Ant-Man-leffojen ohjaaja elättelee toivetta erään kasaritähden paluusta

10.7.2018 18:13

Marvelin Ant Man and the Wasp-toimintaseikkailu pyörii parhaillaan leffateattereissa myös Suomessa. Ant-Man-elokuvasta tutut näyttelijät Paul Rudd, Evangeline Lilly ja Michael Douglas jatkavat rooleissaan, ja uutena nimenä heidän seurassaan nähdään Michelle Pfeiffer. Mutta Douglasin ja Pfeifferin lisäksi ohjaaja Peyton Reed paljastaa halunneensa mukaan myös kolmannen 1980-luvulta tutun tähden.

Kyseessä on Kulti, kutistin kakarat-, Haamujengi– ja Avaruusboltsit-rainoista tuttu kanadalaiskoomikko Rick Moranis. Reedin mukaan Rick Moranista yritettiin oikeastaan houkutella jo Ant-Maniin. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Moranis jätti näyttelemisen vähemmälle vaimonsa kuoltua 1991. Monissa yhteyksissä Moranisin on mainittu jääneen jopa kokonaan eläkkeelle näyttelijän ammatista, mutta hän on tehnyt yhä esim. musiikkia ja äänirooleja, viimeisimmän Goldbergit-televisiosarjassa tänä vuonna.

Peyton Reed toteaa, että ajatusta Moranisin saamisesta mukaan ole vieläkään täysin sivuutettu, mikäli Ant-Manin seikkailut jatkuvat. Ne myös todennäköisesti saavat jatkoa: ainakin leffasarjan uusin osa on avannut lupaavasti lippuluukuilla, sillä se kipusi pelkästään Yhdysvalloissa listakärkeen.

Entä mitä roolia Moranisille olisi Ant-Manin seikkailuissa tarjottu? Reedillä on vastaus valmiina:

– Scott Langin [alias Ant-Man] isä.

Lähteet: CinemaBlend, Box Office Mojo, io9

Kuva: Marvel Studios/ Ant-Man and the Wasp, 2018

Lisää luettavaa