Aladdin-remake saa seuraa Bond-ohjaajan Ali Baba -seikkailusta

7.9.2017 06:24

Disneyn vuoden 1992 Aladdin-animaation uutta versiota on kuvattu jo jonkin aikaa. Guy Ritchien ohjaaman ja mm. Will Smithin tähdittämän leffan julkaisupäivä on vielä auki, mutta sen jälkeen on tulossa lisää Tuhannen ja yhden yön tarinoista ammentavaa seikkailuviihdettä. Deadlinen saamien tietojen mukaan samaan kirjaan on tarttumassa seuraavaksi Bond-raina Casino Royalen ohjaaja Martin Campbell.

Treasure of Ali Baba & The 40 Thieves keskittyy nimensä mukaisesti Ali Baban ja 40:n rosvon tarinaan. Ennakkokuvauksensa perusteella leffa kuitenkin muistuttaa Indiana Jones– tai Brendan Fraserin tähdittämiä Muumio-elokuvia: se kertoo kirjailijasta, jolle selviää, että hänen isänsä on saanut haltuunsa Ali Baban legendaarisen aarrekartan, mutta aarretta havittelee itselleen myös historian saatossa voimistunut rikollisjoukko.

Campbell on jo hehkuttanut iloaan olla mukana seikkailuelokuvan teossa. Samassa yhteydessä hän on maininnut, että siinä on potentiaalia jopa isommaksi franchiseksi. Elokuvan uusinta käsikirjoitusversiota on työstänyt Dave Holstein, joka on kirjoittanut myös suosittua Weeds-sarjaa. Leffan näyttelijöistä ei puolestaan vielä ole virallista tietoa.

Lähteet: Deadline, ScreenRant, GeekTyrant

Kuva: Maxfield Parrish

Lisää luettavaa