Alien-franchisen suhteen ei vielä heitetä toivoa?

28.12.2017 19:21

Alien-leffasarjan vuosikymmeniä sitten aloittanut ohjaaja Ridley Scott on vakuutellut haluavansa pitää franchisen elokuvien ohjat jatkossa tiukasti hyppysissään. Scottin tuorein Alien-elokuva, Alien: Covenant, ei kuitenkaan tuonut lippukassoihin tuloja toivotulla tavalla, joten yleisön ääntä kuunteleva ohjaaja lupaili aiemmin tänä vuonna muutoksia leffasarjaan. Nyt Alien-elokuvien jatko näyttää entistä hämärämmältä.

Covenant-osan kohtalo ei ole ainut syy, jonka vuoksi Alien-rainojen tulevaisuus on hämärtynyt. Franchisen oikeudet nimittäin ovat olleet 20th Century Foxin hallussa, mutta Disneyn sovittua Foxin elokuva- ja osin myös TV-tuotannon ostamisesta, on vain arvailujen varassa, mitä viihdejätti haluaa kaupassa mukana tulleelle Alienille tehdä. Perheystävälliseen viihteeseen erikoistunut Disney on joka tapauksessa yhtiö, jonka suloisten prinsessojen ja pörröisten eläinhahmojen keskellä Alien-leffojen terävähampaiset xenomorphit ovat ehkä outo näky.

Movie-Web-sivusto on tarttunut internetissä kiertävään huhuun, jonka mukaan Scottin seuraava Alien-elokuva olisi joutunut jäihin Foxin toimesta. Anonyyminä pysyttelevän lähteen mukaan elokuvan kuvausten oli tarkoitus käynnistyä jo, mutta Covenantin heikko myynti pani suunnitelmat uusiksi. Scott ei toistaiseksi ole kommentoinut tätä huhua, mutta hiljattain Vulturelle antamassaan haastattelussa hän totesi olevansa liian vaarallinen ohjaamaan esim. [Disneyn omistamaa] Star Warsia, koska hän sanojensa mukaan tykkää olla määräävässä asemassa.

Oli huhussa edes hitunen totta tai ei, franchiseistaan tarkan tuotantoyhtiön voisi olla hankalaa työskennellä Scottin kanssa uuden Alien-elokuvan tiimoilta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana: omasta Alien-elokuvasta jo pitkään haaveillut District 9 -ohjaaja Neill Blomkamp on vain päivä sitten julkaissut virallisella Instagram-tilillään – pitkän tauon jälkeen jälleen – konseptitaidetta unelmaprojektistaan. Blomkampin viimeisimmät Alien-konseptikuvat saivat fanit nk. pähkinöiksi ja pyytämään häntä käynnistämään tämän projektinsa uudelleen.

Lähteet: ScreenRant, Movie-Web, Comicbook.com, Vulture, Variety, Instagram

Kuva: Alien: Covenant, 2017/20th Century Fox

Lisää luettavaa