suomessa elokuun 16. päivä). Yleisesti ottaen kuluva kesäkausi on ollut elokuvateollisuudelle ympäri maailmaa heikompi kuin viime vuosi. Alan koko alkuvuodentuloksen kerrotaan laskeneen 6% viime vuoden vastaavalta ajanjaksolta – mihin arvellaan yhdeksi syyksi ihmisten kyllästymistä jatko-osiin.

Vaikka Once Upon a Time in Hollywood ei olekaan jatko-osa, saati osa mitään suurempaa franchisea, sen kohtaloksi voi käydä myös julkaisuajankohta. Esim. laajemmalle katsojakunnalle suunnattu Disneyn Leijonakuninkaan uusi versiointi saa ensi-iltansa lähellä Once Upon a Time in Hollywoodin teatterikierrosta. Analyytikot ovat ennustaneet uuden Leijonakuninkaan kahmivan nopeasti lähes 200 milj. dollaria lippuluukuilta.

Once Upon a time in Hollywoodin uumoillaan saavan mukavasti katsojia pidemmällä aikavälillä, mutta sen aloitustuloksen arvellaan nyt jäävän vaisuhkoon 30 milj. dollariin. Tämä on vain kolmasosa elokuvan budjetista (johon ei ole laskettu kaikkia markkinointikuluja), joten Tarantinon uusimmalla on tekemistä tulla hyvin vastaanotetuksi.

Lähteet: GQ, We Got This Covered, Variety, Deadline, Guardian, Indiewire

Kuva: Once Upon a Time in Hollywood/ 2018 CTMG, Inc. All Rights Reserved.

Lisää luettavaa