Toy Story 4:ssä kuullaan myös Keanu Reevesiä

22.11.2018 22:51

Toy Story -elokuvasarjan rakastetut leluhahmot tulevat jälleen kerran valkokankaille ensi vuonna, Suomessa syyskuun alussa. Tutuista hahmoista leffassa nähdään varmasti ainakin Tom Hanksin ja Tim Allenin näyttelemät Woody ja Buzz. Samat hahmot ehtivät vilahtaa jo Toy Story 4:n teaseripätkässä, mikä julkaistiin yli viikko sitten.

Tim Allenin mukaan elokuvassa kuullaan kuitenkin myös John Wick -tähti Keanu Reevesiä. Allen paljasti Reevesin mukana olon Jimmy Fallonin talkshow’ssa.

– Keanu Reevesillä on mahtava rooli. Itse asiassa, sisäpiirin juttuna voin kertoa, että niin mukava ja mainio kaveri kuin hän on, jopa hän sanoi: ”Tämä kuulostaa liikaa Buzz Lightyearilta. ” Ja hänen hahmonsa on parempi siinä, Allen totesi.

Tällä haavaa ei ole vielä julkistettu, mitä roolia Reeves elokuvassa ääninäyttelee. Mutta Toy Story 4:n juonesta on paljastettu sen verran, että lelujoukkoon liittyy askarteluprojektissa syntynsä saanut Forky, jonka kanssa Woody ja kumppanit suuntaavat matkalle suureen maailmaan.

 

Lähteet: ScreenRant, CinemaBlend

Kuva: Disney-Pixar/ Toy Story 4, 2018

Lisää luettavaa